Artikkelit avainsanalle Musiikkikanava

Musiikkitelevisiokanavat ovat parempia ulkomailla

ru tv Musiikkitelevisiokanavat ovat parempia ulkomaillaTaas sitä on huomattu, että Suomessa ei osata tehdä edes musiikkitelevisiota. Nimeltä mainitsematon musiikkikanava on nykyään kaikkea muuta kuin musiikki-tv ja The Voicella soittolista on niin niukka, että saman toistolta et voi välttyä. Siihen ei auta edes mikään televisioon istutettu Heräämö radiokanavan studiosta lähetettynä. Nokialla ollessani tutustuin satelliittikanavavaraston kautta venäläiseen musiikkikanavaan RU TV. Lue artikkeli loppuun »



TV Viisi ja The Voice -yhdistelmä: Vuoden pohjanoteeraus

Nyt on suorastaan pakko avautua siitä, kuinka idioottimainen on nykyinen TV Viisi ja The Voice -yhdistelmä. Vaikkakin TV Viisi -televisiokanavan ohjelmistossa ei ole mitään vikaa, niin nyt viedään The Voicen musiikkikanavan musiikkivideoiden suurta näyttämöä. Ennen musiikkivideoita sai katsella aamusta aamuun -periaatteella, mutta nyt iltaisin TV Viisi näyttää omaa televisio-ohjelmaa – parhaaseen katseluaikaan. Ihan kuin kukaan muu ei olisi halunnut nähdä siihen parhaaseen katseluaikaan niitä musiikkivideoita. Lue artikkeli loppuun »

The Voice musiikkivideoita esittelevänä televisiokanavana

The Voice on kotimainen, puolivaltakunnallinen ja ennen kaikkea ilmainen televisiokanava, joka näyttää musiikkivideoita. The Voice on suunnattu lähinnä nuorisolle ja kanava näyttää musiikkivideoita. Tämän lisäksi kanavalla lähetetään ohjelmia, esimerkiksi erikoisohjelmia, joita tehdään erityisesti nuorison makua huomioiden. Kanava kertoo rakastavansa musiikkia ja erityisesti musiikkivideoita. Lue artikkeli loppuun »

Mainokset
Paikalla
  • 0 jäsentä.
  • 46 vierasta.
Mainokset