Artikkelit avainsanalle Huumori
Ankkamankka arvostelukohteena
Kuuntelinpa eilen internetradiota Ankkamankka. Internetradion lupaus on tarjota parasta paskaa koskaan, kokonaisuudessaan usean tunnin kuuntelun jälkeen voisi sanoa, että tämä hakkaa Pasiradio-internetradion mennen tullen. Ankkamankkaa tehdään humalassa ja kun juontaja sammuu liika-alkoholiin, sammuu myös internetradio. Eilen radiojuontajalla oli promilleja noin 2,5 ennen kuin radiojuontaja sammui yöllä yhdeltä. Hänen apunaan oli myös nainen, joka toi jääkaapista kylmää olutta ja muita virvokkeita. Lue artikkeli loppuun »
Radio Rock soittaa seksilinjalle
Video on valitettavasti poistunut YouTubesta.
Soitin kalliiseen puhelinnumeroon, minä haluan kunnon palvelua, enkä mitään tavallista Annea.
GSM-asiantuntija-pilapuhelu

Käsittämättömän hauska pilapuhelu… Nauroin liikaakin tänään tälle, mutta nauruhan pidentää ikää, niin ainakin sanotaan.
Huumori: Olen yhdeksänkymppinen mies
Nykyajan musiikki on laadukasta. Frederik tekee mahtavaa musiikkia, mutta hänen biisistä on tehty varsin hauska muunnos. Kuulin tuon tänään ensimmäistä kertaa ja pidin kovasti. Nyt kirjoitan siitä artikkelin. Tekijänä on kuka muukaan kuin Jope Ruonansuu. Viihdettä siis riittää ja sanoissa on humoristista sanomaa. Täytyy sanoa, että alkuperäinen biisi on laatua parhaimmillaan, mutta kyllä muokattu versiokin korviin menee varsin kepeästi. Olen sitä mieltä, että alkuperäiset kappaleet ovat aina alkuperäiset, mutta kyllä muokattujakin kappaleita kelpaa kuunnella varsinkin silloin, kun niitä tehdään hyvin. Lue artikkeli loppuun »
Joukkoliikenne: “En aio odottaa tuomiopäivää, pitää kävellä”
Joukkoliikenne toimii ainakin viikonloppuisin todella hyvin. Tänään kävin Lielahden Citymarketissa vaihtamassa rikkinäiset kuulokkeet uusiin. Kuulokkeet ovat vaihdettu ja ostoksillakin kerkesin käydä. Sitten linja-autopysäkille. Katsoin aikataulua ja seuraavaan 16-linja-autoon aikaa oli noin 16 minuuttia. Olin ainoa ja hetken kuluttua pysäkille saapui vanhempi rouva. Hän katsoi aikataulua, odotti minuutin ja totesi minulle kovaan ääneen “En aio odottaa tuomiopäivää, pitää kävellä”. Hän lähti kävelemään ja minä jäin odottamaan sitä tuomiopäivää. Linja-auto tuli ja sisään meni muutama muukin henkilö minun lisäksi. En sitten osaa sanoa mihin asti rouva joutui kävelemään, mutta se “tuomiopäivä” ei hänelle ole kelvannut. Lue artikkeli loppuun »
Pikalainat: Tarvitsetko rahaa elämiseen? Mene pankkiin
Jos sinulla olisi suuri tarve rahalle, niin olisitko mennyt pankkiin vai ottaisitko niin sanotun pikalainan? Minä olisin mennyt pankkiin. Miksi näin? Vaikka en ole maailman paras matemaatikko, tiedän varsin hyvin sen, että pikalainat ovat äärimmäisen huonoja vaihtoehtoja niiden suurien korkojen takia. Tämä merkintä ei ole maailman laajin aiheesta kertova julkaisu, mutta yritän parhaani kirjoittaa aiheesta niin paljon kuin osaan ja tiedän. Toivottavasti tästä merkinnästä tulee hyvä aiheeseen liittyvä kooste. Jos mietit juuri pikalainan ottoa, niin mieti uudelleen ja mene pankkiin. Pankin korko on pienempi kuin pikalainojen korko.
Pikavippi on valitettavasti rahan ryöstäjä, ei rahan lähde. Siis pikalainan voi tilata vaikkapa kuvassa näkyvällä matkapuhelimella. Paljastetaan, että juuri tällä matkapuhelimella tuskin tilaat yhtään mitään, koska se on kuva matkapuhelimesta, mutta luulisi sinulta löytyvän joku aidoltakin näyttävä matkapuhelin. Jos ei ole, niin nyt on korkea aika ostaa. Pikalainoja mainostetaan muun muassa lehdissä, televisiossa ja valitettavasti kaduilla ja internetissä. Suoraan sanottuna kaikkialla ja voin jo sanoa, että älkää syyttäkö minua tämän sivun aiheeseen liittyvistä mainoksista. Minä en näitä valitse ja sitä paitsi tässä merkinnässä moititaan pikalainoja.
Minulla saattaa olla tänään huono päivä, mutta toivottavasti näin ei ole, koska vuosi on jo mennyt tämän blogin parissa ja uusia ajatuksia artikkeleiden merkeissä virtaa. Pikalainat eli pikavipit ovat niin huonoja vaihtoehtoja, että sana pankki tuottaa jo mielihyvää. Pikalainoja mainostetaan helppoina rahan lähteinä, mutta asia koron suuruudesta jätetään yleensä mainitsematta kovin näkyvällä tavalla. Kaikenlaiset asiasta tietämättömät tilaavat ja sitten ihmetellään hintoja. Annan tällaisille ihmisille ilmaisen ja erittäin hyvän vihjeen, pankit ovat olemassa eli sinne siis, jos rahaa elämiseen tarvitaan. Pikalaina on huonoin rahan lähde ja pankissakin korkoja menee, mutta ne ovat sentään kohtuullisessa rajassa. Lue artikkeli loppuun »
Valkeakoski: Valokuvia, huumoria ja tunnelmaa
Tämän artikkelin aihe on melko erikoinen. Opiskelen Valkeakoskella ja olen törmännyt mitä hauskempiin esityksiin kyseisen kaupungin sisäpuolella. Ohessa tarjoan kuvia, huumoria ja tunnelmaa. Kaupunki on minulle tuttu, koska vietän siellä arkipäiviäni opiskellen. Asun toki edelleen virallisesti Tampereella ja liikun kouluun ja koulusta kotiin joukkoliikenteen voimalla joka arkipäivä. Mikä Valkeakoskella on niin hyvää? Paikallisen tehtaan aromit ovat varmasti monille valkeakoskelaisille tuttuja ja minullekin ne ovat tulleet tutuksi jo ensimmäisen kouluvuoden aikana.
Toinen opiskeluvuosi on menossa ja kolmas on vielä tulossa. Aika siinä vaan menee ja kiireet painavat. Blogiin olen kuitenkin kirjoittanut säännöllisesti siitä huolimatta. Tämä on päivän toinen merkintä, koska haluan kirjoittaa juuri tänään kahden merkinnän verran. Ensimmäinen on jo kirjoitettu ja tämä on toinen merkintä tässä sarjassa. Tässä vaiheessa mennään suoraan aiheeseen eli ohessa tarjoilen Valkeakosken parhaita paloja muutamalla kuvalla. Merkinnän yläkuvassa on aika erikoinen tapahtuma, torilla oli tänään nimittäin kyseessä oleva auto ja kolme henkilöä työnsivät sitä samalla, kun kuljettaja ohjasi autoa toria pitkin virrat pois päältä.
En tiedä mikä idea tällaisessa huvittelussa sitten oli olevinaan, mutta hauskalta näytti ainakin digikameran kautta tarkastellen. Kyseinen joukko vietti torilla vartin verran ja tänä aikana useampi kierros torin ympäri oli tehty edellä mainittua tapaa hyödyntäen. Aika erikoinen harrastus, mutta voi olla, että tämä oli kolmelle työntäjälle liikuntaa ja kuljettajalle mukavaa haastetta, mutta varsinainen idea ei ole minulle kuitenkaan selvinnyt. Jos tunnet tietäväsi tällaisen asian ideaa tarkemmin, niin kerro toki kommentilla lisää, luen mielelläni. Lue artikkeli loppuun »