Virustorjunnan saa ilmaiseksikin

Marraskuu 7, 2007 kohteessa Tietokoneet käyttäjältä Jyri Väätäinen

Minä olen jo tietokoneharrastajana miettinyt jo pitkään aikaan sitä, että miksi myyjät eivät kerro tietokonetta ostaville kuluttajille ilmaisista virustorjunnoista mitään. Kaikki myyjät tuntuvat kaupittelevan maksullisia virustorjuntoja ihan kuin maksuttomia virustorjuntoja ei maailmassa olisikaan.

Moni kuluttaja kuitenkin aivan varmasti ottaisi käyttöön mieluummin ilmaisen virustorjunnan kuin maksaisi hunajaa maksullisesta virustorjunnasta. Kaikki kuluttajat eivät välttämättä tiedä, että tällaisia ilmaisia virustorjuntoja on olemassa. Enkä tiennyt minäkään itse asiassa vielä pari vuotta sitten.

Myyjät eivät tietysti tästä ilmaisuudesta mainitse, koska he nimenomaan haluavat, että asiakas ostaisi virustorjunnan. Tämä on minusta väärin, koska asiakkaalle omasta mielestäni tulisi ilmoittaa siitä, että virustorjunnan saa ilmaiseksikin. Minusta tuntuu, mitä ei nykykaupasta ostaisi, myyjä tarjoaa heti lisävarusteita tai -ohjelmia ostettavaksi.

Todellisuus on kuitenkin se, että ilmaiset virustorjunnat ajavat asiansa yhtä hyvin kuin maksullisetkin virustorjunnat. Ilmaisia virustorjuntoja on jonkin verran. Jotkut henkilöt ajattelevat, että ilmaistorjunnat ovat huonot. Asian laita ei ole kuitenkaan näin, koska esimerkiksi Avast! on erittäin hyvä virustorjunta.

Itselläni on ollut yli vuoden maksuton Avast!-virustorjunta ja se on ajanut asiansa erittäin hyvin. Ohjelma päivittää itsensä automaattisesti ja virustunnisteitakin päivitetään päivittäin. Miksi siis maksaisin maksullisesta ohjelmasta, jos saan vastaavan ilmaiseksi? Avast! on myös suomenkielinen ja kevyt.

Maksuttomia virustorjuntoja on toki muitakin, esimerkiksi AVG ja Avira. Omasta mielestäni ilmaistorjunnoista Avast on kuitenkin paras. Kokeilin kaikkia edellä mainittuja virustorjuntoja ja niistä Avast jäi koneelleni sen helppokäyttöisyytensä ansioista. Asensin sen ja en ole sen jälkeen mitään säätöjä ohjelman asetuksiin tehnyt.

AVG on hieman vaikeampi käyttää sen englanninkielisyytensä ansiosta ja sen virustorjuntakyky ei ole paras mahdollinen. Ohjelma on kuitenkin käyttökelpoinen varsinkin sellaiselle koneelle, jossa ei ole internetyhteyttä tai jos konetta käytetään vähän.

Avira on virustunnisteiden ansioista paras viruksia vastaan mutta ohjelman käyttö on epäloogista ja ohjelma päivittelee itsensä ja virustunnisteita hitaasti. Tämän lisäksi ohjelma tarjoaa mainosbannerin ennen päivitystä. Ohjelma on kuitenkin erinomainen, jos mainosbannerit eivät haittaa.

Avast! on siis ilmaistorjunnoista monipuolisin ja se on monessa asiassa yhtä hyvä (ellei jopa parempi) kuin vastaavat maksulliset. On kuitenkin sinun päätös ostatko vai käytätkö ilmaista virustorjuntaa.

Aiheeseen liittyvää