Kokemuksia: Nintendo Wii -pelikonsoli
Huhtikuu 14, 2009 kohteessa Sekalaista käyttäjältä Jyri Väätäinen
Mediablogissa arvosteluun pääsee astetta erikoisempi pelikonsoli. Kyseessä on Nintendo Wii, joka on pelikonsolina eksoottisen erilainen. Kyseinen erikoisuus pelikonsolimarkkinoilla on räjäyttänyt potin, sillä tätä pelikonsolia myydään ja myydään aina uudelleen ja uudelleen. Kyseisellä pelikonsolillahan voit pelata vaikka tennistä ihan kuin oikeassa elämässä.
Koko konsolin idea perustuu siihen, että peleissä pelaat eri tavalla verrattuna muihin pelikonsoleihin. Esimerkiksi mukaan tulevissa peleissä liikut todella paljon ja käytät kehoa monipuolisesti. Tätä voidaan jopa luokitella liikunnaksi, jos pelaat esimerkiksi tennistä puoli tuntia täysillä, niin hiki tulee varmasti. Pelikonsoli on myös helppokäyttöinen, pikkuveljenikin osaa käyttää tätä jo itse. Tutustutaan tähän ihmeeseen lisää seuraavaksi.
Erilainen tapa pelata
Wiin mukana toimitetaan yksi peliohjain. Wiillä pelaaminen onnistuu samanaikaisesti jopa neljältä käyttäjältä. Neljää peliohjainta ei välttämättä tarvita, yhdelläkin pärjää, tällöin peliohjain joudutaan kuitenkin antamaan henkilölle, jonka vuoro on tulossa. Itse olen hankkinut pakettiin lisäohjaimen, kaksi lisäohjainta ovat omaan tarpeeseen riittäneet. Itse Wii on aika edullinen (noin 233 euroa), lisäohjaimenkin saa jo noin 50 eurolla. Parasta tässä on se, että voit pelata esimerkiksi tennistä niin kuin olisit sitä luonnon keskelläkin pelannut.
Siis käyttäjä tekee sopivia liikkeitä peliohjaimella ja näkee tulokset television ruudulla, jossa pelihahmo ikään kuin toistaa käyttäjän liikkeet. Mukaan tulee tunnistin, joka kiinnitetään esimerkiksi television päälle, se tunnistaa liikkeet ja vie ne Wiin käsiteltäväksi. Kavereiden kanssa pelaaminen on tällä pelikonsolilla varmasti hauskaa, mukaan tuleva Sports-pelipaketti sisältää tennis-, keilailu-, golf-, nyrkkeily- ja pesäpallopelin.
Jo oston jälkeen pelattavaa on riittävästi ja lisää saa vaikkapa Citymarketista. Kokonaisuutena Wii on hyvä, tällä pääsee jopa internetiin, jos on tarvittava kaapeli tai langaton verkko olemassa. Käsittääkseni nykyään internetmahdollisuus pitää maksaa kertamaksulla, katsoin tänään tuota ja hinta näyttäisi olevan 500 pistettä. Pisteitä voi hankkia vaikkapa Verkkokauppa.comista, ovat ihan kohtuuhintaiset. Täytyy katsoa, olisi aika mukavaa käydä Mediablogissa Wiilläkin.
Pelikonsoli on tyylikäs ja melko hiljainen. Mukaan tuleva jalusta osoittautui tarpeelliseksi, konsoli istuu siihen todella hyvin. Itse tykkään pelaamisesta tällä laitteella ja pikkuveli käy esimerkiksi ihan hulluna tähän. Sanoisin, että tässä on koko perheen pelikonsoli! Ei sitä vaan voinut heti uskoa, piti ensin kokeilla ja sitten totesin vaan, että tämähän on hyvä laitos. Samana päivänä pelasin ihan hulluna ja seuraavana päivänä olivat jo kädet kipeinä. Eiköhän se viimeistään kerro sen, että laite tarjoaa todellakin monia liikuntamahdollisuuksia…
Loppusanat
Omasta mielestäni ei ole Wii turhaan suosittu, koska tässä on pelikonsoli, jolla pelaat vaikka tietokonetta vastaan ja sinulla on silti hauskaa. Kavereiden kanssa se hauskuus huipentuu varmastikin ihan uudelle tasolle. Wii on vaan niin hyvä ja edullinen, tässä laatu ja hinta yhdistyvät. Maksat laitteesta, joka parantaa kuntoasi, pitkillä pelisessioilla tästä saa oikeasti tuloksia aikaan… Suosittelen!
Yhteenveto
Plussaa
- Hinta–laatu-suhde
- Pienikokoinen ja tyylikäs
- Uudenlainen pelikokemus ja -riemu, ei ainoastaan ahaa-elämyksiä
- Koko perheen pelikonsoli
- Mukaan tulevat pelit saavat tuloksia aikaan, hyvää liikuntaa
- Helppokäyttöinen
Miinusta
- Internetin käyttö ei ole oletuksena mahdollista, internetselain pitää tavallaan ostaa pisteillä. Pääset kuitenkin verkkokauppaan ja katsomaan esimerkiksi säätä Wiin kautta

Kuvagalleria

Kuva keilailupelistä

Päävalikko oletuspelikokoelmassa

Nunchuk-ohjain, tarvitaan esimerkiksi nyrkkeilypelissä

Wii ja Wiin teline

Kaksi peliohjainta

Liiketunnistin television päällä

Wii puskee levyt ulos itse ja ottaakin samalla tavalla
Lisätiedot
- Nintendo Wii -konsoli tarkastelussa – Tietokone- ja kotiteatteriblogi
- Nintendo Wii – MVnet
- Wii – Wikipedia
Loistava ja selkeä arvio, joka kertoo kaikki pääominaisuudet ko. konsolista! Itsellänikin on Wii. Suosittelen Mario Kart Wii peliä
. On aika hyvä Onlineplayllä ja ilmankin.
Kiitoksia kommentistasi. Wii on aika hyvä ja kiitoksia pelivinkistä!