WordPress: Optimoi blogisi lukijaystävälliseksi

Elokuu 4, 2008 kohteessa Tietokoneet käyttäjältä Jyri Väätäinen

Olen miettinyt eilen blogiasioita uudesta näkökulmasta. Nyt haluaisin kirjoittaa niistä ihan virallisesti tähän blogiin. Oletko koskaan kohdannut blogin, jonka latausajat ovat pitkät ja jossa lisäosiakin on liikaa? Tiedätkö miten nämä asiat vaikuttavat tällaisen blogin latausaikoihin? Tässä artikkelissa otan kantaa WordPress-blogin optimointiin lukijaystävälliseksi. Annan vinkkejä ja neuvoja muun muassa latausajan optimoimiseksi. Monessa blogissa latausajat ovat kohtuuttomat ja tämä johtuu monesta asiasta. Menkäämme kuitenkin asiassa eteenpäin.

Tämän artikkelin neuvot ovat kohdistettu erityisesti WordPress-blogeihin mutta voit soveltaa niitä myös muihin julkaisujärjestelmiin tai jopa sivustoihin. Ainakin omasta mielestäni tässä blogissa ei pitäisi olla edellä mainittuja ongelmia. Monessa blogissa näitä ongelmia riittää ja monet blogiylläpitäjät eivät niihin perehdy millään tavalla. Tiedän monta blogia, joissa edellä mainitut asiat voisivat olla paremmin. Pienillä muutoksilla WordPress-blogin latausaikoja voi pienentää merkittävillä sekunneilla. Ongelmia on monia mutta tutustutaan niihin seuraavaksi.

1. Optimoi kuvat

Monessa blogissa valokuvia on joko paljon tai ne ovat muuten vain suurikokoisia. Esimerkiksi erilaisissa muotiblogeissa valokuvia voi olla paljon. Toki valokuvia on paljon muissakin blogeissa mutta on onneksi olemassa sellaisiakin blogeja, joissa valokuvia on joko kohtuudella tai ne ovat optimoitu pienikokoisiksi. Monen blogin ongelma on siis se, että erilaisia kuvia käytetään liian paljon. Tämä kasvattaa sivun tiedostokokoa. Jos haluat, että sivustosi latautuu mahdollisimman nopeasti, vähennä kuvien määrää tai optimoi kuvien tiedostokokoa.

Joissakin blogeissa valokuvia on vähän tai kohtuullisesti mutta sivusto latautuu silti todella hitaasti. Mikä mättää? Itse asiassa vastaus tähän on hyvin helppo. Tällaisissa blogeissa kuvien kokoon tai formaattiin ei kiinnitetä huomiota. Esimerkiksi kuva saatetaan laittaa esille formaatissa, joka tekee kuvista suuria tiedostokooltaan tai sitten valokuvat ladataan palvelimelle täydessä koossa ja linkitetään kuvan pienennöksestä täyteen kuvaan, joka siis ladataan aina ennen kuin pienennös piirretään tietokoneen näytölle.

Muistilista

  • Laita merkintään vain tarpeelliset kuvat
    • Mieti, millä tavalla merkintä hyötyy tästä kuvasta?
  • Pienennä valokuvien tiedostokokoa
    • Huomioi esimerkiksi teemasi mahdollisuuksia eli minkä kokoisia valokuvia teema sallii
  • Tallenna kuvakaappaukset tai muut vastaavat esimerkiksi PNG-muodossa ja pienemmässä koossa
    • PNG-muodossa olevat kuvat vievät vähemmän tilaa kuin esimerkiksi BMP-muodossa
  • Kaikilla ei ole nopeaa internetyhteyttä
    • Vaikka sinulla olisi ekstranopea internetyhteys, jollakin voi olla edelleen vaikkapa hidas internetyhteys

2. Tarkkaile merkintöjen kokoa

Jos kirjoittamasi artikkelit ovat pitkät, niin mieti kannattaako näytettävien artikkelien määrää vähentää. Joskus pitkä merkintä on hyvä jakaa osiin tai kirjoittaa samasta aiheesta useampi merkintä. On olemassa myös lisäosia, jotka generoivat automaattisesti katkelman jokaiseen artikkeliin, joita näytetään etusivulla, kategorioissa tai arkistoissa. Lukijat eivät jaksa lukea kaikkea, joten kirjoita mahdollisimman tiiviisti. Muista, että tiedostokooltaan liian suuri sivu latautuu hitaasti hitaimmilla internetyhteyksillä.

Oma suositukseni on siis se, että kirjoita tiiviisti mutta jos merkintä on iso, niin yritä jakaa se osiin tai kirjoita merkintä jo valmiiksi useimmissa osissa. Käytä erilaisia katkelmia hyödyksesi ja varmista, että blogisi jokainen sivu on tiedostokooltaan mahdollisimman pieni. Sivujen latausaikoihin vaikuttaa myös artikkeleissa tai vaikkapa ulkoasuissa olevat kuvat. Tästä olen kertonut ylempänä eli kuvat tulee siis optimoida myös lukijaystävällisiksi. Jos molemmat asiat ovat kunnossa, niin sitten voit jo kehua itseäsi.

Muistilista

  • Aiotko kirjoittaa pitkän merkinnän?
    • Tiivistä asiat tai kirjoita merkintä pienimmissä osissa
  • Näytä kohtuullinen määrä artikkeleita esimerkiksi etusivulla
    • Noin 5 – 10 artikkelia riittää
  • Käytä lisäosia, jotka luovat katkelmia WordPress-blogiin
    • Tällöin vähennät sekä tuplasisältöä että sivun tiedostokokoa
  • Käytä kuvia kohtuudella
    • Valikoi merkintään sijoitettavat kuvat ja optimoi ne (lue ylempänä olevat ohjeet)

3. Älä lataa turhia lisäosia

Mieti tarkasti ladattavat lisäosat. Kaikkia mahdollisia eteen tulevia lisäosia ei kannata WordPress-blogiin asentaa. Mieti mitkä lisäosat ovat oikeasti hyödylliset ja asenna ne. Kaikista tarpeettomista lisäosista on vain haittaa. Käytännössä lähes jokainen lisäosa luo tietokantaan uuden taulun ja tämä kasvattaa tietokannan tiedostokokoa. Tämän lisäksi myös latausajat kohentuvat, sillä tietoa joudutaan hakemaan useasta paikasta. Mieti siis millaisia lisäosia todellakin tarvitset.

Vaikka WordPress-blogiin on olemassa tuhansia lisäosia, niin tuskin yksikään blogi omista niitä kaikkia. Muutenkin sinulla ei tarvitse olla satoja lisäosia, jotta blogisi olisi hyvä. Muutamalla hyvällä lisäosavalinnalla voit parantaa blogiasi mutta muista se, että liikaa on aina liikaa. Lisäksi monista lisäosista ei oikeastaan ole mitään hyötyä, ne joko tekevät turhaa työtä tai sitten niiden tekemästä asiasta ei vain hyödy. Tällainen lisäosa on esimerkiksi sivupalkin pikkugalleria. Näitäkin on eri versioita mutta mieti vaikka, kuka tarvitsee tällaista tietoa sivupalkissa? Itse katson valokuvat mieluummin oikeasta kuvagalleriasta.

Muistilista

  • Tässäpä lisäosa, asentaisinko?
    • Jos olet epävarma, älä asenna
  • Tarvitseeko minun ladata jokaisen lisäosan?
    • Ei todellakaan. Lataa vain tarpeelliset lisäosat
  • Montako lisäosaa minun tulee käyttää?
    • Niin monta kuin tarvitset. Huomaa kuitenkin, että jos lisäosia on paljon, latausajat voivat nousta kattoon. Poista tarpeettomat lisäosat ja älä lataa jokaista saatavilla olevaa lisäosaa
  • Millainen on turha lisäosa?
    • Lisäosa on turha jos siitä ei hyödy kukaan. WordPress-blogiin on saatavilla melko paljon turhia lisäosia. Katso siis mitä olet lataamassa

Muita satunnaisia asioita

  • Kaikenlainen turha JavaScript-koodi pois
    • JavaScript-koodi on mukava latausajan kasvattaja. Ensimmäisen kerran JavaScript täytyy aina ladata ja se useimmiten kestää melko pitkään. Katso siis, että sinulla on vain tarpeellinen JavaScript lähdekoodissa. Poista sellainen JavaScript, jota et tarvitse tai jota et tule tarvitsemaan
  • Älä laita kuvia taustakuvaksi tai vaikkapa navigaation painikkeiden taustakuvaksi
    • Nämä asiat pidentävät latausaikoja. Laita navigaation ja sivuston taustaksi jokin väri, sillä sen näytölle piirtäminen onnistuu hetkessä. Valokuvan lataaminen saattaa sen sijaan kestää parhaimmillaan jopa useita kymmeniä sekunteja
  • Palvelin vaikuttaa oleellisesti asiaan
    • Jos palvelimesi on hidas, et sivustosi optimoinnilla siitä nopeampaa saa. Varmista siis, että palvelimesi on tarpeeksi nopea. Jos huomaat sen käyvän hitaalla, vaihda palveluntarjoajaa mahdollisimman pian
  • Lähdekoodi ei ole validia
    • Huomaa, että validi koodi latautuu nopeammin. Tarkista siis, että lähdekoodi on validi ja jos se ei sitä ole, korjaa mahdolliset ongelmat

Loppusanat

Tässä siis olivat omasta mielestäni tärkeimmät ohjeet. Mitä olen jättänyt mainitsematta? Jos sinun mielestäsi jotain puuttuu, niin mainitse siitä alla olevalla kommentointivalinnalla. Toivottavasti näistä ohjeista oli sinulle hyötyä. Omasta mielestäni tässä blogissa kaikki edellä mainitut seikat ovat kunnossa. Ovatko nämä seikat kunnossa sinun blogissa? Jos haluat, niin voit ilmoittaa WordPress-blogisi osoitteen, niin voin käydä arvioimassa tilanteen.

Tämän kirjoituksen kirjoittaminen oli opettavaista minullekin. Vaikka kaikki nämä asiat ovat tässä blogissa hyvin, niin on niitä minunkin varsin mukavaa kerrata. Esimerkiksi epähuomiossa yhteen staattiseen sivuun olen laittanut väärässä formaatissa olevia kuvia ja niiden lataaminen oli kestänyt ikuisuuksiin. Huomasin vasta eilen asian ja olen korjannut tilanteen jo samana päivänä. Korvasin siis kuvat toisen formaatin kuvilla ja nyt kyseessä oleva sivukin latautuu nopeasti. Luultavasti epähuomiossa näin pääsi aikoinaan käymään mutta merkittävää haittaa siitä varmasti oli hitaimpien internetyhteyksien käyttäjille.

Aiheeseen liittyvää