Radio-osaaminen: Radio Aalto uudistui, formaatti säilyi
Viime päivinä Radio Aalto uudistui. Uudistukseen oli jo korkea aikakin, sillä samaa puhki soitettua soittolistaa en ole ainakaan itse jaksanut. Vaikka uudistus tapahtui, radiokanavan formaatti on kuitenkin säilynyt. Radiokanavan soittolistaa hallitsevat siis edelleen niin sanotut pehmeät suosikit. Viikon ajan radiokanava oli kokonaan ilman radiojuontoa ja nyt radiojuonnot ovat taas mukana. Pikaisesti arvioituna suurimman uudistuksen sai kanavatunnelma. Kanavamainokset saivat uutta tunnelmaa, joka toimii kohtalaisen hyvin.
Sen sijaan musiikissa en ole itse huomannut kovinkaan suuria muutoksia. Radiokanavan soittolista on edelleen kovassa kulutuksessa. Olen kyllä huomannut, että joitakin muutoksia siihen olisi tehty, oli jo aikakin tehdä. Valitettavasti radiokanavalla soitettava musiikki on edelleenkin itseään toistavaa. Toki uudistuneena tätä radiokanavaa voi taas kuunnella hetken, mutta sitä en tiedä, että koska uudistuneeseenkin Radio Aaltoon alkaa kyllästyä. Totuushan on se, että tässä tehtiin niin ikään vakuuttava uudistus muuttamalla hieman kanavatunnelmaa ja lisäämällä muutaman uuden biisin.
En sitten tiedä miten hyvin tämä heiltä onnistui, mutta olen kerennyt kuuntelemaan uutta Radio Aaltoa viime päivinä useamman vartin ajan. Vanhaan Radio Aaltoon vertailu ei ole kovinkaan hyvä ajatus, koska uudessa Radio Aallossa lähinnä kanavatunnelma uudistui täysin aiempaa kanavatunnelmaa paremmaksi. Musiikillinen puoli noudattaa perinteistä linjaa eli tehosoittoa, soittolistoja ja pehmeää musiikkia. Musiikillisessa puolessa on tapahtunut selvästi joitakin pikkumuutoksia, nimittäin tänään kuulin useampiakin musiikkikappaleita, joita en ole aiemmin radiotaajuudelta kuullut. Sinällään uudistus tuskin vaikuta entisiin kuuntelijoihin, sillä formaatti on kuitenkin säilynyt. Mitä mieltä sinä olet uudistuneesta Radio Aallosta?
Aiheeseen liittyvää
- Floppiuudistuksia Radio Aallolla
- Kommentteja Radio Aallon uudistuksesta
- Asiaa Radio Aallon uudistuksesta
- Radio Novan internetsivut uudistuivat, koska radiotaajuus uudistuu?
- Miten päästä eroon Radio Novasta täydellisesti?
Kerro kavereille
Tweet
- BB-talon "salahuoneen" sisältö paljastui – katso video
- Onko Big Brotherin Ksenia sinkku?
- Palvelu on tällä hetkellä ruuhkautunut
- BB-Ksenian kaikkien aikojen seksikkäimmät suihkukuvat
- WordPress virittelyä
Keskustelua radioista ja tietokoneista. Tervetuloa!
2 kommenttia julkaisuun “Radio-osaaminen: Radio Aalto uudistui, formaatti säilyi”
Jätä kommentti
Kirjoitusohjeita
- Huomioi toisten mielipiteet ja ymmärrä, etteivät kaikki voi olla samaa mieltä kanssasi.
- Ole kohtelias ja huomaavainen, äläkä tarkoituksella provosoi tai loukkaa muita kirjoittajia.
- Muista, että jokainen kirjoittaja on aina vastuussa omien viestien sisällöstä.
- Lue tarkemmat keskustelun säännöt ennen kommenttien lähettämistä Mediablogiin.
Kaikki kommentit moderoidaan. Tällä hetkellä moderoitavia kommentteja ei ole. Toimitus varaa oikeuden poistaa asiattomat kommentit. Kaikki roskat estetään Akismetin avulla. Akismet on suojannut blogia 23 481 roskakommentilta.
Pitkästä aikaa vaivauduin Aallon taajuuksille ja ei mitään uutta auringon alla. Jopa yksipuolisempaa kuin aiemmin! Viimeisen tunnin sisällä tulleista kappaleista kaikki on semmosia, jotka soivat myös Novalla. Huono musatarjonta. Nova näistä kahdesta ehdottomasti jos kerran musa on yhtä yksipuolista molemmilla. Novalla paremmat uutiset ja juontajat. Huonoin kaikista on Iskelmä, jota ei kestä kuunnella hetkeäkään.
Minusta sinne on tehty ainakin kanavatunnelmaan liittyviä uudistuksia. Soittolistakin uudistui “hieman”. Minusta Novalla on paremmat uutiset ja juontajissakin on hyviä persoonia, mutta kyllä Aallon juontajissa hyviä radiojuontajia on kanssa.