YleX kuulostaa tuoreelta

YleX on nuorille ja nuorille aikuisille suunnattu radiokanava. YleX on valtakunnallinen radiokanava, joka kuuluu myös internetin välityksellä. Kanavan kohderyhmässä ovat pääsääntöisesti 15–34-vuotiaat suomalaiset. Kanava tavoittelee tuhansia päivittäiskuuntelijoita ja käytännössä YleX on tänä päivänä suosituin radiokanava kohderyhmässään.

Radiokanavan musiikki painottuu erityisesti tuoreeseen hittimusiikkiin. Kanavalta voi myös kuulla useita erikoisohjelmia ja paljon puhetta. Ohjelmisto koostuu pääsääntöisesti juonnetuista ohjelmista ja erikoisohjelmista. Radiokanavaa on kritisoitu ja kritisoidaan itse asiassa edelleen siitä, että radiokanava käyttää soittolistoja. Yleisradion muiden kanavien tapaan YleX:ltä ei kuulla mainoksia ja tämä on pitänyt kanavaa suosittuna.

Vaikka mainoksia ei kanavalta tule, joitakin kuuntelijoita on ärsyttänyt ja ärsyttää edelleenkin erityisesti liiallisen puheen määrä. Kaikki eivät myöskään pidä siitä, että kanava käyttää kaupallisten radioiden tapaan soittolistoja. Todellisuudessa YleX:n soittolista on huomattavasti laajempi kuin vastaavilla kaupallisilla radiokanavilla.

Tässä analyysissä tutustumme hieman tarkemmin kyseisen radiokanavan musiikki- ja ohjelmatarjontaan, kanavan toteutukseen sekä kanavan juontajiin. Tulen analysoimaan radiokanavaa mahdollisimman tarkasti ja yritän vertailla kyseistä radiokanavaa kaupallisiin hittikanaviin.

YleX:n musiikkitarjonta on omasta mielestäni varsin menettelevää ja olen myös sitä mieltä, että YleX on tällä hetkellä ehdottomasti monipuolisin hittimusiikkia soittava radiokanava Suomessa. Kaupallisiin hittikanaviin verrattuna, YleX on todella monipuolinen, jossa musiikkitarjonta vaihtuu tarpeeksi usein. Toisaalta soittolistat kelpaavat jopa mainoksettomalle hittikanavalle ja se on minusta todella turhauttavaa.

Soittolistat ovat tämän kanavan heikoin lenkki, mutta käytännössä YleX:ssä musiikkia valitsevat myös juontajat. Pääsääntöisesti musiikki soitetaan kuitenkin soittolistalta. Soittolistasta huolimatta YleX on edelleen yksi kuunnelluimmista radiokanavista Suomessa. Iltaisin kanavalta voi kuulla musiikkia ilman soittolistaa. Illan erikoisohjelmissa soitettavan musiikin valitsevat kokonaan radiokanavan toimittajat.

Soittolistasta huolimatta radiokanavan musiikkitarjonta on kaupallisia hittikanavia parempaa ja huomattavasti monipuolisempaa. Soittolistat toki kertovat, että myös YleX:llä esiintyy tehosoittoa, joka ei ole kylläkään niin suurta kuin kaupallisilla hittikanavilla. Kokonaisuudessaan YleX:n musiikkitarjonta on suhteellisen laajaa ja tämä on pitänyt kyseistä radiokanavaa erittäin suosittuna.

Kanavan juontajat puhuvat paljon ja tämä on joidenkin mielestä ärsyttävää. Erityisesti puheen määrä on vihastuttanut niitä kuuntelijoita, jotka eivät jaksa kuunnella puhetta, vaan haluavat kuunnella musiikkia. Radiokanavan juontajat ovat varsin laadukkaita toimittajia, joilla asiaa tuntuu löytyvän, sillä on kanavalla puhuttu muun muassa grillaamisesta mikroaaltouuneissa.

Kuka määrittää millainen on kiinnostava juonto? Itse asiassa sen määrittää kuuntelija itse. Minusta YleX:n taajuuksilla puhutaan paljon asiaa, mutta joku juontajista ehtii aina kertoa myös tyhjänpäiväistä asiaa. Omasta mielestäni monet kanavan juontajista ovat hyviä, useita juontajia en voi sen sijaan edes kuunnella. Omasta mielestäni radiokanavan toimittajissa on eroja ja muutamat niistä toimittajista ovat vaan parempia.

YleX:n ohjelmisto on ollut joskus todella monipuolista, mutta tänä päivänä se on huomattavasti suppeampaa. Tämä johtuu siitä, että radiokanavan ohjelmistoa on supistettu säästösyistä aiemmin. Tämä toimenpide ei monia kuuntelijoita miellyttänyt, mutta kuuntelijamäärät ovat pysyneet kylläkin suhteellisen tasaisina.

Samalla radiokanavan aamu- ja iltapäiväjuontajien vaihdos tuotti kanavalle tuhansia palautteita vihaisilta kuuntelijoilta. YleX ei ole kuitenkaan tähän puuttunut, sillä ohjelmisto on edelleen ennallaan ja radiokanavan mukaan tällä saatiin jonkinlaista vaihtelua ohjelmavirtaan.

Omasta mielestäni vaihtelu virkistää ja minusta YleX:n ohjelmiston suhteellisen pieni muutos on vaan hyödyksi. Samaa toimintaa harrastetaan myös kaupallisilla radiokanavilla, mutta ei kaupallisien radiokanavien juontajavaihdoksista ohjelmablokkien kesken kukaan valita. Esimerkiksi The Voicen mainio Satu Järvinen on pitkään viihtynyt keskipäivien juontajana, mutta tänä päivänä hän on The Voicen illoissa. Kuka on valittanut tästä?

YleX on kokonaisuudessaan mainio radiokanava, jolla on suhteellisen kattava kuuluvuus ja hyvä ohjelmisto. Kanavan juontajat ovat pääsääntöisesti asiallisia ja kanavan soittolista tarpeeksi laaja. Mainoksettomuus on hyväksi ja ajankohtaiset uutiset ja pop-uutiset tarjoavat hyödyllistä tietoa jokaiselle kuuntelijalle.

Omasta mielestäni YleX on varsin kattava paketti, joka toimii. Radiokanavan formaatti on toimiva, mutta soittolistoja saisi pikkuhiljaa poistaa käytöstä. Jos ei soittolistoja pois saa, niin niitä olisi silti hyvä pitää monipuolisina. Tällä hetkellä YleX:llä soitetaan turhan paljon samoja biisejä. Kuitenkin YleX kuulostaa ja tulee varmasti kuulostamaan aina tuoreelta. Tuoreen musiikin ystäville YleX on siis varsin mainio vaihtoehto, jota kelpaa kuunnella ja jonka seurassa viihtyy.

Aiheeseen liittyvää

Kerro kavereille







Mediapalstan etusivulle

Keskustelua radioista ja tietokoneista. Tervetuloa!

Yksi kommentti julkaisuun “YleX kuulostaa tuoreelta”

  • Nimetön:

    Siinä olet oikeassa että soittolistat ja nimenomaan tehosoitto ärsyttävät. Julkisenpalvelun radiokanavilla ei tarvitsis harrastaa ainakaan tehosoittoa, soittolistan olemassaolon hyväksyttävyys on hiinä ja hiinä.

    Puheet ovat nimen omaan se, miksi YLEXää kuunnellaan. Jos haluaa kuunnella puheiden sijasta vaikka mainoksia, on siihen lukuisia vaihtoehtoja. Valtaosa puheesta YLEXllä on asiapitoista, sekin riippuu kuulijasta mitä hän pitää asiana lukuunottamatta juontajan omia arkipäivisiä tapahtumia.

    Oman kanavan paremmuuden mainostusta ei ole, eikä ole koskaan ollutkaan.

    Oman kanavan paremmuuden mainostus ja markkinointi, liiat mainokset, juontajien löysät puheet ja soittolistan vaihtumattomuus ovat pahimmat asiat valtakunnallisilla mainoskanavilla.

Jätä kommentti

Kirjoitusohjeita

  • Huomioi toisten mielipiteet ja ymmärrä, etteivät kaikki voi olla samaa mieltä kanssasi.
  • Ole kohtelias ja huomaavainen, äläkä tarkoituksella provosoi tai loukkaa muita kirjoittajia.
  • Muista, että jokainen kirjoittaja on aina vastuussa omien viestien sisällöstä.
  • Lue tarkemmat keskustelun säännöt ennen kommenttien lähettämistä Mediablogiin.

Kaikki kommentit moderoidaan. Tällä hetkellä 1 kommentti odottaa moderointia. Toimitus varaa oikeuden poistaa asiattomat kommentit. Kaikki roskat estetään Akismetin avulla. Akismet on suojannut blogia 23 481 roskakommentilta.

Mainokset
Paikalla
  • 0 jäsentä.
  • 33 vierasta.
Mainokset