Picasa 3 -kuvankäsittelyopas, osa 3, yhteenveto

Nyt se hetki on koittanut, jota sinäkin olet jo odottanut muutaman viikon. Picasa-kuvankäsittelyoppaan viimeinen osa on ilmestynyt ja luet sitä juuri nyt. Tervetuloa kyytiin. Tässä kuvankäsittelyoppaassa arvostelen Picasan uusinta kuvankäsittelyohjelmaa ja tarjoan viimeisiä hyviä ja käytännöllisiä vinkkejä ohjelman käyttöön.

Google on nähnyt vaivaa tämän kuvankäsittelyohjelman eteen, sillä Picasa on nyt parempi kuin koskaan aikaisemmin. Ominaisuuksia riittää ja käyttö on helppoa. Myös suomenkielisiä oppaita on jo olemassa, niitä olen kirjoittanut kahden kappaleen verran ja tämä on kolmas.

Helppokäyttöisyyttä ja ominaisuuksia

Picasa on erittäin helppokäyttöinen. Uusikin käyttäjä oppii tuntemaan tämän ohjelman jo muutamassa päivässä. Picasan käyttäminen ei myöskään vaadi aiempaa kokemusta kuvankäsittelystä, useimmat toiminnot Picasa hoitaa automaattisesti. Esimerkiksi Kokeilen onneani -kuvankäsittelyominaisuus, joka muokkaa kuvaa automaattisesti. Jos osaat laittaa soimaan iPod-soittimesi päälle, osaat myös käyttää Picasaa. Picasan käyttö ei vaadi minkäänlaisia taitoja.

Ominaisuuksia on sen sijaan tuntuvasti. Vieläkään ei kaikkia ole, esimerkiksi jonkinlaisille kuvakehyksille olisi minullakin käyttöä. Tällaisenaan ominaisuuksia on kuitenkin varsin kattava annos. Voit esimerkiksi lisätä kuvaan tekstiä tai vesileiman. Myös kollaasin ja videon tekeminen on äärimmäisen helppoa. Mitä itse ominaisuuksien käyttöön tulee, niin niissä on aina suomenkieliset neuvot ja niiden avulla pärjää jo oikeastaan pitkälle. Voin suositella ohjelmaa kaikille, jotka haluavat peruskuvankäsittelyohjelman ilmaiseksi.

Muistan vielä sen ajan, kun latasin tuon ohjelman ensimmäistä kertaa. Minulla ei tuolloin ollut kauheasti kokemuksia kuvankäsittelystä. Olen kuitenkin tullut toimeen tämän kuvankäsittelyohjelman kanssa jo muutaman päivän päästä. Helppokäyttöisyys on viety tässä niin pitkälle, että ei tämän ohjelman kanssa voi ongelmia tulla. Tietysti on hyvä, että oppaitakin olen kirjoittanut. Niiden avulla on mukava virkistää mieltään ja löytää kenties jotain uutta. Itse en varmastikaan tunne vielä Picasaa täydellisesti.

Satunnaisia käyttövinkkejä

Alla olevat vinkit helpottavat Picasan käyttöä tai ovat muuten vain hyödyllisiä.

Kuvankaappauksen ottaminen Picasa-ohjelmalla

  • Voit ottaa kuvankaappauksen Picasan näyttöruudusta. Esimerkiksi jos haluat näyttää Picasan arkistonäkymää kavereillesi kuvana, niin paina näppäimistöllä CTRL- ja PRT SCR -painikkeen yhtä aikaa, niin Picasa tekee automaattisesti kuvankaappauksen.

Valokuvien varmuuskopiointi

  • Haluaisit ehkä varmuuskopioida joitakin tärkeitä valokuvia. Tämä onnistuu Picasalla kädenkäänteessä. Tarvitset vain polttoa sallivia CD- tai DVD-levyjä. Mene Työkalut-valikkoon ja paina Varmuuskopioi kuvia… -tekstiä. Syötä asemaan DVD- tai CD-levy ja aloita varmuuskopiointi valitsemalla ensin halutut kuvat tai kaikki kuvat ja painamalla sen jälkeen Polta-painiketta.

Poista kaksoiskuvat

  • Tietokoneellasi voi olla useita samanlaisia kuvia. Tämä tarkoittaa sitä, että yhdestä kuvasta voi olla täysin sama versio toisessa kansiossa. Tämä toiminto auttaa sinua havaitsemaan ja kenties poistamaan samanlaiset kuvat. Mene tällöin Työkalut-valikkoon ja valitse Kokeelliset, paina Näytä kaksoiskappaleet.

Tee juliste

  • Voit tehdä myös julisteen valitusta kuvasta. Tällöin kuva jaetaan vaikkapa neljään eri osaan, jotka voit tulostaa ja liimata yhteen. Saat tämän avulla hienoja julisteita vaikkapa seinällesi. Mene Luo-valikkoon ja klikkaa Tee juliste… -sanomaa.

Kuva työpöydän taustakuvaksi

  • Voit myös laittaa hienon kuvan taustakuvaksi suoraan Picasalla. Mene tällöin Luo-valikkoon ja klikkaa Aseta työpöydän taustakuvaksi -sanomaa. Haluttu kuva asetetaan tämän jälkeen työpöytäsi taustakuvaksi.

Vie kuvat HTML-sivuna

  • Voit viedä valokuvat suoraan HTML-sivuna. Mene tällöin Kansio-valikkoon ja klikkaa Vie HTML-sivuna… -sanomaa. Ohjatun toiminnon avulla luot HTML-sivun kuvillesi hetkessä. Tämän jälkeen liitä valmis koodi vaikkapa verkkosivuillesi.

Luo lahja-CD-levy

  • Tällä toiminnolla voit luoda vaikkapa lahja-CD:n. Voit toki tehdä tästä itsellesikin muisto-CD. Tähän voit tallentaa halutut kuvat tai kaikki kuvat. Mukaan liitetään esimerkiksi Diaesitys-toiminto. Mene Kansio-valikkoon ja klikkaa Luo lahja-CD-levy… -sanomaa.

Loppusanat

Picasa 3 on kevyt ja monipuolinen ohjelma. Sen käyttö on helppoa ja viimeisessä kuvankäsittelyoppaassa arvostelin sen ja tarjosin muutaman muun hyvän vinkin kuvankäsittelyohjelman käyttöön. Toivottavasti näistä kuvankäsittelyoppaista oli sinulle hyötyä. Oli ilo kirjoittaa tästä aiheesta useamman merkinnän ja kysymyksiä voitte esittää kommenteissa. Kiitos kaikista kommenteista.

Yhteenveto

Plussaa

  • Kevyt
  • Monipuolinen
  • Selkeä ja helppokäyttöinen
  • Hyvät peruskuvankäsittelyominaisuudet
  • Picasa-verkkoalbumit-yhteensopivuus
  • Google

Miinusta

  • Missä kehysominaisuudet oikein viipyvät?
  • Suomennoksessa parannettavaa

44 Picasa 3  kuvankäsittelyopas, osa 3, yhteenveto

Artikkelisarjan muut artikkelit

  1. Picasa 3 -kuvankäsittelyopas, osa 1, valokuvien muokkaus tutuksi
  2. Picasa 3 -kuvankäsittelyopas, osa 2, käytä tehokkaasti
  3. Picasa 3 -kuvankäsittelyopas, osa 3, yhteenveto (tämä artikkeli)

Aiheeseen liittyvää

Kerro kavereille







Mediapalstan etusivulle

Keskustelua radioista ja tietokoneista. Tervetuloa!

87 kommenttia julkaisuun “Picasa 3 -kuvankäsittelyopas, osa 3, yhteenveto”

  • v.p keltanen:

    Olisi sellainen ongelma picaca 3:ssa, että sen terävöitys nappi
    ei toimi ja liikkuu perässä viiveellä, mutta oikeasti ei terävöitä
    kuvaa. Missähän vika? Kaikki muut säädöt kyllä toimivat!
    t.vpk

  • Kyllä minulla ainakin toimii tuo oikein… Muutokset näkee parhaiten, kun vetää palkkia hitaasti. Onko tietokoneessasi liian vähän tehoja? Jos näin on, voi olla, että Picasa ei sen takia toimi sinulla kunnolla.

  • v.p keltanen:

    Toinen ongelma joka littyy tähän samaan terävöitys säätöön on se kun
    on hyväksynyt terävöitys säädön ja sen jälkeen siirtää kuvan näytön
    säästäjäksi tulee kuvasta ihmeellinen osasuurennus. Tätä ongelmaa
    ei ollut aikaisemmin kun olen tätä ohjelmaa käyttänyt. Nyt tavallaan
    kaksi ongelmaa ja tuntuvat liittuvän samaan terävöitys säätöön. Kaikki
    tämä ilmaantui kun siirsin isomman kuvatiedoston picacaan!?

  • Kokeile poistaa tuo suuri kuvatiedosto Picasasta, jos se vaikka auttaisi?

  • Jyri, sinulla näyttäisi olevan kerrassaan upeat varjostavat kehykset kaikkien kuviesi ympärillä. Miten olet ne saanut?

  • Teen ne internetissä toimivalla kuvankäsittelyohjelmalla, joka löytyy osoitteesta Picnik.com. Sieltä lataat kuvan ja tuo kehys löytyy Create-valikko ja sitä painamalla näet alavalikoissa Frames-kohta. Valitse nyt sivuplakista Drop Shadow. Tallenna muutos ja mene tallennusosioon, josta lataat kuvan tietokoneellesi. :)

  • Rauno Välimäki:

    Picasan ohjeet erittäin selkeitä ja ymmärettäviä tällaiselle 60+
    käyttäjällekin.Erästä asiaa en saanut selville,nimittäin kun etsin kaksoiskuvia ja yritin kaksoiskappaleita poistaa,niin poistuu kaikki
    vastaavat kuvat käsittääkseni kaikkialta,kaivoin ne uudelleen
    roskakorista,joten mikä neuvoksi ongelmaan?
    kyselee Rane

  • Mukava kuulla, että ohjeistani on apua. Tarkistin asian, Picasa tekee aivan kuten sanoit, mutta toista kuvaa ei kuitenkaan poisteta. Vain kaksoiskappale poistuu, vaikka poistaessa Picasalla näyttääkin siltä, että kaikki kaksoiskappaleet olisivat poistettu. Siis yksi kuva kaksoiskappaleista jää tietokoneelle, roskakoriin menevät ylimääräiset. :)

  • Rauno Välimäki:

    Kiitän neuvosta.Varmaan on niin kuin sanot,aloitan työstämisen
    uudelleen tältä pohjalta. Asia näytti siltä mistä kysyin,mutta asiat eivät ole aina sitä miltä näyttää!

  • Per-Olof Hoffström:

    Moi!

    Tämä ei ole kommentti vaan avunpyyntö. Kannettavani kiintolevy on täynnä, sen tila kriittinen ja haluaisin poistaa kaikki kuvat ja siirtää ne ulkoiselle kiintolevylle ja siten helpottaa tilannetta. Olen käyttänyt Picasaa jo pitkään ja minulla on kaikki kuvat järjestettynä siihen. Miten toimia? Esim. mitä tapahtuu Picasan kansioille, kun siirrän digikuvat sisältävät kansiot ulkoiselle levylle? Olisin kiitollinen vastauksesta.

    Terveisin

    Per-Olof Hoffström

  • Picasa päivittää kuvat eli niiden sijainnit. Kaikki kuvat jäävät siis Picasan kuva-arkistoon ja voit alkaa siirronkin jälkeen käyttää Picasaa normaalisti.

  • sini sanders:

    Tahtoisin käyttää Picasa -kuvaohjelmaa vain kun on tarvis siirtää kuvia nettiin nähtäväksi.

    Muuten kaikki yli 30 Gt kuvatiedostot ovat Windowsin valokuvavalikoimassa ja tarvittaessa käsittelen Photoshopilla.

    Koneessa on vähän tilaa, joten en tahdo, että Picasa noutaa kaikki kuvatiedostoni koneelta heti kun Picasa -ohjelman aukaisee! Picasa kai luo omat tuplatiedostonsa kuvadatasta..?

    Nyt en uskalla edes avata koko ohjelmaa, kun se alkaa hullun lailla imea kuvadataa kitaansa! :(

    Miten toimia niin, että Picasa lakkaa imuroimasta kuvat koko koneelta!?

    Kiitos!! <3

  • Picasa hakee ne kansioista suoraan eikä tee niistä omaa kopiota, joten voit aivan huoletta avata ja käyttää ohjelmaa. Voit kuitenkin määrittää mistä kansioista kuvat noudetaan automaattisesti kansion asetuskista Picasassa. Jos tässä on ongelmia, kirjoita, niin selvennän asiaa lisää.

  • sini sanders:

    Hei! :)

    Kiitos vastauksestasi!

    Sellainen lisäkysymys nousi, tarkoitatko tuolla “noudetaan automaattisesti” että tuo “automaattisesti noudettu data” kuitenkin tuplaantuu tai vaihtaa tallennuspaikkaa?

    Kovalevy on niin täysi, että en uskalla “kaatumisriskin” takia tehdä tuota.

    Kiitos! :)

  • Moikka! Lisätyt kuvat noudetaan Picasaan alkuperäisestä kansiosta, eikä siitä tehdä siis kopiota minnekään. Tilaa käytetään tasan sen verran kuin mitä valokuvat vievät kiintolevylläsi. Jos tila vähenee, voit ostaa ulkoisen kiintolevyn tai yrittää CCleanerilla putsata turvallisesti turhat tiedostot pois.

    Linkki: http://ccleaner.com/

  • sini sanders:

    Hei! :)

    Lämmin Kiitos hyvistä ja ystävällisistä neuvoistasi!

    Latasin tuon puhdistusohjelmankin!

    Mukavaa kesän jatkoa!

    Yst.terv. Sini

  • karoliina:

    maksaako picasa 3 : sen hankkiminen?

  • Juhani Junttila:

    Picasa herjaa kännykällä ja kameralla otettujen videoiden kohdalla. Pyytää piilottamaan ko tiedostot.

  • Ilmoitukset voi jättää huomioimatta, jos materiaali näkyy Picasalla muuten oikein.

  • Lauri Uusitalo:

    Kiitos näistä sivuista. Olen opetellut käyttämään Pacasaa ja näistä sivuista on ollut todella paljon iloa. Olen tulostanut näitä sivuja ja kerännyt vihkoksi. Voisiko saada sellaisen homman, että jokainen aihe olisi myös PDF tiedostoina, niin olisi helpompi tulosta.

  • Kiitos kommentistasi ja mukavasta palautteestasi. Tällä hetkellä PDF-mahdollisuutta ei ole ja tulostaminen onnistuu nykyhetkellä siis parhaiten verkkoselaimen kautta. Ehkä tulevaisuudessa keksitään jokin helpompi ratkaisu. :)

  • Kristian:

    pikkusisko meni poistamaan kovalevyltä valokuvia. Valokuvat löytyy vieltä picasta, mutta ei siis kovalevyltä eikä roskakorista eikä mistään :( Miten saamme ne pelastettua picasasta?

  • Mikäli kovalevyllä ei ole tapahtunut tämän jälkeen mitään sen suurempaa tallennusta, voitte yrittää pelastaa sisällön tämän ilmaisen ohjelman avulla. Lataa, asenna ja skannaa kansiot, joissa poistettuja valokuvia oli. Jos jotain löytyy, yleensä löytyykin (vaikka kansioon olisi lisätty uutta sisältöä), ohjelma tarjoaa mahdollisuuden palauttaa ne.

  • Kimi:

    Hei,

    Osaisitko kertoa, miksei Quick Time videot pyöri Picasa 3:ssa? Nämä ovat pokkarilla otettuja MOV tiedostoja.

  • Menepä Työkalut, Asetukset ja sieltä Tiedostotyypit. Tarkista, että kaikki valintalaatikot ovat aktivoituna. Tallenna. Sen jälkeen pitäisi toimia.

  • Kimi:

    Ei pyöri videopätkät vieläkään… Onko mahdollista, että olen asentanut Picasan ilman että se tukee videopätkiä? Onko muita ideoita miten ne saisi näkymään? Tai vaihtoehtoisesti muita helppokäyttöisiä ilmaisohjelmia, joilla pätkiä pystyisi esim. leikata ja tehdä elokuvaksi?

  • Onko Picassassa ollut alusta asti ongelmia tuossa? Kokeile Microsoftin Movie Makerilla. Jos ei silläkään toimii, tarvittavat tuet puuttuvat.

  • Kimi:

    Alusta asti on ollut sama ongelma. Myöskään Windowsin Movie Maker ei pätkiä pyöritä. Väittää että MOV ei ole tuettu tiedostotyyppi. Elikkäs mitäs sitä oiken pitäisi tehdä?

  • Vaikuttaisi siltä, että sinulta puuttuu .mov-tiedostojen tuki tietokoneelta. Asenna tämä tai asenna iTunes, niin ongelman pitäisi ratketa.

  • Kimi:

    Kiitoksia kovasti avusta! Nyt näkyy Picasassa! Mutta törmäsin taas uusiin ongelmiin… Jos kierrän valokuvan oikein päin koneen omassa kansiossa (ei siis picasassa) niin kansioon ilmestyy automaattisesti uusi TMP-tiedosto. Esim alkuperäinen kuva on DSC_2758, kone tekee TMP-tiedoston nimellä DSC_2758.JPG~RF1096dc4. Näitä ylimääräisiä tiedostoja on myös hankala poistaa kun yleensä kone väitää että tiedosto on käytössä… Miten tiedostojen ilmestymisen voisi estää? Ongelma on tullut vasta Picasan asentamisen jälkeen.

  • Kaikenlaiset turhat tiedostot voi poistaa CCleaner-ohjelmalla. Kokeilepa sitä ensi alkuun. Kannattaa muokata kuvien asettelua Picasassa, niin silloin ainakin välttyy turhilta tiedostoilta.

  • lauri salminen:

    Voi kun on asiallista tiedottamista. Kysyisin, onko PICASA 3 suomenkilisellä valikolla.

  • Picasan kaikki versiot ovat suomenkielisiä.

  • lauri salminen:

    Näillä ohjeillasi Suomenkieli löytyi.KIITOS.

  • Taru:

    Täälläpä on paljon hyödyllistä tietoa Picasasta!
    Minulla on ongelma Picasan poltto-ohjelman kanssa. Kun yritän luoda lahja-CD:n tai varmuuskopioida kuvia, saan virheilmoituksen “Levyä ei voi tarkistaa.”.
    Sonicin poltto-ohjelmalla DVD:n polttaminen onnistuu, mutta ei Picasalla. Missä mahtaa olla vika?

  • Oletko kokeillut Picasan uudelleenasentamista?

  • Rauli Yrjänä:

    Minulla on ollut sama ongelma Picasan kanssa: ‘Levyä ei voida tarkistaa’. Ajoin P3:sen uudelleen ja nuo mainitsemasi linkit. Lopputulos on sama. Ainoastaan, jos asennan englanninkielisen Picasan, poltto alkaa toimia. Missä vika? Testasin myös asiaa kahdella muulla koneella, eikä polta. Picasa in engl on ok, mutta yhdelle käyttäjälle suomi olisi parempi.

  • Onko poltto toiminut ennen normaalisti Picasan suomenkielisessä versiossa?

  • Raija Iso-Junno:

    Olen ladannut vast`ikään Picasa kolmosen. Kyllä minulla on mennyt opetteluun lukuisia tunteja, vaikka opas on suhteellisen selkeä. Eteen tuli kuitenkin suuri, mutta, kun päätin tehdä lahja-DVD:n tuttavalleni. Ostin levykkeen ( DVD+R) ja samalla myös halvempia CD-levyjä (CD-R80). Lataaminen meni aivan ohjeiden mukaisesti, mutta siinä vaiheessa kun klikkasin “polta”, tuli ruutuun teksti “Levyä ei voi tarkistaa. Yritä uudelleen”. Tähän ei löydy ohjetta Picasa-käyttöoppaasta. Olen ihmeissäni.

  • Oletko kokeillut useilla levyillä? Pystytkö polttamaan normaalisti esimerkiksi jollakin toisella ohjelmalla vaikkapa musiikkia? Oletko varmistanut, että levyasemasi tukee kyseiset levyt? Viittaa ainakin johonkin levyongelmaan.

  • Raija Iso-Junno:

    Kiitos vinkistä. En ollut aikaisemmin kokeillut musiikin lataamista, mutta se onnistui. DVD ja CD:t on juuri ostettu. Pitääköhän minunkin vaihtaa kieltä niin kuin joku muukin palstalainen on “pakon edessä” joutunut tekemään. Mistä löydän englanninkielisen Picasan?

    Tämä palstasi on aivan ihana. Löysin tämän sattumalta. Tuntuu siltä, että ongelmia tulee ongelmien jälkeen. Osaat varmasti vastata myös siihen, miten saan tibetin- / kiinankieliseltä VCD:ltä kuulumaan myös sanat. Musiikki kuuluu, mutta “supisuomalainen koneeni” ei tunnista kieltä.
    Edeltäkäsin kiitäen, Raija

  • Jos ei uudelleenasennus auta, on kielen vaihto ainoa ratkaisu. Tuohon jälkimmäiseen en tarkemmin osaa sanoa mistä tämä johtuu. Mutta oletko katsonut esimerkiksi asetukset läpi?

  • pentti ala:

    missä vika?” uudemmassa” koneessa on firevox selain ,se toimii omat kuva-tiedostot selauksessa . ei picasassa,vaan jämähtää kuin sulhasella ,olen ajanut picasan useaan kertaan ,ja tietysti poistanut vika!!??

  • Mikä Picasa sinulla on Pentti? Jos 3.0, suosittelen kokeilemaan versiota 3.6, joka on uusin saatavilla oleva Picasa tällä hetkellä.

  • Minulla oli aiemmassa HP:n All in One -yhdistelmässä vastaavanlainen ongelma. Eli aika-ajoin skanneri ei suostunut toimimaan lainkaan eli tietokone ei tunnistanut sitä. Muistelisin, että itse en ole löytänyt asiaan ratkaisua muuta kuin asensin ohjelmiston uudelleen. Viime vuonna vaihdoin merkkiä Canoniin ja on toiminut hyvin.

  • Ripa:

    Windows XP:n kanssa HP c5100 scanneri ei suostunut enää skannaamaan, väitti, että on “vain luku” muodossa, sitä ennen on toiminut hyvin. Poistin HP scannerin ja asensin uudelleen, alkoi toimia, mutta ilmeni uudelleen sama ongelma. Pitääkö aina poistaa ja asentaa uudelleen, vai onko jokin muu ratkaisu?

  • Ripa:

    Fujitsu Siemens ostettu 2007 on Vista, ja olen yrittänyt ladata Ulead Video Studio SE Software ohjelman, mutta toimii puutteellisesti, vaikka olen tehnyt sen useita kertoja. Ääntä en saa kuuluviin.

  • Siis onko ongelma nyt skannerissa vai tietokoneen äänessä? Jos tietokoneen äänet eivät kuulu, kokeile asentaa äänikortin ajurit uudelleen.

  • Ripa:

    Tässä Fujitsu-Siemens läppärissä ei ole ollut missään vaiheessa ääniongelmia, ainoastaan, kun koetin siirtää videonauhurista Ulead video studio ohjelman kautta kuvaa USB adapterin kautta. Mahtaako johtua Vista-käyttöjärjestelmästä? Miten läppäriin yleensä voidaan asentaa äänikortin ajurit?

  • Jos äänet toimii esimerkiksi musiikkia kuunnellessa, vika ei voi olla äänikortin ajureissa. Joten pitää etsiä muita vaihtoehtoja. Oletko kokeillut uusinta Picasaa versioltaan 3.6?

  • Jarkko N.:

    Latasin uuden Picasan version ja nyt ei skannerilla skannattu kuva ei tallennu. Tulee kyllä picasaan, mutta kuvaa ei voi tallentaa. Tuo kaikki, tuo valitut ovat harmaana, ei siis pysty klikkaamaan ja tallentamaan.

  • Kokeile ohjelman poistoa, rekisterin siivousta CCleanerilla ja Picasa 3.6:n asennusta.

  • Kari Strömberg:

    Siirsin 90 % kuvista yhtenä kansiona lähes täynnä olleelta c-kiintolevyltä lähes tyhjälle d-kiintolevylle (acer-kannettava). Nyt picasassa näkyvät vain c-levylle jääneet kuvat. Miten saan siirrettyä d-levyn kuvat picasaan. Paniikissa.

  • Mene Picasassa osioon Työkalut ja sieltä Kansion hallinta. Valitse D-levyn pääkansio, joissa on kuvia, tällöin se ottaa myös alakansiot mukaan. Varmista tämän jälkeen, että kyseisen pääkansion kohdalla on merkki skannaa aina. Paina OK ja nauti palanneista kuvista. :)

  • Kari Strömberg:

    Kuvien palautus Picasassa ihailtaviksi ja käytettäviksi mitä moninaisimpiin asioihin onnistui vihon viimein neuvojesi avulla.” Um tausendmal danken”-omasta ja 17 gigan suuruisen sukulaisklaanini puolesta sinulle. Römpän ukko sukututkijaharrastelija/puuhastelija

  • Ole hyvä. Mukava kuulla, että kuvat palasivat. :)

  • Sisko Wilkman:

    Selkeitä ohjeita kiitos! Minulla on seuraavanlainen, ehkä puutteelliseen tietomäärään perustuva ongelma. Olen käyttänyt ohjelmaa pitkään jo ja mielestäni aikaisemmin tuli sellainen kysymys:”tallennetaanko muutokset?”
    Nyt ei mitään. Ja vitsi on se, että vaikka olisin tehnyt 10 muutosta kuvaan se
    ilmestyy alkuperäisessä kuosissaan näkyviin kaikkiin paikkoihin mihin yritän sen siirtää. Ainoastaan suoraan sähköpostiin siirtäminen onnistuu niin, että saan
    muokatun kuvan maailmalle. Mitä on mennyt ohi??? Kuva on kyllä muokatussa muodossa Picasassa.

  • Hei, kiitoksia palautteestasi, mukava kuulla, että ohjeet ovat selkeät. Ymmärsin kysymyksesi. Tiedän myös vastauksen tähän. Eli avaa kuva muokkaustilassa, paina hiiren oikeaa ja valitse Tallenna. Tämä tallentaa muutokset kuvaan suoraan.

    Jos yksitellen tallentaminen tuntuu hankalalta, mene Picasan etusivulle, maalaa tai valitse muuten kaikki kuvat, joita haluat tallentaa ja paina minkä tahansa valitun kuvan kohdalla hiiren oikeaa ja valitse Tallenna. Toivottavasti on apua. :)

  • Sisko Wilkman:

    Kiitos pikaisesta vastauksesta!

  • anne-mirjami:

    hyvät selkeät ohjeet! Olen noviisi näiden juttujen kanssa ja käsitttelen picasassa kuvia maalauksista, hyvä ohjelma mielestäni! Iso ongelma on kuitenkin, etten saa videoita liikkumaan, tarvitsen mm. kotisivuille, jonnekin ne jäävät, enkä pysty siirtämään niitä, verkkoalbumista löytyvät pelkät “kannet”, kysellyt monilta ja saanut neuvoksi että pitäisi kierrättää esim. bloggerin kautta, mutta kun en saa niitä sinnekään!? kotisivuni kysyy yrittäessäni lisätä vidon URL osoitetta….siihen homma tyssää!

  • Kiitos palautteestasi. Millä teit videon? Oletko yrittänyt tehdä videon toisella video-ohjelmalla?

  • MP:

    Onko Picasa 3.6.0:ssa joku kuvien maksimimäärä vai miksi en saa lisättyä enää kansioita näkyville?

  • Kuvien maksimimäärää ei pitäisi olla. Kertoisitko miten paljon kuvia sinulla on? On kyllä mahdollista, että joku esto siellä on.

  • MP:

    Näyttää siltä, että ongelma ei johtunut kuvien määrästä vaan ulkoisesta kovalevystä, jossa on jotain hämminkiä. Kopioin kuvat uudelle ulkoiselle kovalevylle ja sieltä ne sai arkistoon ongelmitta. Vanhemmassa Picasan versiossa kuvien haku arkistoon oli kyllä tikkuista vaikka kovalevyssä ei mitään ongelmaa ollutkaan, mutta tämä uusi versio (3.6.0), jonka viime viikolla päivitin, näyttäisi olevan tässä suhteessa parempi.

  • Mukava kuulla, että ongelma on ratkennut. Voi olla, että tuo ulkoinen kovalevy oli hidas, mikä aiheutti tuollaista ongelmaa. Hienoa, että pelaa nyt.

  • Enja Huttunen:

    Olen yrittänyt pienentää kuvia Vie-toiminnolla. En osaa……
    Siis mihin valitun kansion kuvat pitäisi viedä, että ne sitten löytyisi pienempinä jostain??????

  • Siihen kansioon, mistä haluat kuvien löytyvän. Muista valita kuvien koko säätimellä.

  • Enja Huttunen:

    Kiitos! En tiedä mitä tein toisin kuin ensimmäisillä yrityksillä, mutta neuvosi jälkeen se kuitenkin onnistui -:!
    Kiitos myös artikkelista, nyt on koko kuvakäsittelyopas tulostettu!

  • Mukava kuulla, että ongelma ratkesi ja että ohjeet päätyivät tulostukseen saakka. :)

  • OV:

    Missä vika kun otan kuvia, laitan koneelle ja rupean katsomaan kuvia picasan kuvankatselu ohjelmalla. sitten kun haluan muokata kuvaa ja painan että “muokkaa picassa” sen jälkeen käynnistyy picasa, mutta ei löydy niitä kuvia sieltä. ennen toimi noin, mutta nyt on yhtäkkiä lakannut toimimasta.

  • Oletko kokeillut ohjelman uudelleenasennusta?

  • OV:

    Olen. Joskus uusia kuvia voi muokata, mutta pää osin nyt se ei ole toiminu.

  • Millä tavalla muokkaus ei ole toiminut? Oletko muokkauksen jälkeen nähnyt muutokset vain Picasassa, mutta ei Windowsin kuvissa? Jos näin, sinun tulee tallentaa Picasan muutokset ensin kuvaan. Jos et näe kuvia Picasassa, hae ne uudelleen Picasan omalla Skannaa aina -toiminnolla.

  • MP:

    Olen käyttänyt Picasan nimeämistoimintoa ja homma pelaa kohtalaisesti. Pystyykö henkilön tunnuskuvan vaihtamaan jollain keinolla? Ongelmana lähinnä se, että henkilön tunnuskuvaksi on tullut henkilöä perustettaessa valittua heikohko kuva ja parempiakin olisi tarjolla.

  • Toimi näin:

    - Picasan sivupalkissa valitse Henkilöt
    - Valitse haluamasi pikkukuva
    - Paina pikkukuvasta hiiren oikealla
    - Aseta albumin pikkukuvaksi

    Toivottavasti onnistuu

  • jeremias korhonen:

    Kaksoiskuvien poistaminen.

    Kaipaisin tarkempaa tehtävän kuvausta:
    -kuinka tehtävä suoritetaan Picasan avulla

    -Vanhoista alubmeistani löytyy useita saman-nimisiä kuvia
    kuten aiemmat kamerat nimesivät kuvat numeron mukaan.
    Nimi (kuva+nro.jpg) samoja numeroita on useilla eri kuvilla.
    -Kun suoritan toimenpiteet: Työkalut /kokeelliset/näytä kaksoiskappaleet ei ainakaan tietokone-näytöllä tapahdu mitään näkyvää.(valitaanko kaikki kuvat /yksi kuva/yksi albumi/yksi asema/ yksi kovalevy… kuinka?)
    -kun (jos) kuvat ilmestyvät näkösälle, kuinka voin olla varma, että kysymyksessä on poistettavat kuvat?

    -poistetaanko ne del-komennolla. Mitkä poistetaan?

    Kuvia on kymmeniä tuhansia. Tietokoneeni on vaihtunut vuosien-/kuvaushistorian aikana useamman kerran.
    Kuvatiedostojen siirroissa tietokoneen kovalevyltä uuteen kovalevyyn on tapahtunut tupla siirtoja, turhia kopiointeja ja varmuuskopiointeja sekä on myös turhia varmuuskopion palautuksia.

    Myös kun mukaan on tullut myöhemmin ulkoisia kovalevyjä on arkistoni melko sekaisi sisältäen useita satoja(jopa tuhansia) tuplakappaleita. Samalla kun olen muunnellut esim. mix-muotoisia kuvaia jpg kuviksi, ovat niistä kuvausaikatiedot kadonneet (=muuttuneet muunto-päivän päivämääriksi), joten kuvausajankohdankaan mukaan niitä ei voi rajata.
    Löytyyko Picasasta ratkaisu tuplakuvien poitamiseksi kovalevyiltä?
    Tietysty minulla on iso vino pino erillaisilla kriteereiillä tehtyjä CD-tallenne kokoelmia, mutta haluaisin yhtenäisen kovalevyllä olevan arkiston ilman tuplakuvia.

    terveisin jeremias

  • Näetkö ollenkaan kuvia? Jos et, kannattaa kokeilla paikallista lisää kansioita skannattavaksi toiminnolla Työkalut / Kansion hallinta ja sieltä skannaa aina -merkki kansioihin, joissa on kuvia. Sen jälkeen menet poistamaan tuplat. Tuplakuvissa näkyy kaikki tuplakuvat ja yksi on sinun jätettävä, jotta et poista kaikkia tuplia. Del-toiminnolla kaikki menevät roskakoriin, jonka voit myöhemmin Windowsissa tyhjentää. Sinuna lähtisin poistamaan yksitellen niin, että jätät sinne yhden kuvan kaikista tuplista jäljelle. Vastaa tähän viestiin jos tarvitset lisätietoa.

  • jeremias korhonen:

    Voiko homman mitenkään automatisoida?
    On niin valtava määrä kuvia.
    On eri kuvia samoilla nimillä sekä myös samoja kuvia eri nimillä. (melkoinen sekamelska)
    Etsiikö Picasa-ohjelma tuplakuvia itse kuvien, päivämäärien vain nimen mukaan.

    Myös toinen kysymys:
    Minulla on vielä runsaasti muuntamattomia mix-muotoisia kuvia. Saisiko ne näkymään myös Picasassa, jottei niitä tarvitsisi muuttaa jpg-muotoon, koska kuvista häviää samalla muuta tietoa kuten kuvauspäivä ja tagit.(ko homma on myös melko työlästä)
    Haluaisin ko kuvat Picasa ohjelman alle selattavaksi muiden kuvien joukkoon.
    Koneellani on Microsoftin PhotoDraw versio 2.0, jolla näkyisin selaan mix-kuvia.

    (tiedostyypit valinnassa olen jo käyttänyt muut muodot valinnan: mp4 videotyypin katselemiseksi guicktime ohjelmalla)

    jeremias

  • Ei voi valitettavasti automatisoida ja Picasa etsii kuvia tietääkseni vain tiedostonimen perusteella. Picasa ei tue mainitsemaasi tiedostotyyppiä eli joudut avaamaan ne toisessa ohjelmassa.

  • Markku Järvensivu:

    Jos kiintolevyn vaihdon jälkeen asennan Picasan ja palautan Picasan varmuuskopiot ulkoiselta levyltä, niin palautuvatko myös ohjelman kansiot ennalleen ja säilyvätkö tunnisteet, vai täytyykö sitten tehdä henkilöiden nimeäminenkin uudelleen?

  • Luulen, että eivät säily, ellei kansiot sijoiteta suhteellisesti samaan paikkaan. Ei tosin ole kokemusta tuosta juurikaan.

Jätä kommentti

Kirjoitusohjeita

  • Huomioi toisten mielipiteet ja ymmärrä, etteivät kaikki voi olla samaa mieltä kanssasi.
  • Ole kohtelias ja huomaavainen, äläkä tarkoituksella provosoi tai loukkaa muita kirjoittajia.
  • Muista, että jokainen kirjoittaja on aina vastuussa omien viestien sisällöstä.
  • Lue tarkemmat keskustelun säännöt ennen kommenttien lähettämistä Mediablogiin.

Kaikki kommentit moderoidaan. Tällä hetkellä moderoitavia kommentteja ei ole. Toimitus varaa oikeuden poistaa asiattomat kommentit. Kaikki roskat estetään Akismetin avulla. Akismet on suojannut blogia 23 481 roskakommentilta.

Mainokset
Paikalla
  • 0 jäsentä.
  • 27 vierasta.
Mainokset