Kokemuksia: Kannettava Philips AZ1133 -soitin
Olohuoneeseemme on hankittu uusi musiikkisoitin merkiltään Philips ja malliltaan AZ1133. Vanha musiikkisoitin on tullut jo tiensä päähän, joten ajattelin virkistää olohuoneen äänimaailmaa perusoittimen hankkimisella joululahjan muodossa isälleni ja veljelleni. Olohuone on minunkin käytössä eli laitettakin olen käyttänyt ja nyt haluaisin tehdä oman arvostelun siitä tähän blogiin. Ensimmäiseksi täytyy kiinnittää huomion laitteen keveyteen, sen voi ottaa helposti vaikka mukaan.
Laite on pienikokoinen eli paikkaa laitteelle ei pitkään tarvitse etsiä. Kaikille hifi-asiantuntijoille jo ensi alkuun tiedoksi, älkää vaivautuko lukemaan tästä eteenpäin. Laite ei ole ostettu teille, siksi voitte jättää kommentoimatta laitteen todellisen hyödyn hifi-näkökulmastanne. Monet eivät välitä hifistä ja voin sanoa, että perusradioksi ja -soittimeksi tuo on aivan mahtava siis kaikille niille, joille äänenlaadulla ei ole niin väliä. Itselläni on kunnollinen stereosarja, varmasti kuuluu paremmin, mutta on tässäkin hyvä hinta- ja laatusuhde.
Soittimessahan ei ole itse asiassa edes turhia ominaisuuksia. Niin ikään hyödyllinen kasettisoitin on jätetty tästä mallista pois. Kuka sellaisia edes tarvitsee nykyään? Laite on tyylikkään yksinkertainen, sen värimaailma on neutraali. Valkoinen väri istuu teemaan hyvin ja samaan aikaan hopea täydentää kokonaisuuden. Radioantenni voi laittaa piiloon niin kuin tavallisestikin ja hyvässä sijainnissa antennia ei edes tarvita, radio kuuluu nimittäin mainiosti vaikka antenni olisikin piilossa omassa antennipaikassaan.
Hyviä ominaisuuksia
Musiikkisoitin
Musiikkisoitin on monipuolinen, se osaa soittaa niin CD- kuin mp3-levyjäkin. Musiikkisoitin tulee perusominaisuuksilla. Näytöstä näet soivan kappaleen ja painikkeista vaihdat kappaleet, lisäät äänenvoimakkuutta, laitat sekoituksen päälle tai vaihdat levyä silloin, kun mp3-levyllä on useita CD-levyjä. Perussoittimeen muuta tuskin tarvitakaan. Levyt toistuvat hienosti ja äänenlaatu tyydyttää peruskäyttäjän tarpeet.
Radio
Radio on perusominaisuuksilla oleva. Radioasemat valitaan perinteisestä liukusäätimestä. Monille hankalaa, mutta kyllä hyvässä paikassa tarvittava radiokanava löytyy kädenkäänteessä. Kuuluvuus on hyvä, tällä hetkellä soi Radio Rock ja 70 euron laitteelta kuuluvuus ja äänenlaatu on itse asiassa erittäin tyydyttävä. Soi tyylikkäästi jopa täydellä voimakkuudella. Tässä tuli taas huomattua samaan kertaan kuinka menevää rokkia Radio Rock meille soittaa, todella hyvä biisi soi nyt! FM-radion lisäksi on mahdollista kuunnella MW-radiota.
Loppusanat
Omasta mielestäni perussoittimeksi tämä laite on erittäin hyvä. Se sopii kaikkialle ja sen voi ottaa mukaankin tyylikkäästi ja helposti. Laitteen ulkonäkö hivelee silmää ja äänenlaatu tyydyttää samalla kertaa peruskäyttäjän tarpeet. Varasoittimeksi tai ihan vain perussoittimeksi tämä laite on erittäin mainio. Hintaan nähden kokonaisuus on hyvä ja rokki tai iskelmä soi. Voi tällä toki muitakin musiikkityylejä kuunnella. Voin sanoa, että tämän laitteen äänenlaatu on paras kuuntelemani tällaisissa pienissä musiikkisoittimissa.
Yhteenveto
Plussaa
- Koko ja paino
- Hyvä äänenlaatu
- Laadukkaat perusominaisuudet
- Tyylikäs muotoilu
Miinusta
- Ei bassotehostusta
- Kaukosäätimen puute heikentää käytettävyyttä
- Radiokanavat ei voi laittaa muistiin
- Pieni näyttö

Kuvagalleria

Laitteen voi pitää kädessä helposti

Kaiuttimet ovat tyylikkäät

Laitteen takaosa, myös kuulokeliitäntä löytyy

Laite ylhäältä kuvattuna

Laite on tyylikäs ja sopii kaikkialle
Aiheeseen liittyvää
- Kokemuksia: Philips DVP3310 -DVD-soitin
- Kokemuksia: Philips SA1922 -mp3-soitin
- Philips esittelee maailman ensimmäisen 3D-laajakuvatelevision
- Kokemuksia: Philips SBA2900 -kaiutinjärjestelmä
- Creative ZEN Mozaic esittelyssä
Kerro kavereille
Tweet
- BB-talon "salahuoneen" sisältö paljastui – katso video
- Onko Big Brotherin Ksenia sinkku?
- Palvelu on tällä hetkellä ruuhkautunut
- BB-Ksenian kaikkien aikojen seksikkäimmät suihkukuvat
- WordPress virittelyä
Keskustelua radioista ja tietokoneista. Tervetuloa!
6 kommenttia julkaisuun “Kokemuksia: Kannettava Philips AZ1133 -soitin”
Jätä kommentti
Kirjoitusohjeita
- Huomioi toisten mielipiteet ja ymmärrä, etteivät kaikki voi olla samaa mieltä kanssasi.
- Ole kohtelias ja huomaavainen, äläkä tarkoituksella provosoi tai loukkaa muita kirjoittajia.
- Muista, että jokainen kirjoittaja on aina vastuussa omien viestien sisällöstä.
- Lue tarkemmat keskustelun säännöt ennen kommenttien lähettämistä Mediablogiin.
Kaikki kommentit moderoidaan. Tällä hetkellä moderoitavia kommentteja ei ole. Toimitus varaa oikeuden poistaa asiattomat kommentit. Kaikki roskat estetään Akismetin avulla. Akismet on suojannut blogia 23 481 roskakommentilta.
Ilmaisen vinkin annan: Kannattaa kuunnella ennemminkin Radio 957:skaa (Tampereella ilmeisesti asut? Pitäisi kuulua näin ollen hyvin) kuin Radio Rockia. 957 soittaa paljon monipuolisemmin, kun taas Rockilla kuulee lähinnä vain hittejä. Offariksi meni, mutta nevermind.
Tuo bassotehostuksen puute tuskin suuri on, meinaan yleinsä se on aivan turha namiska (ainakin oman kokemuksen pohjalta
).
Tampereella kyllä. Radio 957 on hyvä, mutta omaan makuun Radio Rockilla on parempaa musiikkia ja ohjelmaa. Makuasiat, molempia kuuntelen mielelläni. Entisessä olohuoneen mankassa bassotehostus oli mukana ja se ainakin oli parantanut basson laatua melkoisesti.
Minusta bassokorostus on ihan hyvä lisä. Ainakin yhdessä mankassa mitä olen käyttänyt ilman bassokorostusta tuntuu liiankin diskanttimaiselta.
Totta, olen samaa mieltä kanssasi.
Tuli katsottua, niin on hienoja nuo kuvat, varsinkin viimeinen. Hyviä otoksia. Omassa Hp:n kamerassani on sellainen ongelma sisätiloissa kuvia ottaessa, että jos ottaa salamalla, tulee liian kirkas ja valkoinen kuva, jos ottaa ilman: valotusaika pitenee ja kuvasta tulee pienelläkin tärähdyksellä sumea. Ei hyvä.
Kameroissa on eroja. Itselläni on Olympus FE-100. Tulee otettua peruskuvia, joita kelpaa näyttää internetissäkin.