Tampere: Hämeenkadun pyöräilyratkaisu
Tampereen Hämeenkadulle on viime aikoina perustettu jonkinlainen pieni kokeilu. Pyöräily Hämeenkadulla on hyvin yleistä ja ennen tällä katuosuudella pyöräily oli joskus jopa kokonaan kiellettyäkin. Tätä tapaa kukaan ei oikeastaan ole noudattanut ja nykyään Tampereen kaupunki on tehnyt alueelle pyöräilyyn tarkoitetun kaistaleen kadun molemmille puolille. Tämä on vasta kokeilua ja jos tulee kannattamaan, tehdään tästä varmasti laadukkaampi kokonaisuus. Olen testannut eilen tämän katuosuuden toimivuutta seuraillen liikennettä muutaman vartin ajan sekä pyöräillen Hämeenkatua pitkin alusta loppuun ja lopusta alkuun – oikeaan suuntaan tietysti kummallakin matkaosuudella.
Nyt haluaisin kertoa tästä hieman lisää. Kuviakin olen ottanut ja yksi on tuolla ylempänä. Katuosuuden merkittävin asia on se, että kukin pyöräilykaistale sallii pyöräilyn vain yhteen suuntaan. Toisella puolella katua mennään siis toiseen suuntaan ja toisella toiseen suuntaan. Yhdessä paikassa pyöräily on sallittu molempiin suuntiin ja tästä osuudesta on selvät merkinnät. Myös yhteen suuntaan -reitit ovat merkitty näkyvästi pyöräilijöiden tietoon. Valitettavasti suuria ongelmia tämän ja monen muun asian suhteen on olemassa. Näistä siis seuraavaksi ja itse olen myös kokeillut sitä, että miltä se pyöräily tällaisen ratkaisun avulla oikein maistuu.

Sääntöjä rikotaan
Vaikka tällainen ratkaisu on parempi kuin ei-oota, niin ratkaisun sääntöjä rikotaan jatkuvasti. Olen pyöräillyt katuosuudella ennenkin ja vaikka silloin tällaista ryhmittelyä ei ollut, oli pyöräily todella haastavaa ja järjettömän hidasta. Nykyään Hämeenkadulla kelpaa jo pyöräillä, sillä tämän polkupyörille tarkoitetun väylän avulla pyöräily on vaivattomampaa. Esteenä voivat olla ainoastaan kadulle mahdollisesti pysäköidyt isohkot autot tai polkupyöräilijöiden puolelle väkisin pyrkivät jalankulkijat.
Jalankulkijat eivät siis vielä tunne ratkaisua ja jos pyöräilijöitä ei ole, muutama jalankulkija eksyy väärälle puolelle. Tämä on yleistä myös silloin, kun polkupyöräilijöitä on myös liikkeellä. Jalankulkijat eivät ole ainoita, jotka sääntöjä rikkovat. Pyöräily on nimittäin sallittua vain yhteen suuntaan kummallakin puolella Hämeenkatua ja vain yhdessä paikassa polkupyöräily on sallittua molempiin suuntiin. Sallitusta suunnasta on selvät merkinnät, mutta silti muutama polkupyöräilijä tuntuu ajavan väärään suuntaan väkisinkin. Useimmat noudattavat ja itsekin olen tehnyt niin eilen.
Ratkaisun ongelmana on se, että ainakaan vielä tästä ratkaisusta ei ole täyttä hyötyä. Monet eivät noudata selkeästi ilmaistuja sääntöjä ja useimpia ei niin ikään kiinnosta asioiden ymmärtäminen. Noin tunnin testini osoittaa, että sääntöjä noudatetaan kuitenkin kohtuullisesti, mutta väärään suuntaan ajavat polkupyöräilijät ovat naurettavia. Satunnaisesti osuudelle poikkeavia jalankulkijoita vielä ymmärtää. Vaikka ongelmia vielä esiintyy, niin kannatan ehdottomasti kokeilun vakiinnuttamista.
Kokeilu käytännöksi
Omasta mielestäni tällainen kokeilu helpottaa pyöräilyä Hämeenkadulla. Kannatan siis kokeilun vakiinnuttamista ja sen voi tehdä sillä tavalla, että pyöräkaistaleet maalattaisiin kokonaan erivärisiksi, jotta ne erottuisivat tarpeeksi hyvin. Lisäksi parempaa maalia käyttöön, niin värit säilyttävät asemansa vielä pitkään. Kokeilu on kokeilua ja Tampereen kaupunki tästä tulee päättämään. Omasta mielestäni tuo ratkaisu on todella toimiva, mutta vaatii jonkin verran ponnistelua Hämeenkadun käyttäjiltä eli sekä jalankulkijoita että polkupyöräilijöiltä.
Kävelijät voisivat siis kävellä omalla osuudellaan ja polkupyöräilijät voisivat pyöräillä omalla osuudellaan ja oikeaan suuntaan. Jos jokainen tulee tämän ymmärtämään, niin kokeilu luultavasti säilyy ja ratkaisusta saatetaan tehdä entistä parempi. Tällä hetkellä monet polkupyöräilijät ajavat aivan liian kovaa ja tällöin Hämeenkadun katuosuuksille syntyy vaaratilanteita. Jonkinlaista kärsivällisyyttä saa siis olla, itsekin olin eilen melkein ajavinani pyöräilykaistalle yllättäen tulleen lapsen päälle. Onneksi mitään sen kummempaa ei ole sattunut ja onnistuin jarruttamaan ajoissa.
Aiheeseen liittyvää
- Tampere: Pyöräilyä ei suosita ja jalankulkijat valittavat
- Mainosauto: Kilometrikaupalla mainontaa! Entä ilmasto?
- Juke FM aloittaa pian
- Pyöräilykauden avaus
- Tampere: Sensuurivapaata keskustelua Kukkaisviikoilla
Kerro kavereille
Tweet
- BB-talon "salahuoneen" sisältö paljastui – katso video
- Onko Big Brotherin Ksenia sinkku?
- Palvelu on tällä hetkellä ruuhkautunut
- BB-Ksenian kaikkien aikojen seksikkäimmät suihkukuvat
- WordPress virittelyä
Keskustelua radioista ja tietokoneista. Tervetuloa!
2 kommenttia julkaisuun “Tampere: Hämeenkadun pyöräilyratkaisu”
Jätä kommentti
Kirjoitusohjeita
- Huomioi toisten mielipiteet ja ymmärrä, etteivät kaikki voi olla samaa mieltä kanssasi.
- Ole kohtelias ja huomaavainen, äläkä tarkoituksella provosoi tai loukkaa muita kirjoittajia.
- Muista, että jokainen kirjoittaja on aina vastuussa omien viestien sisällöstä.
- Lue tarkemmat keskustelun säännöt ennen kommenttien lähettämistä Mediablogiin.
Kaikki kommentit moderoidaan. Tällä hetkellä 1 kommentti odottaa moderointia. Toimitus varaa oikeuden poistaa asiattomat kommentit. Kaikki roskat estetään Akismetin avulla. Akismet on suojannut blogia 23 481 roskakommentilta.
Itse olen havainnoinut asiaa kävelijän näkökulmasta. Kannatan pyöräkaistoja ja ylipäätään pyöräilyn lisäämistä. Ongelmia tulee ihmisten välinpitämättömyydestä ja joistakin kapeista kohdista. Esimerkiksi keskustorin mäkkärin ja Sokoksen välissä on ahdasta kun terassi ja kukkakauppa vievät katutilaa.
Olet oikeassa. Suurimmaksi osaksi Hämeenkatu on ahdas, sillä pysäköidyt autot, katumyymälät ja esimerkiksi terassit vievät tilaa. Paikoin liikkuminen on todella ahdasta, esimerkiksi suurimmat rekat, jotka tuovat kauppoihin tavaraa ovat useimmiten ja käytännössä aina tiellä.