käyttäjältä Jyri Väätäinen

Avast numeroina

Syyskuu 26, 2009 kohteessa Tietokoneet käyttäjältä Jyri Väätäinen

On mennyt taas jokin aika siitä, kun lähetin viimeisimmän kirjoituksen – olemme hyvin kiireisiä juuri nyt, olemme parhaillaan tekemässä kovasti työtä sen eteen, että saataisiin beetatuotteet vakaina yleiseen jakeluun ja että voitaisiin pitää myös kokouksen jälleenmyyjien kanssa. Ajattelin kuitenkin, että voisi olla mielenkiintoista jakaa muutamia lukuja… Read the rest of this entry →

käyttäjältä Jyri Väätäinen

Atk-ympäristön hallintaa

Syyskuu 25, 2009 kohteessa Tietokoneet käyttäjältä Jyri Väätäinen

Tässä jaksossa oli vähän atk-ympäristön hallintaa. Opettajan voimin käsiteltiin muun muassa tietoturvaa, internetiin yhdistymistä, tietokoneen osia sekä oleellisimpia ohjelmia ja kaikkea muuta kivaa. Minullehan ei tunnilla pahemmin ollut mitään uutta, koska tiesin useimmat asiat jo ennestään, aika menikin ystäviä auttaessa, koska sain tehtävän kuin tehtävän valmiiksi ensimmäisten joukossa. Sanoisin, että kokemuksieni perusteella monille koko aihe oli täyttä hepreaa. Read the rest of this entry →

käyttäjältä Jyri Väätäinen

Poliisit-televisiosarja jatkuu

Syyskuu 24, 2009 kohteessa Televisio käyttäjältä Jyri Väätäinen

Poliisien työtä seurataan 5.10. alkaen kahdeksassa eri kaupungissa maanantaista torstaihin kello 20.30. Televisiokanavana on tuttuun tapaan JIM ja luvassa on toinen tuotantokausi. Uudistettu laki kieltää tällaisen ohjelman tekemisen, joten televisiosarja päättyy näillä näkymin toiseen tuotantokauteen, jatkoa ei siis ole tulossa. Syynä se, että poliisin autossa ei saa olla mediatyöntekijöitä, koska he voivat taltioida tai vaikkapa kuulla tärkeitä ja ainoastaan poliiseille tarkoitettuja kuulutuksia. Read the rest of this entry →

käyttäjältä Jyri Väätäinen

Roskapostin ihmeellisessä maailmassa

Syyskuu 23, 2009 kohteessa Tietokoneet käyttäjältä Jyri Väätäinen

Roskapostia tulee ja olen luvannut kavereilleni, että 20 000 roskapostin kohdalla ostan Spam-energiajuomaa ja nautin sitä tapahtuman kunniaksi. Akismet on suojannut Mediablogia 19 413 roskaviestiltä. Ei näytä olevan kovin kaukana enää tuokaan juhla. Roskapostia tulee nykyään parhaimmillaan jopa sata päivässä. Nyt tilanne on tosin hillitympi, koska Mediablogissa oli jonkun aikaa kokeilussa muita roskapostiestomenetelmiä. Read the rest of this entry →

käyttäjältä Jyri Väätäinen

Keräiletkö sinäkin viruksia?

Syyskuu 22, 2009 kohteessa Tietokoneet käyttäjältä Jyri Väätäinen

F-Securen käyttäjänä varmasti keräilet. Niin paska koko virustorjunta, että anteeksi vaan, jos kiroilen liikaa. Minulle tuodaan koulun puhtaaseen tietokoneeseen viikoittain muistitikkuja tarkistettavaksi Avastilla ja aina löytyy viruksia. Mietin pitkään, että mistä näitä viruksia oikein tulee ja syykin selvisi, harjoitusyrityksen muista tietokoneista. Suojanahan on siellä F-Secure, joka ei liene olevan mikään yllätys, saahan sitä paskasta suojasta maksaakin. Yhdellä tietokoneella Avast ja skannasin huvikseni etäältä palvelintietokoneen, joka jakaa tietojaan muille tietokoneille harjoitusyrityksen sisällä, jo yhdestä kansiosta löytyi 30 virusta, että hyvin menee. Read the rest of this entry →

käyttäjältä Jyri Väätäinen

CCleaner on hyvä

Syyskuu 21, 2009 kohteessa Tietokoneet käyttäjältä Jyri Väätäinen

ccleaner CCleaner on hyvä

Jos tietokoneesi on hidas, tässä yksi keino päästä hitaudesta eroon. CCleaner on todella hyvä puhdistusohjelma, jolla pääset eroon kaikesta tietokoneella olevasta turhasta roinasta tyylikkäästi ja vaivattomasti. Jopa aloittelija pääsee ohjelman jujuun nopeasti, minkäänlaisia taitoja ei tarvita, sillä ohjelma hoitaa kaiken itse. Read the rest of this entry →

käyttäjältä Jyri Väätäinen

Televisio: Tehdäänkö tulevaisuuden televisiokanavat eri tavalla?

Syyskuu 20, 2009 kohteessa Televisio käyttäjältä Jyri Väätäinen

Nykyään radiokanavat koostuvat ohjelmista, elokuvista, peleistä ja uutisista. Tarvitaanko kokonaisuuteen kuitenkin jotain uutta? Elokuvia voi jokainen lainata vaikkapa kirjastosta tai videovuokraamosta. Televisiossahan tunnetusti uusitaan uusinnan perään, joten ainakaan minua televisio ei kovinkaan paljon kiinnosta. Jotta televisio säilyttäisi asemaansa, niin omasta mielestäni television pitäisi tulevaisuudessa muuttua. Todennäköisesti televisiokanavien pitäisi tulevaisuudessa tarjota enemmän ja monipuolisemmin, toisaalta sitä näytetään, mitä kansa vaatii. Näinhän asia menee radiossakin. Nykyäänhän televisio ei ole kovin suosittu. Read the rest of this entry →

käyttäjältä Jyri Väätäinen

Kokemuksia: Logitech Cordless Desktop Wave

Syyskuu 19, 2009 kohteessa Tietokoneet käyttäjältä Jyri Väätäinen

 Kokemuksia: Logitech Cordless Desktop Wave

Tässä ja nyt arvosteluun pääsee Logitech Cordless Desktop Wave. Kyseessä on aaltomaisella muotoilulla varustettu langaton näppäimistö, jonka mukaan tulee myös laadukas langaton hiiri. Paketin hinta on yllättävät 59 euroa ja hintaan nähden kokonaisuus on hyvä. Paketti oli aivan upea, siis ihan uskomaton suunnittelu, paketti vaikutti massasta erottuvalta ja erottuva on kyllä näppäimistökin hiiren kanssa. Harvassa näppäimistössä on aaltomainen muotoilu ja pehmustettu tuki. Heti käyttöönoton jälkeen olen ollut pakettiin tyytyväinen ja oli ilo päivittää vanhaa kamaa uudempaan. Read the rest of this entry →

käyttäjältä Jyri Väätäinen

Windows Mail on hyvä

Syyskuu 18, 2009 kohteessa Tietokoneet käyttäjältä Jyri Väätäinen

Olen käyttänyt melko pitkään palvelimeni Horde-sähköpostiohjelmaa. Viime aikoina olen ottanut ihan uteliaisuuttani Vistan mukana tullutta Windows Mail -sähköpostiohjelmaa. Konfiguroinnin jälkeen ja viikon käytön jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että jatkaa pitää, sen verran hieno tuo on ja vastaa ennen kaikkea käyttötarpeitani. Read the rest of this entry →

käyttäjältä Jyri Väätäinen

Malwarebytes’ Anti-Malware

Syyskuu 17, 2009 kohteessa Tietokoneet käyttäjältä Jyri Väätäinen

malwarebytes anti malware Malwarebytes Anti Malware

Onko tietokoneessasi haittaohjelmia? Haluaisitko päästä niistä eroon? Tämän artikkelin ohjelmalla tuo onnistuu enemmän kuin hyvin. Malwarebytes’ Anti-Malware on supertehokas haittaohjelmien etsijä ja poistaja. Koulun saastuneella tietokoneella ei SUPERAntiSpywaren jälkeen ollut haittoja, joten poistin sen ohjelman sieltä. Heti perään asensin tämän artikkelin ohjelman ja yllätys oli suuri, kymmenen haittaohjelmaa. Latasin tämän jälkeen tuon kotitietokoneellekin, jossa se pyörii oikein hyvin. Read the rest of this entry →