Artikkelit avainsanalla ‘bbPress’
Matt Mullenweg: bbPressin kehitys jatkuu toistaiseksi
bbPress on foorumijärjestelmä, jonka kehitys on nykyään niin ja näin. Kukaan ei oikeastaan tiedä mitä kehittäjille kuuluu ja aikovatko he ylipäätään tehdä mitään. Matt Mullenweg on vihdoinkin ottanut kantaa bbPressin tulevaisuudesta. Valitettavasti tilanne on huono niiden kannalta, jotka haluavat bbPressin säilyvän itse asennettuna. Mattin mukaan itse asennettavan bbPressin kehitys loppuu kokonaan tulevaisuudessa. Lue artikkeli loppuun »
Mediapalsta on taas täällä
Mediapalsta on täällä taas! Aiemmin Mediapalsta lakkautettiin sen takia, koska se ei ollut kannattava ja toisaalta haluttiin etsiä niitä keskustelualustoja, jotka palvelevat käyttäjiä parhaiten. Lukuisia pakkauksia on kokeiltu mutta käytännössä jokainen viritelmä joutui kärsimään siitä, että esille tuli joko roskapostia tai roskarekisteröintejä. Lisäksi viritelmät eivät keränneet tarpeeksi sisältöä. Lue artikkeli loppuun »
WordPress 3.0 tulee pian
WordPressin uusinta versiota odotetaan julkaistavaksi ympäri maailman. Odottaa ei tarvitse enää pitkään, sillä kehittäjältä saadun tiedon mukaan WordPress 3.0 julkaistaan kesäkuun toisen viikon aikana. Tietysti aika on vasta arvio ja jos hyvin käy, aika tulee kyllä pitämään suhteellisen hyvin paikkansa. Pienet heitot mahdollisia aina. Halukkaat voivat edelleen kokeilla WordPressin versiota 3.0 beetana, siitä on meneillään jo toinen beetaversio. Lue artikkeli loppuun »
bbPress hengittää sittenkin
Aiemmin puhuttiin, että bbPress olisi jäässä. Kaikki näyttikin siltä, koska pitkään aikaan bbPressiä ei ole kehitetty lainkaan, vaan kehitys pysähtyi versioon 1.0.2, jossa on useita ärsyttäviäkin bugeja. Itse jätin ohjelmiston ja siirryin BuddyPressin lisäosaan, joka laajentaa WordPressiä yhteisöllä ja bbPress-pohjaisella foorumilla. Nyt kaikki kuitenkin näyttää siltä, että joku on ottanut itsensä sarvista kiinni ja alkanut tekemään töitä bbPressin eteen. Lue artikkeli loppuun »
bbPress-aiheiden ja -viestien poisto lopullisesti
Aloitetaan päivän toisella aiheella. bbPress on mahtava ilmainen foorumiohjelmisto. Se on niin nuori, ettei kehitys ole vielä edes loppupäässä. Joku näkee seuraavan ominaisuuden hyvänä, toinen tarpeettomana. Kyse on siitä, että kun poistat viestin tai aiheen bbPressistä, ne jää oletuksena tietokantaan lojumaan. Jos poistat paljon, tietokanta saattaa kasvaa kohtuuttomasti. Ominaisuuden hyöty on siinä, että voit palauttaa vääräksi havaitun kohteen. Lue artikkeli loppuun »
Mikä bbPress-versio sopii minulle?
Kuten ehkä tiedät, tällä hetkellä bbPressistä on kaksi vakaata versiota eli 0.9.0.6 ja 1.0.2. Molempien kehitys on tällä hetkellä “jäässä”, koska kehittäjiä ei ole tarpeeksi. Moni aloittelija miettii varmasti kannattaako vanha päivittää uuteen tai kannattaako valita kumman näistä ensimmäiseksi foorumiratkaisuksi. Tässä jutussa kerron pikaisesti molempien hyötyjä ja haittoja. Toivottavasti tämä auttaa oikean version valitsemisessa tai muissa vastaavissa ongelmissa. Lue artikkeli loppuun »
Blogi yhteisöksi – kannattaako?
Moni on varmasti huomannut, että tämä paikka on uudistunut. Suomessa blogien merkitys ei ole kaikille tuttu, harva bloggaa. Siksi tuollaiset räikeät uudistukset nimitetään helposti epäonnistuneiksi. Olen toista mieltä asiassa, pitää olla rohkeutta tuoda Suomeen jotain uutta. Minä en ole ainakaan vielä törmännyt radio-, televisio- ja tietokoneblogiin, jossa olisi tällainen ominaisuuskirjo. Yhteisöllisyyttä pitää olla ja on suorastaan etu se, että yhteisössä on jokaisen mukava olla. Lue artikkeli loppuun »
Uusia projekteja, uusia haasteita
Nyt on joulut vietetty ja on kivaa päästä taas avautumaan. Joulun aikaan en ole ollut täysin ilman työtä, kaikessa hiljaisuudessa perustin markkinoille pitkän mietinnän jälkeen WordPressin ja bbPressin käyttäjiä palvelevia sivustoja. Tukifoorumilla saadaan tukea ja tukiblogissa saadaan vinkkejä sekä muuta apua artikkelin muodossa. Aiheina muun muassa bbPressin ja WordPressin lisäosat, teemat, käytettävyys, hakukoneoptimointi ja kaikki muu sellainen. Lue artikkeli loppuun »