Sivustojen nopeudensäätöjä

Marraskuu 26, 2009 kohteessa Tietokoneet käyttäjältä Jyri Väätäinen

Improve your web page load id1907961 235x300 Sivustojen nopeudensäätöjäOlen aiemminkin todennut, että olen parantanut verkkosivujeni nopeutta merkittävästi. Nyt jopa lataaminen puhtaalta pöydältä etusivun kohdalla kestää muutaman sekunnin. Mitä olen tehnyt kaiken tämän eteen bbPressille ja WordPressille? Yksinkertaisesti vaihdoin teemat kevyempiin ja poistin kaikki lisäosat Akismetia lukuun ottamatta. Monet lisäosat olivat blogin tai foorumin toiminnan kannalta tarpeettomia. Akismetista on sen sijaan hyötyä. Nyt päästiin eroon turhasta ladattavasta eli lähdekoodissa ei ole enää mitään ylimääräistä. Tämän ansiosta lataaminen nopeutui puolella aiempaan verrattuna.

Palautelomakkeesta olen esimerkiksi luopunut. Vuoden alusta lomakkeella on tullut vain muutama yhteydenotto. Laitoin palautelinkiksi sähköpostiosoitteeni. Olen kyllä muutenkin huomannut, että ihmiset antavat palautetta kommenteissa, eivätkä jaksa käyttää juurikaan mitään muuta keinoa yhteydenottoon tai palautteen antamiseen. Esimerkiksi marraskuun aikana on tullut palautelomakkeen kautta pyöreät nolla palautetta. Sen sijaan suoraan sähköpostiin tuli viisi palautetta. Lopputulos oli selvä, ei ole järkeä pitää palautelisäosaa käytössä, joten poistin sen. Videolisäosa oli myös turha, koska jos tarvetta on, videon voi liittää nykyään itse WordPressin avulla helpommin. Paras ajatus on laittaa video linkkiin, ainakin minusta, tällöin lukija klikkaa linkkiä, jos video kiinnostaa. Monesti YouTube-video kasvattaa vain turhaan latausaikaa.

Mitään välimuistiratkaisuja ei ole käytössä, aiemmin olen kyllä Cache-lisäosan testannut, ei vaan tuonut merkittävää hyötyä. Ainakin nykytilanteeseen oletus-WordPress ja oletus-bbPress ovat hyvin riittäviä Akismet-lisäosan kera kummassakin. On kuitenkin jokaisen ylläpitäjän oma päätös mitä sivustolleen tekee. Lisäosia saa käyttää mutta kannattaa aina muistaa, että jokainen lisäosa hidastaa oli se käytössä tai ei. Siksi onkin tärkeää se, että käytät vain niitä lisäosia, joita todellakin tarvitset. Muut kannattaa poistaa, poistaminen käytöstä ei kannata missään nimessä. Ainakin minusta on käsittämätöntä se, että miten moni ylläpitäjä ahtaa verkkosivuilleen kaikenlaista, selkeyttä käyttäjätkin arvostavat.

Esimerkiksi joissakin blogeissa on talven kunniaksi keinotekoista lunta, minuutin kuluttua pompahtaa esiin mainosponnahdusikkuna, sitten toisessa ponnahdusikkunassa sinua toivotetaan tervetulleeksi ja yläosassa vilkkuu sekä liikkuu jokin ärsyttävä teksti. Kaiken tämän lisäksi sivusto on täytetty JavaScriptillä, sivupalkissa pelkkiä mainoksia ja artikkeleissakin on sellaista juttua, että on yleensä parempi mennä muualle. Tuollaisia sivuja on itse asiassa paljon. Moni ylläpitäjä innostuu liikaa ja kaikella on kuitenkin rajansa. Ei kannata lisätä kaikkea kivaa toiminnallisuutta vain sen takia, että sen voi tehdä, koska yleensä tällä liikainnolla karkotetaan vain websivun käyttäjät. Sitten ihmetellään miksi websivun tilastot näyttävät niin kuivilta.

Kyllä se selkeys on tärkeä asia kaikessa. Selkeyden ja nopeuden lisäksi kannattaa panostaa ylläpitoon muutenkin. Ei ole mukavaa tulla sivulle linkin kautta, jossa on vain jokin ohjelmiston luoma testiartikkeli. Lisäksi ei kannata mainostaa keskeneräistä. Monet tuntuvat haluavan heti mainostaa uutta blogiaan, foorumiaan tai uusia sivujaan, vaikka niissä ei ole edes vielä kovin paljon sisältöäkään ja kehitystyö on selvästi kesken. On huomattavasti helpompaa tehdä päätös onko paikka hyvä sen sisällön ja lopputuloksen perusteella, vaan ei päätöksiä voi tehdä silloin, kun lopputulosta ei voi havaita ja kun sisällöstäkään ei ole mitään havaintoa. Toki valmistakin kokoonpanoa aina parannetaan ja se on okei.

Mitä mieltä sinä olet esimerkiksi bbPressin ja WordPressin lisäosista? Minkälaisia lisäosia sinä käytät ja onko niille jokin tietty tarve? Tässä saa keskustella vapaasti. Voit myös kertoa mielipiteesi ominaisuuksilla täytetyistä verkkosivuista. Onko esimerkiksi mukavampaa lukea selkeää ja ominaisuuksiltaan yksinkertaista sivustoa kuin ei-selkeää ja ominaisuuksilla täytettyä sivustoa? Miten arvioisit minun blogia ja foorumia selkeydessä ja nopeudessa? Tässä oli tämän päivän tarina ja jään innolla odottamaan vilkasta ja rakentavaa keskustelua asian ympärillä. Ennen kuin unohdan, haluaisin linkkejä huonosti tehdyille verkkosivuille ja saat toki linkittää myös hyville verkkosivuille.

Aiheeseen liittyvää