NRJ: Internetradioiden valikoima laajenee kolmella uudella vaihtoehdolla
Kuten aiemminkin täällä on uutisoitu, NRJ toi markkinoille 6 uutta internetradiokanavaa. Nyt tämä hieno kokonaisuus laajenee kolmella uudella internetradiolla. Tämän lisäksi NRJ tarjoaa pääkanavansa internetradiona. Tällä hetkellä kattaus on oikeasti monipuolinen sisältäen 10 erilaista internetradiokanavaa. Jos ei tästä omaa suosikkia löydy, niin sitten täytyy vaan ihmetellä. Siis uudet radiokanavat täydentävät mainiosti jo olemassa olevaa internetradioiden valikoimaa.
Olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että uutuudet ovat tervetulleita. NRJ Special soittaa sekoitettua musiikkia, NRJ Mastermix soittaa erilaisia miksauksia ja NRJ Lounge soittaa niin sanottua pehmeää musiikkia. Yhtäkään en ole vielä päässyt koekuuntelemaan mutta kun siihen asti pääsen, varmasti myös arvioin ne entisien arvostelujen tapaan. Nyt NRJ vakuutti mutta jos odotettavissa on sama tarina, niin ei sekään ilo pitkään tule kestämään.
Tällä tarkoitan sitä, että musiikkivirta tulee ulkomaiselta NRJ-kanavalta, eikä edellä mainittujen internetradiokanavien musiikista päätä siis Suomen NRJ. Ainakin ensimmäiset internetradiot kuulostivat ensi alkuun hyviltä mutta nopeasti niihinkin kyllästyi. Nyt kun valinnanvaraa on, niin uskoisin siihen, että tällä kokonaisuudella internetradioiden samantoisto tuskin tule olemaan niin suurta, onhan vaihtoehtojakin nyt enempi. Siis voin ilomielin kertoa, että tämä oli kerta kaikkiaan mainio uutinen ja näitä internetradioitahan pääsee jo kuuntelemaankin radiokanavan kotisivuilta. Luulen, että tällä kokonaisuudella NRJ tulee pärjäämään pitkään.
Mikä on sinun mielipide asiaan? Oletko kenties kuunnellut uutuusinternetradioita? Miltä vaikuttivat? Tähän merkintään voit avautua, kertoa ensireaktiosi, antaa kommentteja, kysyä jotakin tai voit jopa haukkua lyttyyn koko internetradiokokoelman. Luulisin, että sinäkin haluaisit kokeilla ensimmäisiä vaihtoehtoja mutta voit toki haukkuakin sananvapauden merkeissä. Tämä oli päivän ilouutinen ja tervetullut lisäys internetradioiden tarjontaan. Tästä se internetradiomaailma alkaa kehittyä paremmaksi ja paremmaksi. Tulevaisuuden radio toimii internetin eli verkon kautta.
Aiheeseen liittyvää
Artikkeliin mahdollisesti liittyvät muut kirjoitukset.
6 kommenttia julkaisuun “NRJ: Internetradioiden valikoima laajenee kolmella uudella vaihtoehdolla”
Jätä kommentti
Kirjoitusohjeita
- Huomioi toisten mielipiteet ja ymmärrä, etteivät kaikki voi olla samaa mieltä kanssasi.
- Ole kohtelias ja huomaavainen, äläkä tarkoituksella provosoi tai loukkaa muita kirjoittajia.
- Muista, että kirjoittajana olet rikos- ja vahingonkorvausoikeudellisessa vastuussa viestiesi sisällöstä.
- Lue tarkemmat keskustelun säännöt ennen kommenttien lähettämistä Mediablogiin.
Kaikki kommentit moderoidaan. Tällä hetkellä 3 kommenttia odottavat moderointia. Toimitus varaa oikeuden poistaa asiattomat kommentit. Kaikki roskat estetään Akismetin avulla. Akismet on suojannut blogia 23 319 roskakommentilta.
Juu Saksassa ja Itävallassahan nuokin 3 kanavaa ovat olleet käytössä jo ties kuinka ja kauan..
Meinasitkos muuten arvostella NRJ:n vastaavan ohjelmajohtajan oman uuden ohjelman – Tuottaja-Jääskeläisen Perjantain? Perjantaisin klo 18-21
Voisi tuota ohjelmaa kuunnella, varsinaisesti ohjelma-arvostelut ovat pudonneet pois listoilta, ovat Mediapalstani arkistoissa, myös juontaja-arvostelut ovat siellä joitakin juontajia lukuun ottamatta. Tällä hetkellä pyrin ottamaan kantaa radiomaailmaan artikkelein ja satunnaisin arvosteluin. Esimerkiksi jatkossa tulee arvioita vain niistä mielenkiintoisimmista radiojuontajista ja -ohjelmista. Siis kaikkea hyödyllistä pyrin arvostelemaan ja ennen kaikkea mielenkiintoisimmat radio-ohjelmat ja -juontajat pääsevät varmasti arvostelulistalle.
Minä kuuntelen netin kautta vain Kairi FM ja DBS Radio -kanavia. Molempia voi kuunnella radioaaltojenkin kautta jos vain sattuu olemaan Dominicalla. Etenkin DBS:ltä tulevat kuolinilmoitukset ovat aina vain mielenkiintoista kuultavaa (ihan oikeasti, kertovat jokaisesta vainajasta jotakin ja sen jälkeen luettelevat minuuttikaupalla ketkä kaikki tätä jäivät kaipaamaan; maantieteilijä kuuntelee mielenkiinnolla erityisesti sitä, missä päin maailmaa kenenkin sukulaiset ja tutut ovat).
Ja eipä sitä taida muilla kanavilla paljon dominicalaista kalypsoa soida.
Monet kuuntelevat internetissäkin vain valikoituja internetradioita. Tällainen ohjelmisto on varmastikin melko erikoinen mutta massaohjelmistosta ainakin eroaa edukseen. Tällaista musiikkia ei taida ainakaan ihan suomalaisilta radiokanavilta tulla.
Moi kaikille ja kiitos Gurulle ahkerasta ja innostuneesta työstä radiomaailman parissa.
Tulin hieman korjaamaan luonnehdintoja kolmesta uudesta nettiradiostamme, koska em. lauseet eivät kuvanneet uusia kanavia parhaimmalla tavalla. Eli:
NRJ Special on kanava joka erikoistuu yhden viikon ajaksi tietynlaisen teeman ympärille. Teemana voi olla vaikkapa vuoden 2008 menestyneimmät naisartistit tai elokuvamusiikki. Teema voi käyntännössä olla mikä tahansa.
NRJ Mastermix puolestaan soittaa huipputiskijukkien tekemiä DJ-miksauksia eli kanava palvelee todellisia tanssimusiikin ystäviä.
NRJ Lounge on kanava, joka toimii taustamusiikkina esim. illanistujaisissa.
Kiitos mielenkiinnosta. Hyvää syksyä.
T: Jani Jääskeläinen/NRJ:n Ohjelmajohtaja, vt.
Hei Jani Jääskeläinen. Kiitoksia täydennyksestä. Hyvää syksyä sinullekin ja radiokanavan muille työntekijöille.