KLF soittaa tanssimusiikkia kesä-elokuussa viidessä kaupungissa

Suomessa aiemminkin radioaalloilla vieraillut tanssimusiikkikanava on palaamassa radioaalloille jälleen entistä laajemmalle alueelle. Riemu ei ole vakituinen, vaan se kestää vain kesä-elokuun ajan. Muista myös, että kilpailijakanava ClubFM on lopetettu. KLF palaa viiteen kaupunkiin eli Helsinkiin, Tampereelle, Turkuun ja uutuusalueille Ouluun sekä Jyväskylään. Luulen, että tämä tulee kannattamaan. Rahastahan tässä on kaikki kuitenkin kysymys.

Esimerkiksi ei voi sanoa nyt, että kuullaanko ensi vuonnakin KLF:ää näissä kaupungeissa. Itse tykkään tanssimusiikista kovasti ja aion kyllä kuunnella ainakin jonkin verran. KLF:n laajennus saa aikaan sen, että kuukaudessa – radiokanavan arvion mukaan – se tulee tavoittamaan noin 100 000 kuuntelijaa. Niistä jokainen on varmaan tanssimusiikin ystävä, onhan tanssimusiikki musiikkilajina aika suosittu nykyään.

Katsotaan mitä tästä tulee, on suorastaan hienoa, että KLF:llä on edelleen mahdollisuuksia vaikuttaa radioaalloilla. Oletko sinä kuunnellut KLF:ää aiemmin? Aiotko kuunnella tänä kesänä? Kommentoida saa ja voit toki lukea tuolta alta myös samankaltaiset artikkelit. Radiouutisia tulee varmasti lisää ja kannattaa kuitenkin muistaa, että tämä ei ole varsinainen uutissivusto blogini aihealueista, täällä kerrotaan enempi mielipiteitä aiheista. Tämä uutinen on ainakin autoilijoille hyvä, koska äänentoistolaitteet pääsevät taas oikeuksiinsa…

Aiheeseen liittyvää
Tämä artikkeli on julkaistu kategoriassa Radio ja tagattu , , , , . Kirjanmerkitse kestolinkki. Jätä kommentti tai jätä paluuviite: paluuviiteosoite.

4 kommenttia

  1. Kirjoitettu 22. Huhtikuuta 2009 klo 12.51 | Kestolinkki

    radio cityn paluuta?

  2. Kirjoitettu 22. Huhtikuuta 2009 klo 12.52 | Kestolinkki

    siis miksi et kommentoi Radio Cityn paluuta FM-taajuudelle. Varmasti kiinnostavampaa kuin KLF

    • Kirjoitettu 22. Huhtikuuta 2009 klo 18.42 | Kestolinkki

      Tämä ei ole uutissivusto. Eilen piti kirjoittaa, tissitopic vei sijan. Tänään kirjoitan tuosta.

  3. Kirjoitettu 22. Huhtikuuta 2009 klo 20.15 | Kestolinkki

    Menikin lehdistötiedote etusijalle. No, enköhän huomenna sitten tästä.

Jätä kommentti

Sinun sähköpostiasi ei koskaan julkaista tai jaeta muille. Akismet on suojannut 22,511 roskakommentilta. Arviointijonossa ei ole moderoitavia kommentteja.

  • Mainoksia