Korkeaa tunnelmaa Iskelmäbaarissa

Tulipa käytyä Iskelmäbaarissa eilen kavereiden kanssa. Vaikka en yleisesti ottaen pidä Iskelmästä brändinä, niin baariin oli pakko eksyä jo senkin takia, että siinä soitetaan iskelmämusiikkia taustamusiikkina. Meno oli huikeaa; eksyimme noin kello 19.40 sisään ja ostimme heti baaritiskiltä hieman juotavaa. Baarimikko tarjosi meille sitä, mitä kukin on tilannut. Iskelmäoluet saimme tölkit avattuna ja se oli minusta hyvän ensivaikutelman kulmakivi baarissa kuin baarissa.

Ensin juteltiin niitä ja näitä, juotiin Iskelmäbaarissa nautintojuomia ja mietittiin laulavamme jotain karaokessa. Siinä vaiheessa väkeä ei Iskelmäbaarissa ollut paljon. Niinpä karaokelistalle eksyikin melko pian meidän ehdotus eli Kaija Koo – Tinakenkätyttö. Kuunneltiin ensin muutaman muun karaokelaulajan laulun ja vuoromme tuli. Se oli hauskaa aikaa, kun pääsin laulamaan muiden kanssa suosikkibiisiäni karaokena. Ääneni oli kantanut kuulemma paremmin kuin muiden karaokelaulajien.

Biisi alkoi olla loppuvinaan ja riemuitsin onnesta siinä vaiheessa. Karaoketunnelma oli kaakossa mutta välillä meinasin pudota kärryiltä, koska biisihän on todella nopeatempoinen. Onneksi kaikki on mennyt kuulemma ihan hyvin. Sitten mentiin takaisin istumaan ja kuuntelemaan muiden esityksiä. Kaverini olivat laulaneet muitakin biisejä karaokena mutta minä päätin irrotella sitten toisen karaokebiisin tahtiin. Karaoketunnelmaa ihailimme vielä muutaman vartin, kunnes veimme baarimikolle toisen biisiehdotuksen eli suosikkini Johanna Pakonen – Kosketus jää. Sen jälkeen mentiin istumaan ja kuuntelemaan muutaman karaoke-esityksen.

Minun oli aika lähteä mutta päätin tehdä se vasta silloin, kun Johanna Pakosen biisi tulee karaokelistalle. Pienen odottelun jälkeen ilmoitettiin, että se alkaa soida karaokena seuraavaksi. Niinpä mentiin kaverini kanssa laulamaan. Hetki oli siinä mielessä hauska, että vain minä osasin biisin melodian, olenhan kuunnellutkin tuota musiikkikappaletta satoja kertoja ennenkin. Oli oikeastaan elämys päästä laulamaan tätä herkkää ja tunnelmallista musiikkikappaletta.

Kappaleen loputtua menin hetkeksi istumaan ja kuuntelemaan muita karaoke-esityksiä ja sitten minun olikin jo määrä lähteä 16-linja-autoon. Kotiin pääsin kello 22.30. Oli hauskaa ja oli itse asiassa hyvä kokemus tuo Iskelmäbaari. Iskelmäolut oli minusta hyvänmakuista ja Iskelmäbaari on baarina erittäin onnistunut. Karaokemahdollisuus on Iskelmäbaarin kulmakivi ja mikäpä sen parempaa kuin nauttia Iskelmäoluesta ja laulaa karaokena omia suosikki-iskelmiä. Minä pidin mutta radiotaajuudesta en edelleenkään oikein välitä.

Kuvagalleria

kuva003 Korkeaa tunnelmaa Iskelmäbaarissa

Aiheeseen liittyvää
Tämä artikkeli on julkaistu kategoriassa Radio ja tagattu , . Kirjanmerkitse kestolinkki. Jätä kommentti tai jätä paluuviite: paluuviiteosoite.

22 kommenttia

  1. Kirjoitettu 13. Joulukuuta 2008 klo 16.09 | Kestolinkki

    Artikkelin kuvat ovat otettu Nokian 3120 classic -matkapuhelimella. Pahoittelen heikohkoa laatua mutta kyllä selvää saa. ;)

  2. Kirjoitettu 17. Joulukuuta 2008 klo 15.27 | Kestolinkki

    Tulevaisuudessa pitää käydä tuolla! Siis sitten kun olen täysivaltainen. :D

  3. Kirjoitettu 18. Joulukuuta 2008 klo 20.55 | Kestolinkki

    Olisi muutes kiva käydä Iskelmäbaarissa. Iskelmä luo bärndiä :-)

    • Kirjoitettu 18. Joulukuuta 2008 klo 21.05 | Kestolinkki

      Iskelmäbaari on hyvä paikka. Aion käydä siellä uudelleenkin, kun yksi hyvä kaverini täyttää 18. Hän nimittäin himoitsee Iskelmäbaaria yli kaiken.

  4. Kirjoitettu 19. Joulukuuta 2008 klo 16.14 | Kestolinkki

    Baarissako sitten on enimmäkseen 50+ pappoja vai onko kaikki teidän ikäistä nuorisoa? Uskoisi että iskelmä kiinnostaa vaareja enemmän? Saatan olla väärässäkin…. 8O

    • Kirjoitettu 19. Joulukuuta 2008 klo 16.28 | Kestolinkki

      Ei siinä itse asiassa ollut pappoja. Enimmäkseen täysi-ikäisistä nelikymppisiin. Varmasti muitakin, en käy siellä päivittäin. Kerran olin ja toisen kerran sitten aikanaan sen yhden hyvän kaverin kanssa uudelleen, kun hän täyttää 18.

  5. Kirjoitettu 21. Tammikuuta 2009 klo 0.37 | Kestolinkki

    Kyllä nuo kuvat ihan hyviä ovat. Nykyään mielestäni moni Nokian kännykkä on surkeaa laatua. Itselle on sattunut hyvät valinnat kännyköiden suhteen.

  6. Kirjoitettu 21. Tammikuuta 2009 klo 18.19 | Kestolinkki

    Olen ainakin vahvasti sitä mieltä, että Jyrin Nokia ottaa hyviä kuvia!

    • Kirjoitettu 21. Tammikuuta 2009 klo 18.58 | Kestolinkki

      Vempain, Nokian matkapuhelimet ovat ainakin vielä ihan hyviä.

      Kommentaattori, minun nyky-Nokia toimii ainakin todella hyvin.

  7. Kirjoitettu 21. Tammikuuta 2009 klo 18.25 | Kestolinkki

    Niin, kyllä noista selon ottaa. Minusta monet Nokiat ovat nykyään suoraan sanottuna sontaa. Hajoavat helposti, ovat hitaita ja kömpelöitä. Tottakai kännykän ikä rippuu myös käyttäjästä.

  8. jii
    Kirjoitettu 30. Lokakuuta 2009 klo 21.08 | Kestolinkki

    Kävin Hämeenlinnan iskelmäbaarissa ja klubilla pari viikoa sitten ja ehdottomasti oli hyvä meno. Kyllä tuo humppa- ja tangokansa on hävinnyt joko tanssilavoille tai maan alle. No se porukka ei juuri euroja ravintolaan tuo, joten on ymmärrettävää, että suuntaus on tämä;onneksi…
    Musiikki oli hyvää ja jos haluaa, voi myös pyötähtää tanssiparketilla tai muuten vaan viettää mukavaa iltaa karaoken tai muuten hyvän musiikin parissa. Henkilökunta oli mukavaa ja miljöö aivan JEES. Eikä musikki soi liian lujaa.
    Toivottavasti samanlainen paikka saataisiin Hyvinkäälle, koska täällä ei ole minkäälaista ravintolaa, jossa voisi viihtyä näissä merkeissä.

  9. Kirjoitettu 30. Lokakuuta 2009 klo 22.43 | Kestolinkki

    Vai että tällainen mesta on pykätty Hämeenlinnaankin… ei ole tainnut siellä vielä kauaa olla?

  10. Kirjoitettu 30. Lokakuuta 2009 klo 22.50 | Kestolinkki

    Todellakin, kun muutin sieltä vasta muutama kuukausi sitten pois enkä ainakaan ollut tietoinen tuosta paikasta. Enpä tosin ole sitä porukkaa joka siellä muutenkaan vierailisi.

  11. jii
    Kirjoitettu 1. Marraskuuta 2009 klo 0.22 | Kestolinkki

    Iskelmäbaari Hämeenlinnaan avattiin juuri vähän aikaa sitten ja se on entisissä Lumon tiloissa. Nyt on tullut käytyä jo muutaman kerran ko. paikassa ja hyvin olen viihtynyt ja myös ystäväni ovat siellä viihtyneet. Helsingissä lähinnä Fredassa soitetaan samanlaista musaa.
    Iskelmä on musiikiltaan todella laajaa eli siellä soi Epuista aina Tina Turneriin ja loistaviin vanhoihin disco-hitteihin. Tulee välillä mieleen se loistava 80-luku, kun jengillä oli oikeasti hauskaa.
    Olen kiertänyt Hyvinkään mestat ja siellä yhdestä kerrottiin, että pikapuoliin meilläkin Hyvinkäällä olisi
    oma vastaavanlainen menopaikka. Tuskin maltan odottaa!!!
    t.jii

  12. jii
    Kirjoitettu 3. Joulukuuta 2009 klo 3.10 | Kestolinkki

    No nyt on tullut kierrettyä useatkin iskelmä- ja muut ravintolat. Olen huomannut, että ns. aikuinen väestö viihtyy iskelmä-ravintoloissa erittäin kiitettävästi ja niin minäkin. Nyt sain myös varmistuksen, että ISKELMÄ-RAVINTOLA saadaan vuoden alussa myös Hyvnkäälle eikä enää tarvitse matkustaa Helsinkiin tai Hämeenlinnaan/Tampereelle ko. paikkaan. Paikka on keskustassa lähellä julkisia kulkuneuvoja ja muutenkin tila on loistava. Aivan innolla odotan avajaisia Hyvinkäällä.
    PS.on kuulemma vielä salaisuus koko paikan aukaisu, joten … hys, hys

    • Kirjoitettu 3. Joulukuuta 2009 klo 16.44 | Kestolinkki

      Kiitoksia kommentistasi. Kyllähän siellä Iskelmäbaarissa viihtyy. Viihtyisipä vielä samalla tavalla radiotaajuudella.

Jätä kommentti

Sinun sähköpostiasi ei koskaan julkaista tai jaeta muille. Akismet on suojannut 22,506 roskakommentilta. Arviointijonossa ei ole moderoitavia kommentteja.

  • Mainoksia