Mediamonitori.fi

Mediamonitori on julkaissut eilen tiedotteen. Sen mukaan sivusto avataan viikolla kaksi ja sivusto on silloin tavallaan uudistunut Hukala.net. Yllätys oli suuri, keskustelupalsta palaa toimintaan, kuunteluloki palautetaan ja muun muassa radiokanavien historia-artikkelit palautetaan myös. Kuulostaapa hyvältä, mutta vielä ei pidä kehua, kun koko kokonaisuus ei ole vielä toiminnassa.

Mielestämme sivuston tulee tarjota mahdollisimman hyödyllistä ja oikeaa tietoa. Toki veikkauksille ja mielipiteillekin on oma paikkansa, mutta se on pääasiassa keskustelufoorumi. Tähän tarjoamme sekä itsellemme että käyttäjillemme alustaksi Mediamonitori Purkin, jossa sana on vapaa. Purkkia valvotaan kuitenkin säännöllisesti, jotta viestittely ei mene hyvän maun vastaiseksi. Keskustelufoorumin lisäksi kaivattu kuunteluloki ja kanavien historia-artikkelit löytyvät sivustolta, Metsähukala jatkaa.

Uudistustahan minä jään odottamaan. En osaa sanoa, että kannattiko uudistuminen, mutta kyllä niitä omia mokia kannattaa korjata mahdollisuuksien tullessa. Tässähän nyt tavallaan aloitetaan kaikki lähes alusta, joten onnea peliin. Kommenteissa voitte kertoa mielipiteitä Mediamonitori-sivustolta ja voitte puhua muutenkin tästä aiheesta sananvapautta hyödyntäen. Toki asiattomuudet poistan heti eli varovaisuutta peliin. Nyt on ilo ja kunnia lopettaa tämä artikkeli eli kommentteja odotellessa… :-)

Aiheeseen liittyvää

Kerro kavereille







Mediapalstan etusivulle

Keskustelua radioista ja tietokoneista. Tervetuloa!

4 kommenttia julkaisuun “Mediamonitori.fi”

Jätä kommentti

Kirjoitusohjeita

  • Huomioi toisten mielipiteet ja ymmärrä, etteivät kaikki voi olla samaa mieltä kanssasi.
  • Ole kohtelias ja huomaavainen, äläkä tarkoituksella provosoi tai loukkaa muita kirjoittajia.
  • Muista, että jokainen kirjoittaja on aina vastuussa omien viestien sisällöstä.
  • Lue tarkemmat keskustelun säännöt ennen kommenttien lähettämistä Mediablogiin.

Kaikki kommentit moderoidaan. Tällä hetkellä moderoitavia kommentteja ei ole. Toimitus varaa oikeuden poistaa asiattomat kommentit. Kaikki roskat estetään Akismetin avulla. Akismet on suojannut blogia 23 481 roskakommentilta.

Mainokset
Paikalla
  • 0 jäsentä.
  • 29 vierasta.
Mainokset