Kun hukkatiellä oleva Hukala.net-sivusto hukkuu omaan mahdottomuutensa
Syyskuu 19, 2008 in Radio by Jyri Väätäinen
Hukala on suomalainen radiosivusto. Käsittääkseni melko suosittu, koska kävijämääriäkään ei missään julkaista ja ainakin minulle vastattiin asiaan sillä tavalla, että palvelimellamme ei ole minkäänlaista tilastointiohjelmaa. Tero Toivonen on kuitenkin maininnut minulle eräänä päivänä Messenger-ohjelman kautta Hukalan tilastot kuukautta kohti. Voidaan siis olettaa, että jonkinlainen tilastointiohjelma siellä on. Miksi sitten tilastoja ei julkaista? On olemassa kaksi tarinaa eli se tarina, että tilastoissa ei ole mitään näytettävää ja toinen tarina eli se, että sivusto ei halua olla kaupallinen.
Minä olen sitä mieltä, että mielipiteet saavat muuttua eli turhaa väittää siitä, että minun mielipiteet vaihtelevat, koska kuka helvetti uskoisi aina samoihin asioihin? Mielipiteet muuttuvat, radiokanavat muuttuvat, televisiokanavat muuttuvat – kaikki muuttuu tai kehittyy. Miksi siis olisin aina samaa mieltä samoista asioista? Minähän en kuulemma saa mainita Hukalasta enää yhtään mitään mutta saa nähdä olenko ensi viikolla oikeudenkäynneissä. Tero Toivonen nimittäin haluaa oikeuteen nimeltä mainitsemattoman häirikön minä mukaan lukien. Siitä vaan, sananvapaus on keksitty, joten voihan Hukala! Tuleeko poliisi kotiovelle?
Valitettavasti Suomi24 on poistanut sen viestin radiopalstalta ja ei ole vaikeaa arvata kuka sen on heille ilmiantanut. Siis sen sijaan, että tämän blogin toimintaa moititaan, ottakaa kantaa Hukalan “suoraviivaiseen” toimintaan. Nimittäin jotkut valittavat siitä, että muutan mielipiteitäni liian usein. Herääkin oikein kysymys, että käyttävätkö nämä henkilöt vaikkapa samaa reittiä töihin tai vaikkapa kouluun mennessä? Vaihtelu virkistää ja tosiasia onkin se, että mielipiteet muuttuvat. Jos olet tänään teini-iässä, olet muutaman vuoden kuluttua teini-ikään kuulumaton. Tämän kaavan mukaan siis kaikki vanhat ihmiset ovat teini-ikäisiä. Siis jos mielipiteiden täytyy olla samat, niin vissiin vanhuksetkin ovat sitten teini-ikäisiä?
Hukala hukkuu omaan mahdottomuutensa
Hukalan toiminta ei ole suoraviivaista. Miksi näin? Itse asiassa tiedän melko paljon sivuston toiminnasta. Tero Toivonen on nimittäin Messenger-listallani. En kerro yksityisyysasioista mutta mainitsen muutaman asian siitä, että Hukala ei pidä lupauksistaan kiinni. Tässä vaiheessa voi vain todeta, että kyseessä oleva vika oli joidenkin mielestä tässä blogissa. Kuulemma en pidä lupauksistani kiinni mutta kaikkihan me tiedämme, mielipiteet muuttuvat. Miksi siis kirjoittaisin vaikkapa radioasioista vuoden vanhoilla mielipiteillä? Toimintaani tai oikeastaan toimintatapaani kuuluu se, että kirjoitan totuudenmukaisesti, enkä laita vaikkapa The Voice -radiokanavalle bonuksia siitä, että Venla Kokkosella sattuu olemaan helvetin hyvät tissit.
Minusta näiden henkilöiden väitteet ovat siis perättömiä tätä blogia kohtaan. Miettikää radiosivuston Hukala tilannetta? Kauan sitten sivustolla oli kysely ja sen jälkeen kooste tuloksista, jossa kerrottiin muun muassa siitä, että sivuston ulkoasu uusitaan lähitulevaisuudessa. Missä se uudistus oikein viipyy? Kukaan tuskin enää muistakaan siitä mitään. Tässä hyvä esimerkki siitä, että Hukalan toiminta ei ole todellakaan suoraviivaista. Kysyin aikoinaan asiaa ja minulle sanottiin vain se, että kiireitä pitää. Tässä blogissa on uudistuksia tapahtunut eli jos olen lupaillut uuden artikkelin tietystä aiheesta, sellaisen olen myös kirjoittanut.
Otetaan esimerkiksi ammattilaisuus puheenaiheeksi. Hukala suojelee huijausradioita paljastumasta. Hukala ei yksinkertaisesti uutisoi hämärien radiokanavien tempuista ja jos siitä puhutaan jossain, tulee heti tiedustelu oletko jo selvittänyt radiokanavan taustat -tyyliin. Mainio esimerkki tällaisesta toiminnasta löytyy keskustelupalstaltani aiheessa Mikä ihmeen Finnhits-radio? Tämä ei ole ainoa tapaus. Hukalan ammattilaiset kirjoittavat muun muassa Suomi24:n radiopalstalle ja itse asiassa Tero Toivonen sanoi minulle aiemmin Messenger-keskustelussa siitä, että tällaiselle paskapalstalle ei kirjoiteta. Eilen viimeksi hän jätti viestin sinne nimettömänä mutta minä vastasinkin henkilökohtaisella nimelläni. Kumman toiminta oli tässä tapauksessa suoraviivaisempaa?
Lisäksi Hukala tehdään olemme parhaat -periaatteella, itse en tee blogiani tällä tavalla. Uskon, että blogini on hyvä mutta en usko sen olevan Suomen paras. Hukalan keskustelupalstalla tiedotetaan pikkutarkasti kaikenlaisista uudistuksista ja päivityksistä, Tero Toivonen kertoo jatkuvasti siitä, kuinka kallista on Hukalan ylläpitäminen. Usein nimettömänä radiopalstalla Suomi24:ssä. Itse tiedotan omalla keskustelupalstallani vain olennaisimmista muutoksista, enkä tiedota siitä, että nyt tuli uusi artikkeli, käykääpä lukemassa. Minusta sivustoa ei tehdä sillä tavalla, että annetaan jokaiselle sellaista mielikuvaa, että tämä sivusto on paras.
Internethäirikkö oikeuteen?
Hukalan ylläpitäjät ovat lukeneet varmastikin tarpeeksi nimeltä mainitsemattoman häirikön viestejä eräällä radiopalstalla. Oikeuteen asia oli kuulemma menossa mutta siellä se internethäirikkö edelleen herjaavia viestejä kirjoittaa. Nyt Tero Toivonen haluaa myös minut oikeuteen, koska hänen mukaan en saa mainita enää blogissani sanaa Hukala yhtäkään kertaa. Jos jotakin kiinnostaa, niin laskekaapa montako kertaa olen sanaa Hukala jo maininnut ja miettikää mitä tästä seuraa? Minut siis noudetaan kotoa oikeuteen vai? Tilanne näyttää hyvältä, koska radiopalstan häirikkö ei ole vielä oikeudessa käynyt.
Tässä blogissa kirjoitan artikkeleita vaikkapa sisäantenneista ja mitä se Hukalalle kuuluu mistä minä kirjoitan? Voin paljastaa, Tero Toivonen on jo maininnut minulle, että Nappularadio arvostelukohteena -artikkelissa olisi väärää tietoa ja se olisi pitänyt poistaa. Väärää tietoahan tuossa ei ole, ei sitten missään, koska tietääkseni Suomessa on edelleen sananvalta ja sananvapaus. Siis jokainen voi kirjoittaa tai puhua ja ennen kaikkea toimintaa voi ja pitääkin harrastaa mistä vain -periaatteella. Kirjoittaa tai puhua saa siis mistä aiheesta tahansa ja siihen naapurin mummokaan ei voi mitään. Sananvapaus on hyvä asia ja kuinka hyvin tätä ymmärretään Hukalassa? Minullakin on oma mielipide ja tämä merkintä on yksi mielipide. Minulla on oikeus tämän merkinnän kirjoittamiseen, koska Suomessa on sananvapaus.
Kun hukkatiellä oleva Hukala hukkuu omaan mahdottomuutensa – itse asiassa hukkui jo ajat sitten – niin ulos laatikosta ei enää kovin helposti tulla. Siispä Google-hakukoneessa voi olla edelleen tuplasisältöä, koska se ei minua haittaa, että Google arvioi sivuston heikommin ja ylläpitäjien mukaan sivustoa tehdään käyttäjille. Onko teille uutta tietoa se, että hakukoneiden kautta on mahdollista saada potentiaalisia käyttäjiä? Niin kauan kuin hakukoneissa on Hukalan kohdalla tuplasisältöä, potentiaalisia käyttäjiä tulee vähemmän. Ehkäpä joskus sivusto katoaa kokonaan hakutuloksista. En oikeastaan ihmettele sitä, että miksi he eivät uskalla sivustonsa tilastoja julkaista. Nykyään ei siellä varmaan kukaan enää vierailekaan ja linkkini tähän blogiin poistettiin muuten Hukalan sivuilta.
Tarina meni sillä tavalla, että alun perinkään linkkiä ehdotellessa minun blogissa ei ollut linkkiä Hukalaan, kuten ei koko linkkilistaakaan mutta arvoisa herra Tero Toivonen huomasi tämän vasta kuukausi sitten ja kertoi, että linkkini poistetaan Hukalasta, koska täällä ei ole linkkiä Hukalaan. Tero Toivonen, etsi aikaa ja tarkista tuhat muutakin linkkiä siellä linkkilistassa, linkittääkö esimerkiksi radiokanava YleX sivustollenne? Tosiasia on se, että vaikka poistitte linkkini, kävijämääräni eivät ole romahtaneet alaspäin, joten eipä tuo haittaakaan. Vinkki vaan, keskustelupalstallanne nimimerkkini kohdalla on myös linkki tähän blogiin allekirjoituksessa. Varmaan sekin on teidän mielestä poistamisen arvoinen?
Loppusanat ja pintaa syvemmälle!
Hukala, Hukala, Hukala. Oikeushenkilö varmaan tulee kotiovelle joskus viiden vuoden kuluttua. Voin sanoa, että en ole oikeushenkilö mutta opiskelen kaupallisella alalla eli oikeusasioita on päässä valtavasti. Tero Toivonen ei voi laittaa minut oikeuteen, koska hänellä ei ole riittävää perustetta siihen. Tero Toivonen ei ole oikeushenkilö, enkä ole minäkään mutta sen tiedän, että luonnollinen henkilö eli elossa oleva henkilö ei ole oikeushenkilö, ellei hänellä ole asiaan kuuluvaa todistetta siihen. Koska Tero Toivonen on luonnollinen henkilö, eikä hänellä ole oikeutta oikeudenkäyntiin minun kanssa ilman perusteellista syytä siihen, minä voin vaan nauraa suun täydestä kuinka suoraviivaista toimintaa Hukalassa harjoitetaan.
Hukalan toimintaa hukkuu siis omaan mahdottomuutensa ja vaikka mitä muut sanovatkaan, ottakaa selvää asioistanne. Hukalassa on monia muitakin esimerkkejä siitä, että toiminta ei ole suoraviivaisuutta nähnytkään. Minusta tässä blogissa ei ole vikaa ja toiminta on huomattavasti vakaampaa. Ottakaa toki muut kantaa. Kommenttien kautta voitte kertoa ahaa-elämyksiä tästä ei-oikeudellisesta artikkelista ja vaikkapa siitä, kuinka hyvin verotus Suomessa toimii. Ottakaa myös selvää siitä, että kuka on väärässä. Tero Toivosen eilisen viestin mukaan pääsen hänen häirikkölistalle jos mainitsen sana Hukala blogissani. Lista menee kuulemma oikeuteen asti. Siitä vaan mutta oikeuttahan sinulla ei tähän ole. Sananvapaus on nimittäin jokamiehen ja -naisen oikeus.
Metsässäkin saa muuten käydä kuka vain. Jokaisen henkilön oikeuteen kuuluu myös muun muassa marjastaminen ja sienestäminen sekä veneily ja muun muassa tilapäinen telttailu vaikkapa keskellä metsää mikäli siitä ei aiheudu vaaraa luonnolle. Jos alue on yksityisen henkilön omistuksessa, voidaan siinä telttailla vain silloin, kun lupa on saatu kyseisen maan omistajalta. Tämä merkintä on pitkä romaani ja vastalause Tero Toivosen eiliseen argumenttiin. Kiitokset artikkeliehdotuksesta ja nyt kaikki – pintaa syvemmälle! Pakko muuten mainita vielä se, että tervetuloa uuden ajan pariin. Kirjoittamalla Hukalasta sinäkin voit päästä Big Brother -ohjelmaan, ei kun oikeuteen siis.
Siltä vaikuttaa. Ei oikeudenkäynneistä ole kuulunut mitään ja en sellaisiin edes menisi, koska en ole syyllinen. Tero Toivosella taitaa olla hyvät suhteet moneen radiotaloon, koska sieltähän hän uutisaiheita saa ja tiedustelee aina kaikkea. Nelonen Medialla ollaan siis todella tyhmiä. Kerronpa teille ja kaikille muillekin verkko-osoitteen voi rekisteröidä kuka vain toiselle henkilölle. Fi-verkko-osoitetta käytettäessä tiedoissa on oltava sen henkilön tiedot, joka vastaa sivuston ylläpidosta.
“Ei oikeudenkäynneistä ole kuulunut mitään ja en sellaisiin edes menisi, koska en ole syyllinen.”
ei sitä tolla perusteella päätetä, jos haaste tulee. muuten tulee sakkoa.
Näin on mutta veikkaanpa, että Terolla olisi parempaakin tekemistä kuin oikeudenkäynnit. Nimeltä mainitsemattoman häirikön pitäisi saada kuriin, ei viattomia henkilöitä.
Hyvä Jyri tai kuka ja mikälie nimesi, kuten sanotaan, hanki elämä, keskustelet itse itsesi kanssa ja pyrit muita mollaamalla kiilottamaan omaa persettäsi. Ok mitä vittua minä täällä kirjoittelen, ehkä munkin tulisi hankkia elämä. Ajauduin tähän paskakeskusteluun Hukalan kautta.
Hukala ylläpitämä palsta on ollut “ihan” kiva. Itse olen seurannut palstaa vain omasta rakaudestani radioon jota pidän reiluna mediamuotona, toisin kun tälläistä paska blogia jota ylläpitää eri domainien ja salattujen yhteystietojen taakse piiloutuva pikkuihminen joka nimittelee itseensä Jyri Väätäiseksi ja hpguruksi. Päätoimittaja! laita nimesi ja yhteystietosi esille reilusti, kun kerran itseäsi niin ylpeesti PÄÄTOIMITTAJAKSI kutsut! Ja muita sanavapauden taakse piiloutuneena vapaasti herjaat ja laitat nimiä ja asoita eri yhteyksistä yhteen saadaksesi jälleen keskustella itse itsesi kanssa, muita arvostelemalla. Jyri olet mielestäni homo!
Olen myöskin kuullut huhun että hpgurun ylläpito levittää lapsipornorafiaa?? Pitääkö tämä paikkaansa Jyri? Kokeiles pelle meidänkokoiselle talolle vittuila niin koet yllätyksen.
HUKALA RULES
Hienoa Nelonen Media! Teille maksetaan vissiin hyvää palkkaa siitä, että kirjoitatte tänne provosoivasti eri nimimerkeillä? Kommentti 66 on Nelonen Median kommentti ja IP-osoitteesta selvisi. Onko Tero Toivonen palkannut teidät tosihommiin? Totta kai sinä radiota rakastat, olethan sinä töissä Nelonen Mediassa tai tarkemmin sanottuna SW Television Oy:ssä. Kyllä se SBS kakun vie…
Tietääkseni päätoimittaja on sellainen toimittaja, joka kirjoittaa päähenkilönä, tässä ei ole muita kirjoittajia. Minä päätän tämän blogin asioista ja se ei sinulle kuulu olenko päätoimittaja vai en, arvoisa Nelonen Median työntekijä. Ajattelitko muuten tulla kaapista ulos vai keksitkö uuden nimimerkin seuraavalle viestille? Nelonen Media on vissiin tyhmä, sinähän täällä itse itsensä kanssa keskustelet eri nimimerkeillä, minulla on oma nimi viesteissä. Että homo voisit olla hyvinkin sinä. Meidän kokoiselle talolle… vai niin. Et vaan missään maininnut lukijoilleni, että missä talossa mahdat olla töissä. Minä mainitsin puolestasi, jos et itse tiedä.
Naurettava show eräillä tästä täysin asiaa puhuvasta artikkelista.
Kohta ne ilmestyvät tänne proxyjen kautta niiq tosi anonyymisti eri IP:stä.
Siltä vaikuttaa varsinkin nykyiset Nelonen Median tempaukset. Hukalan keskustelupalsta on muuten vissiin lopetettu? Entäpä menneisyyden äänet -osio, kuunteluloki? Todella erikoista mutta Hukala on Hukala.
oot sä varma että SW Television Oy ip-tiedoissa ei tarkoita Welhon kaapelimodeemiliittymää?
samallailla sekoilit Voicen karkulais asiassa (Sakari Savikurki).
eli se voi olla joku toivosen kaveri, jolla ei oo mitään tekemistä Nelonen median kanssa. perättömiä herjoja.
Näin on. Tänään ajattelin ihan samaa mutta jos osaat lukea, kyseinen henkilö kirjoittaa ilmiselvästi siitä, että hän on töissä suuressa talossa. Tästä voidaan päätellä se, että talo on Nelonen Media.
En ollut sitten ainoa joka sekoili. Nimittäin samaan asiaan päätyi moni muukin henkilö ja IP-osoitteesta selvisi melko pian kuka kirjoitti Karkulainen-blogin. Sen lisäksi jos joku on kuunnellut tarkkaan Kivelän ja Vesterisen ohjelmaa radiossa, siellä mainittiin selvästi, että Karkulainen on Voicen toimituksesta. Monia muita yhtäläisyyksiä, joten minun puolesta voit aivan hyvin kirjoittaa lisääkin näitä perättömiä juttuja.
jyri ja timpe ne yhteen soppii..
hpgurun ja/ väätäisen ihanoima pedofiili timpe on siis nyt kaveruksia. nyt yhdessä klfää siis kehumaan.
kerran pedo aina pedo. takaan että saa linnassa turpaan ja kovaa. mene väätäinen tapaamaan sitä niin takaan että sut hakataan siellä pihalla. hahahahaa
Kiitos kommentistasi. Mitään yhteyksiä KLF-radioasemaan ei minulla ole. Tietääkseni jokaisella saa olla oma mielipide. Minusta kyseinen kanava on hyvä tanssimusiikkikanava. En minä ihan sinne asti ole menossa nyt kuitenkaan.
terotoivoselle muistutuksena 4Radion väärästä tiedosta tässä blogissa
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Classic+Radion+toimitusjohtaja+tuomittiin+valelaskujen+l%C3%A4hett%C3%A4misest%C3%A4/1135241008232
Kiitos kommentista. Luin tänään aiemmin sen ja olin suorastaan otettu. Tero Toivonen joskus aiemmin kesällä: “Oletko selvittänyt yhtiön taustat?” Mikä tämä sitten on? Toivottavasti Tero ottaa kantaa tähän virallisesti vaikkapa Hukalassa.
Hmm luin viestisi ja minusta tämä tuntuu vain turhalta valittamiselta kyseistä sivustoa ja ihmistä kohtaa.
Hmm muista joskus että webbisivustot vaativat työtä ja ulkoasu muutoksia ei hetkessä tehdä ja jos vielä omassa elämässä täytyy tuollaista kuunnella tuskin se aivan heti tapahtuu. rauhoitu hyvä ihminen teet kärpäsestä härkäsen.
Hetkessä ei tehdä mutta ei niihin kuukausiakaan mene. Sananvapaus on muuten olemassa.