Miksi katkelmia WordPress-blogiin?

Kirjoitettu 16. toukokuuta 2008 klo 12.07 aiheeseen Tietokoneet kirjoittajalta Jyri Väätäinen

Olen asentanut eilen tähän blogiin uuden ominaisuuden tämän artikkelin vauhdittamana. Ominaisuus luo blogini etusivulle ja sen alasivuille, hakutulossivuille ja esimerkiksi kategoriasivuille katkelmia jokaisesta artikkelista. Ominaisuus on kyllä käytännöllinen ja ennen kaikkea ilmainen. Tässä artikkelissa tutustutan sinua ominaisuuden tarjoamiin hyötyihin ja mahdollisiin haittoihin.

Suomalaisessa blogikulttuurissa katkelmia hyödynnetään omasta mielestäni aivan liian vähän ja itse olen ollut katkelmien suuri vastustaja vielä muutama päivä sitten. Tällä hetkellä tunnustan arvostavani katkelmia, koska ne helpottavat blogin selailua. Itse asiassa todella pitkä etusivu antaa toki sellaista sisältövaikutelmaa mutta loppujen lopuksi harva jaksaa lukea esimerkiksi etusivun kaikkia artikkeleita alusta loppuun. Seuraavaksi tutustutan sinua katkelmien hyötyihin.

Miksi katkelmia?

Katkelmat ovat todella hyviä, koska ne auttavat blogin sisällön hahmottamisessa. Erityisesti pitkien artikkelien blogi hyötyy todella paljon katkelmista. Minun blogini uusimmat artikkelit ovat yleisesti ottaen pitkät ja tätä ominaisuutta ennen blogini etusivulla oli 5 artikkelia kokonaisuudessaan. Samoja lukemia täysiä artikkeleita oli myös kategorioiden sivuilla.

Itse asiassa monia internetin vierailijoita ei kiinnosta vierittää sivua alusta loppuun, vaan useimmat vierailijat haluavat nimenomaan selailla pikaisesti vaikkapa blogin etusivua etsiäkseen itseään miellyttävää materiaalia. Periaatteessa katkelmien hyöty on siinä, että esimerkiksi etusivulla näytetään vain pieni osa artikkelia ja tällöin etusivulla näytettävien artikkelien määrää voidaan korottaa.

Tällä hetkellä blogini etusivulla on 10 lyhennettyä artikkelia. Katkelmat tuovat selkeyttä blogiin ja esimerkiksi kävijöiden on helpompaa etsiä itseään miellyttävää tietoa tai tekstiä, jos vaikkapa etusivulla on tarpeeksi paljon sisältöä. Tällä tarkoitan sitä, että jos etusivulla on 10 lyhennettyä artikkelia, useimmat kävijät voivat tehdä johtopäätöksensä siitä, että millaista sisältöä blogista löytyy ja mitä he haluaisivat lukea. Tämän lisäksi lukijan on helppo ohittaa sellaiset artikkelit, jotka eivät häntä juuri sillä hetkellä kiinnosta.

Luonnollisesti katkelmien avulla blogin uskottavuus voi nousta. Lukija kohtaa suuren määrän lyhennettyjä artikkeleita ja hän voi arvioida artikkelien laadukkuutta ja päättää millaisia artikkeleita hän sitten haluaisi lukea loppuun. Lisäksi lukijan ajatukset tulevat esille, kun hän alkaa arvioida tai arvella sitä, että mitä olisi tulossa artikkelin lopussa. Katkelmat luovat tavallaan sitä kiinnostavuutta blogiin, monia lukijoita kiinnostaa lukea artikkelin lopun, jos he näkevät sen, että artikkelin alku oli ainakin kiinnostava.

Lisäksi WordPress-blogin hakukoneoptimoinnin kannalta on tärkeää, että blogin etusivulla olisi erilaista sisältöä. Hakukoneoptimointiin tehtyjä lisäosia kannattaa ilman muuta käyttää, koska ne korjaavat tuplasisällön arkiston ja kategorioiden kohdalla. Etusivulla ja artikkelin sivulla on kuitenkin täysin samanaista sisältöä, josta hakukoneen botit voivat rangaista. Siksi on erityisen hyvää laittaa etusivulla katkelmia, jotta hakukoneet pitäisivät edellä mainittua sisältöä erilaisena.

Suurin hyöty tai ainakin yksi suurimmista hyödyistä katkelmissa on se, että lukija vierailee artikkelin niin sanotulla pääsivulla ja hän näkee samalla kokonaisen artikkelin ja artikkelin mahdolliset kommentit ja kommentointivalinnat. Tällöin kävijä tulee tietämään viimeistään sen, että blogia voi kommentoida ja todennäköisesti hän myös jättää oman kommentin.

Miksi kokonaisia merkintöjä tulisi välttää?

Kokonaisien merkintöjen näyttämisen hakusivuilla, kategoriasivuilla ja blogin pääsivulla tulisi välttää, koska tällöin kävijä hyvin luultavasti lukee etusivun sisällön silmäillen ja jatkaa eteenpäin. Monesti artikkelit ovat pitkät ja niiden rullaaminen etusivulla on työlästä, jos näytettäviä artikkeleita on paljon. Itse asiassa myös lukeminen on vaikeaa, vaikka kuinka hyvin artikkelit olisivat tehtykään.

Joskus lukija voi jättää etusivun kokonaan lukematta, jos hänen mielestä etusivulla on liian paljon luettavaa eli toisin sanoen, jos etusivulla näytetään monta kokonaista artikkelia. Katkelmat tuovat esiin artikkelin alkukohdan ja sen perusteella kävijä voi etsiä helpommin itseään kiinnostavia merkintöjä.

Yksi ongelma kokonaisissa artikkeleissa esimerkiksi blogin etusivulla on myös se, että lukija lukee esimerkiksi yhden artikkelin muutaman kappaleen verran ja hänen lukurytmi voi keskeytyä ja yleensä keskeytyykin, jos lukija päättää lukea artikkelin sen omalla sivulla loppuun ja vaikkapa kommentoida sen jälkeen. Katkelmien avulla lukijan lukurytmi tuskin keskeytyy tai ei ainakaan yhtä paljon.

Monet lukevat blogeja esimerkiksi Google-syötteenlukijan avulla ja tällöin he yleensä menevät artikkelin pääsivulle lukeakseen sen kokonaan. Tällöin he eivät tule näkemään katkelmia eli siinä mielessä katkelmien käyttö tuskin ketään haittaisi. Katkelmat vain ja ainoastaan helpottavat monia asioita, vaikka toki katkelmissa on ainakin yksi huono ongelma, jos ne luodaan esimerkiksi lisäosan avulla automaattisesti.

Katkelmia automaattisesti WordPress-blogiin

Itse käytän tässä blogissa Advanced Excerpt -lisäosaa, joka luo automaattisesti katkelmia myös aiempiin merkintöihin. Ominaisuus on ilmainen ja erittäin kätevä. Ominaisuus näyttää myös esimerkiksi kuvia, lainauksia tai joitakin muita asioita katkelmissa. Näitä asioita ei näytä WordPressin oma katkelmalisäke. Itse olen todennut tämän lisäosan todella käteväksi ja voin suositella sitä kaikille, jotka kaipaavat tällaista ominaisuutta omaan WordPress-blogiin.

Suurin hyöty ominaisuudesta on siinä vaiheessa, kun artikkelit ovat todella pitkät. Tämän blogin uusimmat artikkelit ovat joko keskisuuret tai pitkät. Katkelmista on siis hyötyä mutta valitettavasti vanhemmista artikkeleista löytyy jonkun verran pienempiä artikkeleita, esimerkiksi juontaja-arvosteluja. Huono puoli on se, että lyhyimmissä artikkeleissa katkelmat sisältävät yleensä jo kaiken oleellisen sisällön ja painamalla lue artikkeli loppuun -painiketta saadaan luettavaksi monesti vain muutaman lauseen tai yhden kahden kappaleen.

Lyhyisiin artikkeleihin katkelmista ei ole välttämättä hyötyä mutta jos artikkelit ovat pitkät tai keskisuuret, kannattaa katkelmia ilman muuta käyttää. Lyhyitä artikkeleita tässä blogissa on olemassa ja niihin katkelmat eivät lisäarvoa anna mutta kuten jo sanoin, enemmistö artikkeleista ovat suurehkot tai suuret. Toisaalta tällainen asia tuskin ketään haittaa, koska hakukoneiden avulla tähän blogiin saavutaan useimmiten joko etusivulle tai itse artikkeliin ja sen omalle sivulle.

Yhteenveto

Katkelmia siis kannattaa ilman muuta käyttää, jos haluat edistää blogisi käytettävyyttä ja selattavuutta. Katkelmat tuovat yksinkertaisuutta esille ja vähentävät monia käyttöön tai hakukoneoptimointiin liittyviä ongelmia. Toivon, että tästä artikkelista on sinulle hyötyä ja jos kaipaat apua lisäosan käyttöön tai asennukseen, sitä voit pyytää minulta kommentoimalla artikkelia.

Tässä vaiheessa haluaisin myös kuulla mielipiteitä lukijoilta tästä uudesta ominaisuudesta. Onko blogi nyt entistä selkeämpi ja ovatko katkelmat miellyttävät. Muuta palautetta saa myös laittaa joko palautelomakkeella tai vaikkapa tämän artikkeliin kommenttiin. Kaikki kommentit ja kehitysehdotukset ovat erittäin tervetulleita.

Aiheeseen liittyvää