Suomi24-keskustelut uudistuivat, valituksia pitkin palstoja

Kirjoitettu 20. toukokuuta 2009 klo 19.43 aiheeseen Tietokoneet kirjoittajalta Jyri Väätäinen

Suomi24-keskustelut uudistuivat ja nyt koko sekasotku sotkeentuu edelleen, kun sadat protestoijat valittavat tästä uudistuksesta. Muun muassa vanhan palvelun palauttamista suositellaan. Siis oikeasti, mitä tällaiset valittajat tekevät niin kuin kotona tai vapaa-ajalla? Valittavat nimettöminä ja ihmettelevät kuinka nyky-Suomessa verotus toimii? Hankkikaa elämä!

Ei teillekään kotiin kuljetettu pizza tai kebabannos hetkessä tule, joutuu odottamaan. Miksi silloin ei valiteta, että pizza tulee puolen tunnin kuluttua tilauksesta? Ai niin, kyllähän rasva kelpaa, sen sijaan nykyidiooteille keskustelualusta pitäisi tulla heti käyttövalmiina ja täydellisenä, silloin ei tule valituksia mutta ei kehujakaan. Älkää valittako,antakaa ylläpidolle aikaa korjata puutteet. Valittamisella hankaloitatte vaan asiaa.

Ainahan valittaja voi myös perustaa oman keskusteluareenan, tällöin on kuitenkin olemassa vaara, että valituksista ei siltikään päästä eroon. Tarinahan on mennyt aina niin, että kaikkia ei voi miellyttää, makuja on niin monenlaisia. Jos ei Suomi24-keskusteluareena kelpaa, voi valittaja myös etsiä korvaavia palstoja. Itse olen sitä mieltä, että palvelu on ihan kiva, kunhan pahimmat bugit saadaan karsittua pois.

Aiheeseen liittyvää