Radio: Tehdäänkö tulevaisuuden radiokanavat eri tavalla?

Elokuu 30, 2008 kohteessa Radio käyttäjältä Jyri Väätäinen

Nykyään radiokanavat koostuvat lähinnä juonnosta, musiikista, ohjelmista ja erikoisohjelmista sekä muun muassa uutisista. Nykyajan radio on valitettavasti vanhanaikainen. Tulevaisuudessa radio tulee tarvitsemaan jotakin uutta. Nykyajan nuoriso ei ole radion kannalla, monesti kotona kuunnellaan tietokoneella olevaa musiikkia ja matkoilla ollessa oma musiikkisoitin on lähes aina mukana. Niinpä heille pitääkin rakentaa uudenlainen radio. Mistä tällainen kokonaisuus voisi koostua? Tästä yritän ottaa selvää tämän merkinnän aikana.

Itse asiassa ilmiö ei ole mikään uusi, koska monet suomalaiset kuuntelevat omaa musiikkia ikään katsomatta. Jotta radio säilyttäisi asemansa tulevaisuudessakin, se pitää tuoda uudenlaisena sekä nykyajan nuorisolle että muillekin ikäluokille. Ehkäpä jonkinlainen radion nykyaikaistaminen olisi tulevaisuudessa tarpeen. Omasta mielestäni nykyajan radio ei tule tällaisenaan toimimaan kovin kannattavana. Varsinkin kun nykyään on erilaisia musiikkisoittimia ja älypuhelimia. Tietääkseni tällaiset viihdelaitteet ovat useimpien henkilöiden päivittäisessä käytössä.

Tulevaisuuden radio

Tulevaisuuden radio täytyy tehdä uudenlaisella tavalla. Tulevaisuudessa ei enää riitä se, että aamulla tulee aamuohjelma ja muiden ohjelmien kautta päädytään iltaohjelmaan. Tulevaisuuden radio pitää tehdä siis uudella tavalla. Esimerkiksi edellisen päivän aamuohjelma tai mikä tahansa muu ohjelma tulee saada jo ennen töihin lähtöä älypuhelimeen tai vaikkapa musiikkisoittimeen automaattisesti. Myöskään juontajan puhe satunnaisista aiheista yhdistettynä soitettavaan musiikkiin ei ole enää kovin uutta radiossa, joten sen rinnalle lähetysvirtaan tulee tuoda esille jotakin uutta, esimerkiksi aiheita soitettavaan biisiin liittyen. Kaikenlaista uutta ja ennenkuulumatonta täytyy siis radioon tulevaisuudessa tuoda.

Itse kuuntelisin radiovirtaa mieluusti matkoilla ollessani omasta musiikkisoittimestani. Tällä hetkellä saan soittimeen korkeintaan suomalaisten radiokanavien parhaita paloja ilman musiikkia. Tulevaisuudessa tämä ei siis riitä, nykyään nämä parhaat palatkin tulevat julkaisuun suurella viiveellä. Miksi siis kuunnella parhaita paloja, jotka ovat julkaisun jälkeen jo muutaman päivän vanhoja? Vaikka nykyajan radio onkin osin vanhahtava, löytyy suomalaisilta radiokanavilta valtava halu kehittyä ja pitää myös kiittää radiokanavien musiikista päättäviä henkilöitä, jotka osaavat valita radiokanavilleen musiikkia tiukalla otteella kyseessä olevan formaatin sisältä.

Tämän päivän radio nojautuu soittolistoihin. Tulevaisuuden radiossa pitäisi omasta mielestäni olla jotain ihan muuta soittolistojen tilalla. Musiikin pitäisi olla oikeasti monipuolisempaa. Soittolistat alkavat olla jo nyt melkoista kuraa ja olivat ne sitä kyllä ennenkin. En usko soittolistojen menestyvän tulevaisuudessakaan, joten miksi niiden tilalla ei voisi olla vaikkapa sellainen soittolista, jossa olisi muutakin kuin tämän päivän sata suosituinta biisiä? Nykyisiä radiokanavien soittolistoja ei voi kehua, sillä samat biisit soivat päivästä toiseen ja parhaimmillaan vuodesta toiseen.

Tulevaisuudessa myös juontajille täytyy antaa enemmän valtaa. Minusta olisi erittäin kivaa se, että juontaja voisi laittaa itse soitettavan musiikin soittolistalle oman maun mukaan ja huomioiden kuuntelijoiden toiveita ainakin silloin, kun henkilöstö olisi paikalla. Muulloin päällä olisi voinut olla vaikkapa nykyistä soittolistakäsitettä hieman laajempi soittolista. Radion avulla voi esitellä uutta ja vanhaa hyväksi havaittua musiikkia mutta miten olisi kokonaisten musiikkilevyjen esittely? Ei tarvitse olla kuin parhaimmillaan tunti päivässä, joka olisi pyhitetty yhdelle musiikkilevylle. Nykyään Radio Rock tuntuu näitä asioita arvostavan jonkin verran, musiikkilevyesittelyjä siellä kuullaan aina välillä. Se ei vaan riitä, minä ainakin kuuntelisin mielellään muiltakin radiokanavilta vastaavia ohjelmaosioita.

Loppusanat

Artikkeli alkaa olla jo paketissa ja nyt haluaisin tiedustella mielipiteesi tästä artikkelista. Kerro myös sinun ajatuksesi tulevaisuuden radiosta. Millaisia asioita tulevaisuuden radio tulee tarvitsemaan? Kommenttien kautta erilaisia mielipiteitä saa esitellä, kaikki ovat tervetulleet. Oma mielipide oli pitkälti sellainen, että tulevaisuuden radio tulee tarvitsemaan jotakin uutta ja ennenkuulumatonta. Nykyajan radio on aika vanhahtava, soittolistat yhdistettynä juontoon ja ohjelmistoon ei ole enää kovin uutta ja siksi tulevaisuuden radio täytyy tehdä uudella tavalla ja uusia haasteita metsästäen. Mikä on tulevaisuuden radio? Pistäpä kommentti ja jatketaan keskustelua kommenttien avulla!

Aiheeseen liittyvää