Messenger: Uusi huijausviestikokoelma liikkeellä
Kirjoitettu 6. syyskuuta 2008 klo 18.34 aiheeseen Tietokoneet kirjoittajalta Jyri Väätäinen
Jokainen Messenger-käyttäjä on varmasti saanut epäilyttäviä viestejä. Jos et ole saanut yhtäkään, ole onnellinen, sillä myös tänään suuri määrä huijausviestejä leviää taas. Eipä muuten mennyt kovin pitkä aika siitä, kun olen uutisoinut viimeksi vaarallisesta Messenger-viruksesta. Tämän artikkelin käsittelemä huijausviestikokoelma ei ole mikään uusi, sillä se on täysin sama palvelu kuin aiemmin uutisoitu enstaneette.com, jolla on jopa täysin sama ulkoasu käytössä. Ero on vain siinä, että viesti on entistä houkuttelevampi ja palvelu itsessään vastaa hyvin pitkälti aiemmin uutisoitua mutta jo lopetettua palvelua.
Mikä siinä on, että tällaisia viestejä lähetetään? Tämä johtuu siitä, että näitä viestejä klikataan ja näitä palveluita käytetään. Itse en ole saanut näitä viestejä mutta Messenger-listallani oleva Shintaja on kertonut minulle tästä huijausviestistä. Siitä suuri kiitos hänelle ja nyt pääsin kirjoittamaan tästä aiheesta laajemmalle yleisölle. Toivottavasti tällä kertaa palvelun käyttö jää olemattomaksi. Koskaan ei tosin voi tietää, sillä aiemmasta vastaavasta huijausyrityksestä on jo aikaa ja siten jotkut ovat jo ehkä unohtaneet koko asian. On siis mahdollista, että tämä huijausviesti tulee leviämään laajemmallekin alueelle. Miltä viesti näyttää? Tässä muutama versio, todellisuudessa versioita on useita muitakin.
Teemu: Maksuttomalla palvelullamme näette ketkä ovat poistaneet tai estäneet teidät MSN:ssä.
http://www.BonusMeDirect.infoNiiahan minä: Paina tästä
http://www.TheMelodyHits.info
Jos saat jotakin näistä tai jotakin aivan muuta, älä klikkaa linkkiä. Linkin voi toki klikata turvallisesti mutta tietoja ei sinne pidä antaa. Jos annat tietosi sinne, sinun tiedoillasi tullaan lähettämään vastaavia roskaposteja kaikille yhteystietolistallasi oleville henkilöille. Tämä merkintä on tällä kertaa lyhyt eli jatketaan keskustelua kommenteilla. Toivon, että kerrot kommenteissa mahdollisista uusista viritelmistä. Jos siis sait toisenlaisen viestin kuin yllä, lähetä viesti kommenttina, jotta muut osaavat varautua siihen, että viesti on samaa roskaa. Mitä Messenger-käyttöön tulee, niin sitä voi käyttää edelleen, kunhan muistaa olla varovainen jatkossakin.
Aika jännä, noi kaikki loppuu päätteeseen .info. Onko sillä päätteellä väliä, muuta kun että siitä näkee sivuston alkuperämaan?
Ja sitten vähän aiheesta poiketen: Voiko noista .exe tai .zip tiedostoista saada viruksen, jos niitä ei pura? Tuli vaan mieleeni, kun melkein kaikki ohjelmat ladataan paketteina.
Ei päätteellä ole väliä. Tämä sivusto on suomalainen mutta päätteenä ei ole .fi vaan .net. Yhtä hyvin tämän sivun pääte voisi olla vaikkapa .org tai joku muu vastaava. Alkuperäismaan näkee esimerkiksi .ru- tai .fi-päätteistä mutta tällaiset yleiset päätteet, kuten vaikkapa se edellä mainittu .net onkin sitten vaikeaa tunnistaa muuta kuin vierailemalla sivustolla. Pakatuista tiedostoista ei voi saada viruksia, vaikka tiedosto olisikin saastunut. Tiedosto täytyy purkaa, jotta virus voi aktivoitua.
Paras konsti mese viruksen välttämiseksi on mennä -työkalut/asetukset/suoja- ja ottaa rasti pois kohdasta -Salli linkit keskustelu ikkunassa ja yhteystiedoissani…Eli eipäs sitten vahingossakaan tule paineltua linkkejä..
Hyvä ja toimiva vinkki. Kiitos viestistäsi.
http://www.sweetim.com/s.asp?ref=2&ses=64649365&rsn=1&app=15136452&cont=%5C@TCBW(00010926)(Morning_blues)$V=2,S=64649365$%5C@TCEW
Sain kerran eräältä messengerissä tällaisen linkin, ja häneltä tuli sitä koko ajan ja jouduin estämään. Hän lähti myös pois sen jälkeen ja ei muuta puhunutkaan.
Muka joitain hymiöitä saisi. Ei kannata kokeilla.
Kiitos paljon kommentistasi! Tarkistin asian SiteAdvisor-palvelusta ja se kertoo sivustosta sweetim.com näin.
hyvää infoa pukkaa porukalta,mutta asiaan,näin Lauantaiksi olikin päivän aikana muutama messengeri ikkuna popannut auki ja jokaisessa voi voittaa joko macbookin tai kännykän
http://www.bonusmusical.info
ja monet muutkin kyseiset osoitteet tuntuvat olevan tämän veijarin nimissä
http://www.whois.net/whois_new.cgi?d=BonusMeDirect&tld=info
http://www.whois.net/whois_new.cgi?d=bonusmusical&tld=info
Kiitos viestistäsi, vaikuttaa todellakin huijaussivustolta. Mozilla Firefox oikein varoitti ennen sivustolle pääsyä. Taidanpa tehdä artikkelin tästä, kun tällä hakusanalla haetaan todella paljon ja päädytään tähän artikkeliin. Kiitokset kommentista!
Nytten sitten tällänenkin tullu:
Nyt voit voittaa tämän MacBook Airin!!! bgrwu
http://www.BonusMeGuide.info
Kiitos viestistäsi. Monia on liikkeellä.