The Voice monipuolisena hittikanavana
The Voice on kaupallinen, valtakunnallinen radiokanava. Radiokanavan kohderyhmässä ovat pääasiassa nuoret kaupunkilaiset, jotka haluavat kuunnella tämän päivän hittimusiikkia. The Voice soittaa vauhdikasta hittimusiikkia, joka koostuu pääsääntöisesti tunnetuimpien artistien musiikista.
Tässä artikkelissa tarkoituksenani olisi selvittää The Voicen formaattia, musiikki- ja ohjelmatarjontaa, juontajia sekä muun muassa internetsivuja. Itse en The Voicea nykyään kuuntele kovinkaan paljon, koska minusta The Voice on hittikanavana surkea, vaikka The Voicella tunnustavatkin rakastavansa musiikkia. Kuulemma The Voicelta voi myös kuunnella monipuolisemmin hittejä, itse en vaan ole monipuolisuutta havainnut vieläkään.
The Voice on hittikanava, mutta omasta mielestäni kyseisen radiokanavan musiikki- ja ohjelmatarjonta ei oikein toimi ja siten The Voice ei ole kutsuttavissa täydelliseksi hittikanavaksi. The Voicen ohjelmatarjonta on suppea ja musiikkitarjonta ei sen sijaan monipuolisuutta ole nähnytkään. Miksi kritisoin hittikanavaa? Miksi jättäisin kanavan kritisoimatta, jos minulla on syy kritiikkiin?
Kuka tekee hittikanavaa tällaisella ohjelmistolla? The Voice on omasta mielestäni nykyään enemmän hinttikanava kuin hittikanava. Millainen hittikanava The Voice uskoo olevansa, jos kanavalla on vain muutama erikoisohjelma? Missä on ohjelmaosion monipuolisuus? Miksi toimivia erikoisohjelmia on pitänyt lopettaa? Tähän jos saisin vastauksen The Voicelta vielä joskus.
Miten pitäisi käsittää The Voicen iskulauseen monipuolisemmin hittejä? Kuka määrittää millainen on monipuolinen hittitarjonta? Itse asiassa omasta mielestäni The Voicen musiikkitarjonta ei ole monipuolisuutta nähnytkään, koska monipuolisuusmääritelmäni ei täydy The Voicella. Kieltämättä The Voicella soi hittejä joka lähtöön, mutta missä 90-luvun musiikki? Minun mielestäni 90-luvun musiikki on myös erittäin monipuolista ja ennen kaikkea 90-luvulla tehtiin mahtavaa hittimusiikkia. Voidaan siis ajatella, että The Voicen musiikkitarjonta on monipuolista vain musiikkipäällikön mielestä.
The Voicella kilpailuja tuntuu löytyvän, mutta missä ovat kunnon erikoisohjelmat? Omasta mielestäni mikään radiokanava ei ole hyvä, jos kanavalla ei ole tarpeeksi erikoisohjelmia. Erikoisohjelmat rikastuttavat radiotarjontaa. The Voicella taas parhaimmat ja kiinnostavimmat erikoisohjelmat ovat lopetettu. Jos jokin erikoisohjelma ei ole The Voicella suosittu, niin pitääkö se välttämättä lopettaa? Kannattaisiko ensiksi miettiä miten erikoisohjelman suosion voisi mahdollisesti kasvattaa?
The Voicen juontajat ovat erittäin asiallisia, koska he osaavat ottaa kantaa muuhunkin kuin seuraavaksi soivaan biisiin. Juontajat kertovat omia ajatuksiaan, tietoa tapahtumista ja puhuvat toki seuraavaksi soivista biiseistä. Kuka on sanonut, että radiojuontaja ei saa puhua seuraavaksi soivista biiseistä? Minusta tärkein kriteeri juontajassa on se, että juontaja osaa puhua oikeista asioista biisi- ja artistitietojen rinnalla.
Kuka määrittää millainen on hyvin toimitettu puhe? Sen määrittää itse asiassa kuuntelija itse ja mielipiteitä The Voicen juontajista on yhtä monta kuin on kuulijaakin. Omasta mielestäni The Voice -hittikanavan juontajat puhuvat kiinnostavasti kiinnostavista asioista. The Voicen juontajat ovat itse asiassa luksusta, jos heitä verrataan Iskelmäjuontajiin, joiden mielestä maailmassa on vain yksi mielenkiintoinen puheenaihe – markkinointi.
Juontajat The Voicella toimivat ja ovat oikeasti hyviä. Sen sijaan musiikki- ja ohjelmatarjonnassa olisi vielä kehitettävää. The Voicelle toivoisi 90-luvun musiikkia soittavaa erikoisohjelmaa, bilemusiikkia soittavaa erikoisohjelmaa sekä muun muassa maailman ykkösiä soittavaa erikoisohjelmaa. Toiveillekin The Voice voisi antaa enemmän aikaa. The Voice on tällä hetkellä kokonaisuutena siedettävä, mutta minua Uusi KISS janottaa ainakin edelleen.
The Voicen internetsivut ovat katsottavat, mutta sekavat, koska sivuilla on liian paljon sisältöä, jonka etsimiseen ei sivuston ylläpitäjä ole edes tarjonnut hakukonetta. Tärkeimmät asiat löytyvät toki etusivulta, mutta miten voi etsiä vanhempaa sisältöä järkevällä tavalla? Toisaalta jokainen voi miettiä ihan itse sitä, että tarvitseeko The Voicen sivuilta nyt edes mitään etsiä. The Voicen internetsivut uudistuvat tulevaisuudessa, joten jään innolla odottamaan paraneeko sivuston käytettävyys parempaan vai huonompaan suuntaan.
The Voice on nuori hittikanava, joka on kaatanut toimivan hittikanavan ilman järkevää perustetta. The Voicella todettiin tämä vääryys muutaman kuukauden kuluttua The Voicen aloittamisesta Uuden KISSin tilalla. The Voicen kuuntelijaluvut ovat nimittäin pohjassa edelleen, eivätkä tahdo oikein edes nousta sieltä pintaa korkeammalle. Leena Ryynänen voisi tehdä vähän järkevämpiä päätöksiä seuraavalla kerralla. Koska muuten The Voice uudistuu? Tuleeko sen nimeksi Uusi The Voice?
Aiheeseen liittyvää
- NRJ Pop
- Yleisradio pihistelee kaupallisen hittikanavan ollessa antelias
- The Voice supistaa ohjelmatarjontaansa
- TV Viisi ja The Voice -yhdistelmä: Vuoden pohjanoteeraus
- The Voice musiikkivideoita esittelevänä televisiokanavana
Kerro kavereille
Tweet
- Onko Big Brotherin Ksenia sinkku?
- Palvelu on tällä hetkellä ruuhkautunut
- BB-Ksenian kaikkien aikojen seksikkäimmät suihkukuvat
- WordPress virittelyä
- Kaatuuko internet parasta aikaa? Miksi juuri tänään monet sivut heittää virheitä? Lue tämä heti!
Keskustelua radioista ja tietokoneista. Tervetuloa!
Jätä kommentti
Kirjoitusohjeita
- Huomioi toisten mielipiteet ja ymmärrä, etteivät kaikki voi olla samaa mieltä kanssasi.
- Ole kohtelias ja huomaavainen, äläkä tarkoituksella provosoi tai loukkaa muita kirjoittajia.
- Muista, että jokainen kirjoittaja on aina vastuussa omien viestien sisällöstä.
- Lue tarkemmat keskustelun säännöt ennen kommenttien lähettämistä Mediablogiin.
Kaikki kommentit moderoidaan. Tällä hetkellä moderoitavia kommentteja ei ole. Toimitus varaa oikeuden poistaa asiattomat kommentit. Kaikki roskat estetään Akismetin avulla. Akismet on suojannut blogia 23 481 roskakommentilta.