WordPress 2.9 on tulossa

Tänä päivänä viimeisin vakaa WordPress on 2.8.4. Kovaa vauhtia on kuitenkin ilmestymässä WordPress 2.9, josta on jo ilmoilla ensimmäinen beetaversio. WordPress 2.9 tulee vakaana luultavasti marraskuun lopussa tai joulukuun alussa. Niitä päiviä odotellessa siis aika rientää. Jos kiinnostaa, niin olet tervetullut beetatestaajaksi. Huomaa kuitenkin, että beetaohjelmia ei kannata ajaa vakavissa projekteissa eli en itse esimerkiksi käyttäisi WordPress-beetoja tässä Mediablogissa. Nimensä mukaisesti beetaversioissa voi olla bugeja tai muita ongelmia.

Uudistuksista ei minulla ole tarkempaa tietoa. Sen tiedän, että järjestelmää tullaan nopeuttamaan entisestään. Tällä lisäosalla pääset beetatestaamaan  helposti. Asentamalla sen, voit päivittää beetaan suoraan hallinnasta napin painalluksella. Käytä tätä lisäosaa vain testiblogissa, normaalikäytössä olevaan blogiin ei päivitystä suositella. Jos siis sellainen on, niin siihen kannattaa asentaa vain vakaita versioita. Joitakin uusia ominaisuuksia on listattu WordPress Codex -sivustolla. Ensi vuoden puolella pääsemme beetatestaamaan jo 3.0-versiota WordPressistä.

Aiheeseen liittyvää
Tämä artikkeli on julkaistu kategoriassa Tietokoneet ja tagattu , , , . Kirjanmerkitse kestolinkki. Jätä kommentti tai jätä paluuviite: paluuviiteosoite.

2 kommenttia

  1. Olli
    Kirjoitettu 13. Lokakuuta 2009 klo 15.57 | Kestolinkki

Jätä kommentti

Sinun sähköpostiasi ei koskaan julkaista tai jaeta muille. Akismet on suojannut 21,977 roskakommentilta. Arviointijonossa ei ole moderoitavia kommentteja.