Pyöräilykauden avaus

Avasin tänään pyöräilykauden. Talven ja kevään yli Maxim-polkupyöräni oli käytännössä pyörätilan hoidettavana. Renkaiden ilmat tyhjentyivät ja tänään otin taas riskin ajamalla puoliksi tyhjillä renkailla lähimmälle Neste-huoltoasemalle.

Siellä renkaat täyttyvät ilmalla nopeasti ja pääsin jatkamaan matkaa kotiinpäin muutaman minuutin sisään. Lentävänniemestä Harjuntaustaan matkaa on noin kolme kilometriä. Neste-huoltoasemalle matkaan meni puoliksi tyhjien renkaiden takia noin 12 minuuttia, koska ajoin varovasti.

Paluumatka sujui täysillä renkailla tasan kahdeksassa minuutissa keskinopeuden ollessa laadukkaan Lidlistä ostetun nopeusmittarin mukaan 22 kilometriä tunnissa. Minä olen keskinopeuteen tyytyväinen, eikä minua kiinnosta täysiä painavat pyöräilijät, itse haluan nauttia maisemistakin, joita Tampereella on. Tampere on muutenkin hieno paikka.

Pitäisi hankkia jostakin omaan jalkapumppuun erikoisosa, jonka avulla voisin pumpata polkupyöräni renkaat. Minullahan siellä on autoventtiili ja tavallisella pumpulla renkaiden pumppaaminen ei siis onnistu. Tämä siis tulevaisuutta ajatellen, koska puolityhjillä renkailla ajaminen on suuri riski, enkä minä kävelläkään tietysti jaksa noin pitkän matkan. Täytyykin suunnata polkupyörällä kesän aikana Biltemaan, sieltä tällaista sälää halvemmalla saa. Oletko itse avannut pyöräilykautesi? Haluaisitko mennä kenties polkupyörällä Ideaparkiin?

Aiheeseen liittyvää

Kerro kavereille







Mediapalstan etusivulle

Keskustelua radioista ja tietokoneista. Tervetuloa!

22 kommenttia julkaisuun “Pyöräilykauden avaus”

  • Botti:

    Pyöräilykausi on 365vr/v. Miksei muka talvella voisi ajaa? Itse asun sellaisessa paikassa jossa teitä ei läheskään aina ole aurattu, mutta ei se silti mikään ongelma ole. Persehän tuossa hieman jäätyy, mutta pikkuvika.

    Vinkki: Mene ennemminkin Motonettiin kui Biltemaan, ellet sitten halua paskaa :)

  • Joo, pyöräillessä näkee maisemia, moottiripyöräillessä vähän kauempaakin :-D

  • Jaa, matkat ovat ainakin kouluaikaan niin pitkät, että ei 35 kilometriä suuntaan pyöräillen taivu, koulun päätteeksi olisi vielä 35 kilometriä takaisin. Muuten pyrin liikkumaan polkupyörällä. Biltema on minusta ihan hyvä, millä perusteella siellä myydään paskaa?

  • Tottahan tuo. Itse en moottoripyörää omista. :)

  • @Botti:

    Samaa mieltä! En tajua artikkelin ideaa. Minulla on pyöräilykausi ympäri vuoden, nyt en tajua oikein ideaa!

  • @Mika Latvala: Joo, mutta jos sinun pyöräilykausi on ympäri vuoden, niin pitää muistaa tyylikkäästi, että muilla pyöräilykausi ei vuoden pituinen välttämättä ole.

  • @Jyri Väätäinen:
    Miksei ole? Ja miksi kausi avattiin vasta nyt?

  • @Mika Latvala: Siksi, koska minun pyöräilykausi avautui nyt.

  • Juu no en usko että tämä tarvitsisi erikoismainintaa… onneksi olkoon :lol: Muista nyt edes pyöräillä hieman :lol:

  • Kirjoitan mistä haluan, älä valita, tykkäät kuitenkin. :)

  • Älä Mika anna periksi! Olen sitä mieltä että blogin on palveltava ensisijaisesti niitä jotka sotkevat polkupyörällä lumihangessa ;-)

  • Botti:

    Lainaus:

    Biltema on minusta ihan hyvä, millä perusteella siellä myydään paskaa?

    No Biltemahan on lähinnä pelkkä läppä. No okei, voi sieltä jotain halpaa pikkuosaa ostaa, mutta esimerkiksi työkaluja en ostaisi sieltä ikinä, ennemmin vaikka Lidlistä.

    Ja voihan sitä muutenkin pyöräillä kuin oulumatkat?

  • Itse ostan Biltemasta pikkusälää. Pyöräilen itse enemmän kesäisin.

  • Taitaa Botilla olla joku kytkös Motonetiin kun noin vuolaasti puhuu sontaa. Biltemassa on työkaluissa kaks hintaryhmää, halvat ja kalliit. Kalliimmissa työkaluissa on ihan täysi hinta ja pitkä takuu ja tunnen yhden autofiksaus-yrityksen, joka käyttää Bilteman työkaluja, koska niissä on paras_hinta-laatu-suhde! Itselläkin on Bilteman työkalusalkku, joka maksoi aikoinaan 850 markkaa ja on käytössä yhä (paitsi hävinneet osat). Motonet on entisten Bilteman työntekijöiden perustama firma, eikä ainakaan tuotteet tai valikoima tee sitä paremmaksi. Botti tai sen veli on töissä siellä, siks se huutelee nimimerkin takaa ;-)

    Ei Motonetkaan huono ole ja asioin sielläkin. Mutta Bilteman laatua jos arvostelee niin saa syyttää itseään jos nuukuuttaan osti halpaa kun vieressä olis ollut takuu-tuotteitakin :-D

  • Niinpä. Takuutuotteet ovat hyvät ja maksavatkin enemmän. Itse pidän Biltemasta. Motonetissä on tullut asioitua pari kertaa.

  • Botti:

    Ei, ei ole kytköksiä Motonettiin, paitsi asiakkaana olen sielä vieraillut. Biltemassa en ole sen jälkeen vieraillut, kun tuliterä heinähanko katkesi keskeltä kahtia (ja käyttö oli ihan asianmukaista, paaleja nostelin aikoinani kesätöissä).

    Ei tarvi suuttua. Minusta Biltema vain on amisten yms kauppa, jossa harva tuote on laadukas. Mielipiteitä nämä on, että hold ur horses!

  • No turhaa on tästä riidellä, jokainen ostaa mistä ostaa. :)

  • Jeps, ei ollut tarkoitus kuulostaa pillastuneelta :-D Huonoa kun voi saada mistä vain kun osuu huono yksilö käteen. Ostin muutama vuosi sitten Rautiasta lekan kun piti takoa kallioon metrin pitkä ja metrin syvä oja. Eka leka kesti puoli tuntia kun oli varresta poikki. Kiinasta sinne Rautiaankin osa tavarasta tulee.

  • Niinpä. Näitä maanantaikappaleita on kaikkialla ja tietty vähän laadukkaampi tuote maksaa enemmän halvoissakin ketjuissa. :)

Jätä kommentti

Kirjoitusohjeita

  • Huomioi toisten mielipiteet ja ymmärrä, etteivät kaikki voi olla samaa mieltä kanssasi.
  • Ole kohtelias ja huomaavainen, äläkä tarkoituksella provosoi tai loukkaa muita kirjoittajia.
  • Muista, että jokainen kirjoittaja on aina vastuussa omien viestien sisällöstä.
  • Lue tarkemmat keskustelun säännöt ennen kommenttien lähettämistä Mediablogiin.

Kaikki kommentit moderoidaan. Tällä hetkellä moderoitavia kommentteja ei ole. Toimitus varaa oikeuden poistaa asiattomat kommentit. Kaikki roskat estetään Akismetin avulla. Akismet on suojannut blogia 23 481 roskakommentilta.

Mainokset
Paikalla
  • 0 jäsentä.
  • 34 vierasta.
Mainokset