Partio meni radioon, kuuleeko Suomi?

RadioKilke Loo Partio meni radioon, kuuleeko Suomi?Partio ei ole pelkkää telttailua ja nuotion sytyttämistä metsien keskellä. Heinä-elokuun vaihteessa 2000-luvun partiolaiset pyörittävät valtakunnallisesti kuuluvaa omaa radiota suurleiri Kilkkeen ajan.

Digita asentaa partiolaisille oman tapahtumaradion, jota kuuntelee yli 20 000 leiriläisen ja vierailijan lisäksi heidän vanhempansa ja muut lähiseudun asukkaat.

Miksei partiolaisten iltaohjelmat rakkaudesta voisi kiinnostaa vielä laajempaakin kuulijakuntaa?

Ensisijaisesti radio on leiriläisille ja vieraille. Lisäksi lähiseudun asukkaat ja kesämökkiläiset pääsevät seuraamaan, mikä on tämä hillitön sirkus, joka tukkii ehkä ajoittain liikenteenkin. Erityisesti netin kautta vanhemmat ympäri Suomen varmasti kuuntelevat, missä se meidän pikkupoika tai -tyttö viikon viettää.

Suomen Partiolaisten suurleiri Kilke järjestetään Hämeenlinnan Evon luonnonkauniissa maisemissa 28.7.-5.8.2010. Leiri kuuluu tällä kertaa Evon lisäksi koko Suomessa, sillä Suomen Partiolaiset perustavat suurleirin ajaksi radiokanava Kilkkeen. Radio toteutetaan perinteisesti partiolaisten omin voimin. Nuoria partiolaisia on vuosien aikana koulutettu radiotyöntekijöiksi. Yksi monien joukosta kommentoi radiohommaa seuraavasti.

Mulla on fiilikset ihan katossa. Odotan leiriä ja radiota kuin pikkulapsi joulua. Meidän jokailtainen ohjelma kertoo rakkaudesta: miten rakkaus ja partio liittyvät yhteen, millainen heila kannattaa etsiä suurleiriltä tai miten muista maista leirille saapuvat leiriläiset deittailee.

Yksi menestyksekkäistä esimerkeistä on Jouluradio, josta on muodostunut jo jokavuotinen odotettu perinne. “Tapahtumaradio tarkoittaa lyhytaikaisen radion lähetyspalvelun toteuttamista tietyn tapahtuman yhteyteen. Kuuluvuusalueena tällaisella radiolla voi olla itse tapahtuma-alue tai sitten jopa koko valtakunta. Radiota voi kuunnella aivan samoilla laitteilla kuin muidenkin radioiden lähetyksiä ja siihen voi liittää nettiradion.”, kertoo Digitan Jari Pasuri.

Digitan ja Suomen Partiolaisten yhdessä toteuttama tapahtumaradio kuuluu FM-taajuudella 91,7 MHz sekä nettiradiona osoitteessa Partio.fi. FM-radio kuuluu Evon ympäristön alueella ja nettiradiota voi kuunnella kaikkialla, missä internetyhteys on saatavilla. Digita tukee leiriä tarjoamalla palvelukokonaisuuden partiolaisille. Normaalisti tapahtumaradioita on suurissa yleisötilaisuuksissa, mutta lyhytaikaista radiota voidaan tehdä myös vuodenaikaan liittyvinä sesonkiradioina.

Aiheeseen liittyvää

Kerro kavereille







Mediapalstan etusivulle

Keskustelua radioista ja tietokoneista. Tervetuloa!

Jätä kommentti

Kirjoitusohjeita

  • Kirjoita napakasti ja pysy aiheessa. Huomioi toisten mielipiteet ja ymmärrä, etteivät kaikki voi olla samaa mieltä kanssasi.
  • Ole kohtelias ja huomaavainen, äläkä tarkoituksella provosoi tai loukkaa muita kirjoittajia.
  • Muista, että jokainen kirjoittaja on aina vastuussa omien viestien sisällöstä.
  • Älä lähetä roskakommentteja, sillä ne todennäköisesti estetään automaattisesti tai poistetaan myöhemmin.
  • Lue tarkemmat keskustelun säännöt ennen kommenttien lähettämistä Mediablogiin.

Kaikki kommentit moderoidaan. Tällä hetkellä 2 kommenttia odottavat moderointia. Toimitus varaa oikeuden poistaa asiattomat kommentit. Kaikki roskat estetään Akismetin avulla. Akismet on suojannut blogia 23 508 roskakommentilta.

Mainokset
Paikalla
  • 0 jäsentä.
  • 27 vierasta.
Mainokset