Miksi radiokanavien soittolistoja haukutaan?
Tällä hetkellä suosittu puheenaihe on se, että miksi suomalaisten radiokanavien soittolistat ovat niin köyhiä ja yksipuoleisia. Itse olen osittain samaa mieltä, että soittolistat voisivat olla monipuolisempia, mutta itse hyväksyn tilanteen myös tällaisena. Tästä haluaisin kirjoitella lisää seuraavaksi eli tässä merkinnässä saat tietää näkemykseni siitä, että soittolistojen haukkuminen ei ole aina tarpeellista, eikä välttämättä kannattavaa.
Soittolistat ovat radion työväline, jolla jokainen radiokanava esittelee soittamaansa musiikkia omalle kuuntelijakunnalle. Joillakin radiokanavilla soittolista voi olla hyvä, mutta useimmilla radiokanavilla pakkotoisto eli samojen biisien jatkuva veivaaminen päivästä toiseen on yleistä. Tätä esiintyy enemmän kaupallisilla radiokanavilla. Tässä vaiheessa sopii kysyä sitä, että miksi kansalaiset haukkuvat radiokanavien soittolistoja? Millä tavalla radiokanavan soittolista voi olla huonompi kuin musiikin suurkuluttajan soittolista?
Soittolistat pakkopullana
Soittolistat ovat käytännössä jokaisen radiokanavan käytössä. Harva suomalainen radiokanava valitsee soitettavan musiikin henkilöstön voimin. Soittolistat auttavat radiokanavan työntekijöitä, sillä tietokoneelle vain ohjelmoidaan soitettavat biisit. Joidenkin mielestä soittolistat ovat kuvottavia, jotkut taas tykkäävät. Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että radiokanavien soittolistojen haukkuminen on väärin. Tietyissä tapauksissa itsekin arvostelen radiokanavien soittolistoja ja kohteena onkin lähinnä Iskelmä-radio, jonka soittolista on todellista kaatopaikkatavaraa.
Haluaisin korostaa se, että ilman soittolistoja radiokanavien kustannukset olisivat pilvissä. Soittolistat ovat työvälineenä ja ne helpottavat radiokanavien olemassaoloa. Toisin sanoen soittolistojen avulla radiokanavat säästävät kustannuksissa. Tietokone valitsee soitettavat musiikit valmiilta soittolistalta, jonka kokoaa radiokanavan musiikkipäällikkö. Soittolistan yksipuoleisuudesta ei kannata syyttää ohjelmistoa, eikä musiikkipäällikköä vaan ainoastaan näitä musiikkijärjestöjä, jotka estävät soittolistaa laajentumasta.
Tällä tarkoitan sitä, että rahaa tarvitaan ja soitettavien biisien tiedot täytyy ilmoittaa eteenpäin. Tämän ansiosta on helpompaa pitää soittolistaa pidempään samana kuin se, että soittolistaa päivitettäisiin jatkuvasti ja ilmoitettaisiin uusista soittolistatulokkaista musiikkijärjestöille. Jatkuva tietojen eteenpäin kuljettaminen olisi siinä mielessä hankalaa, että ei ihan kuka tahansa jaksaisi uusia soittolistoja musiikkijärjestöille toimittaa rahastusta varten. Toisin sanoen rahasta ei ole kysymys, kun puhutaan köyhästä soittolistasta.
Jonkin verran musiikkivalintoihin vaikuttavat myös erilaiset musiikkilistat, levy-yhtiöt ja levyjen tai biisien kulutukseen liittyvät tiedot. Jos jokin biisi myy paljon, sitä luultavasti soitetaan radiossakin päivittäin useita kertoja. Soittolistat ovat kieltämättä monilla radiokanavilla varsin suppeita, mutta syykin tähän on hyvin selvä, rahastusjärjestöjen kanssa yhteydenpito on vaivalloista ja nykyään on helpompaa, että soittolista on sama useitakin viikkoja. Tällöin kustannukset ovat minimaaliset ja useimmille suomalaisille valittamisen aihetta ei ole.
Kenellä on laajat soittolistat?
Nykyään musiikkia kuunnellaan myös omalla tietokoneella, erilaisilla musiikkisoittimilla tai joillakin muilla tavoilla kuunneltuna. Esimerkiksi tavalliset musiikin kuuntelijat kuuntelevat oman soittolistan musiikkia. Veikkaan, että useimmilla tietokoneella, musiikkisoittimessa tai vaikkapa levykokoelmassa on vain tyydyttävästi musiikkia. Miksi radion soittolistoja haukutaan? Monilla musiikin kuuntelijoilla oma soittolista on radiosoittolistan veroinen ja tällaiset kuuntelijat kuuntelevat omaa soittolistaa parhaimmillaan useita tunteja päivässä.
Oma soittolistani sisältää tällä hetkellä 2 202 musiikkikappaletta. Tässä on jo musiikkia kuunneltavaksi ja samojen biisien tehosoitto on olematonta. Silti voin sanoa vain sen, että kyllä täälläkin sama biisi voi jo viimeistään huomenna soida. Riippuu tietysti soitto-ohjelman tai mp3-soittimeni käytännöstä valikoida soitettavat biisit sekä siitä, miten usein tätä soitto-ohjelmaa tai mp3-soitintani sammutan ja käynnistän aikanaan uudelleen. Vaikka minun soittolista on varmasti laajempi kuin esimerkiksi suomalaisen radiokanavan sadan biisin jukeboksi, niin joka tapauksessa soittolistani biisien määrä ei ole vielä kovin ihmeellinen.
Kenellä on oikeasti suuri määrä biisejä vaikkapa tietokoneen kiintolevyllä? Useimmilla biisejä on vain vähän, käytännössä vain satoja. Radion soittolistoja vaan jaksetaan haukkua. Tämä on minusta väärin, sillä monet kuuntelevat radiokanavien soittolistoja muistuttavia soittolistoja vaikkapa oman tietokoneen soitto-ohjelman avulla. Useimmat suomalaiset ovat siis tottuneet samoihin biiseihin ja siksi useitakaan radiokanavan niukka soittolista ei ota päähän. Eivät ota minuakaan kauheasti päähän ja oma soittolistakaan ei nyt mikään täydellinen saavutus omasta mielestäni ole.
Millaiset soittolistat sinä omistat ja mitä mieltä olet suomalaisten radiokanavien soittolistoista? Oma mielipiteeni on ylempänä ja sinä olet tervetullut kommentoimaan artikkelia alla olevan kommentointivalinnan avulla. Radiokanavien soittolistoja ei pidä siis haukkua, koska useimpien musiikin kuuntelijoiden soittolistat ovat käytännössä yhtä niukat kuin radiokanavienkin soittolistat. Totuus on siis se, että harvalla henkilöllä on käytettävissä tuhansia biisejä esimerkiksi tietokoneen kiintolevyllä. Mikä on sinun soittolistasi laajuus?
Aiheeseen liittyvää
- Onko radion aika ohi? Spotify-soittimella kuuntelet mitä haluat!
- Radio: Radiokanava ilman radiojuontoa on tylsä
- Radio: Tehdäänkö tulevaisuuden radiokanavat eri tavalla?
- Soittolistat ja radio-osaaminen
- Painavaa asiaa: Tekopirteät radiojuontajat tai ärsyttävä radiokanava
Kerro kavereille
Tweet
- Onko Big Brotherin Ksenia sinkku?
- Palvelu on tällä hetkellä ruuhkautunut
- BB-Ksenian kaikkien aikojen seksikkäimmät suihkukuvat
- WordPress virittelyä
- Kaatuuko internet parasta aikaa? Miksi juuri tänään monet sivut heittää virheitä? Lue tämä heti!
Keskustelua radioista ja tietokoneista. Tervetuloa!
4 kommenttia julkaisuun “Miksi radiokanavien soittolistoja haukutaan?”
Jätä kommentti
Kirjoitusohjeita
- Huomioi toisten mielipiteet ja ymmärrä, etteivät kaikki voi olla samaa mieltä kanssasi.
- Ole kohtelias ja huomaavainen, äläkä tarkoituksella provosoi tai loukkaa muita kirjoittajia.
- Muista, että jokainen kirjoittaja on aina vastuussa omien viestien sisällöstä.
- Lue tarkemmat keskustelun säännöt ennen kommenttien lähettämistä Mediablogiin.
Kaikki kommentit moderoidaan. Tällä hetkellä moderoitavia kommentteja ei ole. Toimitus varaa oikeuden poistaa asiattomat kommentit. Kaikki roskat estetään Akismetin avulla. Akismet on suojannut blogia 23 481 roskakommentilta.
Itse en enää sorru radiokanavien soittolistojen haukkumiseen koska olen jo vuosia sitten kasvanut ulos tuosta valmiiksi pureskelluista hiteistä joita toistetaan vuosi toisensa jälkeen pienellä variaatiolla.
Henk.kohtainen soittolista koostuu juuri tuosta yli tuhannen julkaisun muodostamista kokonaisuuksista jota kasvatan ostamalla viikottain uutta musiikkia, eli ei ole tarvinnut pyyhkiä silmiään puseroon jos kuulokkeista tulee huonoa musiikkia. Itsepähän olen ne sinne kovalevylle työntänyt.
Sen verran kiitosta annan radioiden soittolistoille että jos niiden “same shit, slightly different smell” tyrkytys ei olisi aikoinaan ajanut minut tutkimaan monipuolisempia ja hivenen tuntemattomampia artisteja, en olisi edes ymmärtänyt mikä todellinen innovatiivisuus tai yksinkertaisten rajojen puskeminen merkitsee musiikin tekemisessä.
Hyvä kommentti. Kyllähän oma soittolista yleensä kelpaa, koska kuuntelija itse ne soittolistat on koonnut itselleen. Itse päivitän omaa soittolistaani ainakin muutaman kerran kuukaudessa, mutta en viikoittain. Samaa pätee itseenikin eli yritän löytää soittolistalleni harvinaisempiakin biisejä tunnettujen biisien viereen. Radiota tulee kuitenkin kuunneltua nykyään, mutta melko satunnaisesti.
“Joillakin radiokanavilla soittolista voi olla hyvä, mutta useimmilla pakkotoisto eli samojen biisien jatkuva veivaaminen päivästä toiseen on yleistä esimerkiksi kaupallisilla radiokanavilla.”
???
“Millä tavalla radiokanavan soittolista voi olla huonompi kuin musiikin suurkuluttajan soittolista?”
varmasti sillä tavalla, että suurkuluttaja päivittää listaansa useammin kuin Radio Nova. eikä hän varmasti ole kuunnellut samoja klassikoita yli 11 vuotta joka ikinen päivä?
“Soittolistan yksipuoleisuudesta ei kannata syyttää ohjelmistoa, eikä musiikkipäällikköä vaan ainoastaan näitä musiikkijärjestöjä, jotka estävät soittolistaa laajentumasta.”
mihin tämä väite perustuu? Gramexin toiminta on jäykkää, se on aivan totta, mutta tämä ei voi olla se syy, miksi listat ovat niin kapeat.
“Jatkuva tietojen eteenpäin kuljettaminen olisi siinä mielessä hankalaa, että ei ihan kuka tahansa jaksaisi uusia soittolistoja musiikkijärjestöille toimittaa rahastusta varten.”
kyse on resurseista, aivan samalla tavalla perustellaan sitä, ettei palautteisiin vastata. Novalla ja Nelonen Medialla ja SBS:llä on aivan varmasti varaa palkata pari henkilöä lisää käsittelemään palautteita ja raportoimaan soittotietoja tekijänoikeusjärjestöille. kyse ei ole vain rahasta. jos junteille uppoaa nykyinen meininki, miksi näihin kannattaa enempää panostaa???
“Tällöin kustannukset ovat minimaaliset ja useimmille suomalaisille valittamisen aihetta ei ole.”
junteille kelpaa. ainakin SBS:n tekeleistä olemme jo nähneet, että päämotiivi sisällöntuotannon osalta on tehdä mahdollisimman halvalla ja mahdollisimman nopeasti. Nelonen Media pystyisi pyörittämään Aaltoa vaikka ilman mainoksia.
Muokkasin epäselvästi rakennettua lausetta. Kiitos huomautuksesta. Se on totta, että suurkuluttaja näkee vaivaa omaan musiikkivaraston päivittämiseksi, mutta kyllä joidenkin suurkuluttajienkin soittolistat pysyvät musiikillisesti samanlaisina viikkojakin.
Sen lisäksi, että Gramex on tiukka, johtuu soittolistojen päivittämättömyys niin sanotuista radiojunteista, joille kelpaa kaikki ja muun muassa musiikkipäällikön halusta tehdä radiota. Voisivathan radiokanavat palkata lisää väkeä hommiin, mutta radiota pyöritetään vähin resurssein tehden mahdollisimman suurta voittoa. Olen samaa mieltä siinä, että Aaltoa voitaisiin pyörittää mainoksettomanakin helposti, mutta Aallon täytyy noudattaa sille asetettuja ehtoja.