Lost: Lokakuun pakollinen televisiosarjahankinta

Lokakuu 9, 2008 kohteessa Sekalaista käyttäjältä Jyri Väätäinen

lost tuotantokausi3 kuva Lost: Lokakuun pakollinen televisiosarjahankinta

Harva televisiosarja on sellainen, että siihen jää koukkuun. Lost on omasta mielestäni niin hyvä televisiosarja, että tässä kuussa minun on ostettava uusi neljännen tuotantokauden DVD-boksi. Aiemmat kolme tuotantokautta ovat jo hyllyllä ja kaikki nämä tuotantokaudet ovat jo katsottuna ja hyviä olivat. Uskon vahvasti siihen, että joskus näitä tuotantokausia voisin katsoa vaikka uudelleen. Toistaiseksi neljäs tuotantokausi suorastaan janottaa. Tuotantokauden alkujaksoja olen katsellut televisiokanavalta Nelonen mutta kuten arvata saattaa, DVD-boksi on silti pakkohankinta.

Valitettavasti alkutaipaleella katsoin useamman jakson peräkkäin Neloselta, kunnes muutama jakso jäi yksinkertaisesti väliin. Sitten lopetin televisiosarjan katselun Neloselta ja ajattelin hankkia myöhemmin ihan oman DVD-boksin. Tässä kuussa se sitten tapahtuu eli ensimmäiset Lostin neljännen tuotantokauden DVD-boksit saapuvat kauppojen hyllyille. Hinta tulee olemaan varmasti suolainen mutta tarinahan menee sillä tavalla, että laadukkaasta viihteestä voi ja kannattaakin maksaa. Jään mielenkiinnolla odottamaan ensimmäisiä DVD-bokseja kauppojen hyllyille.

Ostaa pitää siis heti, eikä viiden vuoden kuluttua. Käsittääkseni jo kuukauden loppupuolella nähdään uusia Lostin neljännen tuotantokauden DVD-bokseja kauppojen hyllyillä. Itse ajattelin ostaa ensimmäisten joukossa hintaan katsomatta. Onhan se mukavaa, että pääsee katsomaan suosikkisarjaa kotisohvalla juuri silloin, kun itselleen parhaiten sopii ja mahtavan kuvanlaadun kera. Lisäksi oma tuhannen euron kotiteatterihuone on tällaisia varten riittävän hyvä. Televisio DVD-soittimen kanssa tarjoavat hyvää kuvanlaatua ja äänentoistosta huolehtii suhteellisen laadukas stereosarja, jossa bassoja on enemmän kuin tarpeeksi. Lost on kerta kaikkiaan niin upeasti toteutettu televisiosarja, että sen kanssa viihtyy.

Harvat televisiosarjat ovat niin laadukkaita, että niihin voisi jäädä koukkuun. Lost on omasta mielestäni niin laadukas televisiosarja, että sen tuotantokausia voisi katsoa vaikka uudelleen. Uusia tuotantokausia on tulossa tämänkin jälkeen jonkin verran eli televisiosarjan tunnelma tiivistyy koko ajan. Olisi mielenkiintoista nähdä mitä televisiosarjan lopussa tulee tapahtumaan. Tätä ei tiedä vielä kukaan mutta aikanaan tämäkin paljastuu. Lokakuussa eli siis tässä kuussa on rahalle hyödyllistä käyttöä, itse ostan takuuvarmasti tämän uusimman tuotantokauden ihan sen takia, että olen koukussa tähän jännittävään ja mielenkiintoiseen televisiosarjaan. Oletko sinä koukussa tähän televisiosarjaan?

Aiheeseen liittyvää