
Tulipa ostettua viime päivinä K-marketista Pirkan salamikiviuunipizzan. Hintaa oli 3,70 euroa ja mukaan sai kantaa 2 kiviuunipizzaa. Pirkka-kiviuunipizzat ovat valmistettu Italiassa. Maultaan pizzat ovat herkullisen pehmeät. Todella hyvä hinta-laatusuhde. Varmasti tulen ostamaan joskus toistenkin. Lue lisää


Tässä arvostelussa arvostelen pikaisesti venäläisen Moskovassa toimivan Europa Plus -radiokanavan. Radiokanava kuuluu Moskovan alueella ja konsernilla on myös Europa Plus -radiokanavia muuallakin, esimerkiksi Venäjän muissa kaupungeissa ja muutamissa muissa maissa. Kaikkien päämäärä on sama, soitetaan halutuinta ja suosituinta musiikkia monipuolisesti. 

Firefox 3.6 on ilmestynyt hetki sitten. Latasin tietysti heti siinä toivossa, että kaikki toimii. Okei, nopeutta tuli lisää selailuun mutta itse pääasia ei toiminut. Voikko-oikoluku ei nimittäin ole yhteensopiva. Vika on kuulemma kehittäjien tiedossa ja korjaus on tulossa tuleviin versioihin.
Googlen Street View -palvelu kerää mielipiteitä
Kuva: Ruutukaappaus
Google on vieraillut Suomessa autoillaan valokuvaamassa viime vuoden aikana. Lähinnä kuvat kesäajoilta eli Googlen palvelussa näet katukuvaa, jolloin aurinko paistoi, ainakin suurimmassa osassa Suomea. Nyt kuvien pohjalta on koottu tällainen mielenkiintoinen karttanäkymä, jossa sinäkin voit vierailla vaikkapa Lappeenrannassa, Helsingissä tai kotipihallasi suoraan tietokoneesi ruudulta. Lähinnähän tuo sitä varten, että joku voi tutustua tiettyyn alueeseen. Lue lisää »