Striimi.net – Mediaa kansalaisilta kansalaisille

Kirjoitettu 31. toukokuuta 2009 klo 11.39 aiheeseen Radio kirjoittajalta Jyri Väätäinen

Striimi.net on kansalaismediaportaali, jonka projekteihin kuka tahansa voi osallistua. Palvelun idea on yksinkertaisesti se, että periaatteessa kuka tahansa – joka vain hallitsee teknisesti internetradion lähettämisen – saa tulla tuottamaan Striimi.netiin sisältöä.

Perusideana on siis tarjota kansalaisille oma julkaisukanava medialle. Sinun ei tarvitse olla alan ammattilainen tai edes liikkua ammattipiireissä päästäksesi tuottamaan sisältöä Striimi.netiin. Mikäli kaluston tai ohjelmiston kanssa tulee ongelmia, osaava ylläpito auttaa asioissa mielellään.

Jatkossa tuolta voidaan kuunnella live-lähetyksiä erilaisista tapahtumista ja konserteista. Kaiken tämän lisäksi on tarkoitus tarjota uusi promootiokanava suomalaisille artisteille ja yhtyeille oman musiikkinsa julkaisuun ja promootioon. Sanalla sanoen, kyseessä on siis kansalaisten oma mediaportaali. Palvelu on vielä kehitys- eli beetavaiheessa. Striimin monipuolisia ohjelmia voit kuunnella ilman rekisteröitymistä, maksua tai muuta ikävää yllätystä.

Aiheeseen liittyvää