KLF radioaalloille kesän ajaksi

Suomalainen tanssimusiikkikanava KLF on nyt tullut taas radioaalloille. Itse asun Tampereella ja radiokanavan tarjontaan olen ehtinyt taas tutustua varsin hyvin. Tanssimusiikki miellyttää minua, joten kyseistä radiokanavaa olen myös tässä kuunnellut jo pidemmän aikaa. Omasta mielestäni tällaiselle radiokanavalle tarvitaan ihan vakiopaikka radioaalloille.

Tässä vaiheessa radiokanavaa voi kuunnella siis kesän ajan radioaalloilla muutamassa suuressa kaupungissa ja muut halukkaat voivat kuunnella kyseistä radiokanavaa internetissä. Tanssimusiikki on tänä päivänä erittäin suosittua ja itse ainakin kuuntelisin mielelläni tällaista menevää musiikkia myös radiosta. KLF:n tilapäinen toimilupa ei vaan lohduta minua, koska se toimilupa on saatu vain kesän ajaksi – ja tämä on erittäin vähän.

Kehitystä on tapahtunut

Radiokanava on kehittynyt paremmaksi. Kuuntelin tätä radiokanavaa viimeksi viime kesänä ja nyt kuuntelen uudestaan. Musiikki on monipuolisempaa ja kanava kuulostaa sellaiselta, miltä sen olisi pitänyt kuulostaa jo viime kesänä. Hyvä näin päin myös, koska laatu kuuluu ja siitä olen iloinen. Minusta on tärkeää se, että tätä radiokanavaa saataisiin lopullisesti radioaalloille sen sijaan, että radiokanava kuuluisi vain kesäisin.

Radiokanavan musiikkitarjonta on täydellistä ja se kokonaisuus vaan toimii. Nykyään KLF on kyllä täydellinen radiokanava ja itse kuuntelisin tätä mieluummin radiosta enemmänkin kuin kesän ajan. Mitä mieltä sinä olet tästä asiasta? Voit kommentoida artikkelia ja ilmaista itseäsi. Itse ainakin haluaisin radiokanavan kuuluvan radioaalloilla myös jatkossa ainakin kesäisin. Saa nyt sitten nähdä miten kyseisen radiokanavan rahatilanne tämän sallii eli tuleeko kanava kuulumaan myös tulevaisuudessa aina kesäisin.

Kaiken kaikkiaan olen siis radiokanavan tarjontaan tyytyväinen ja toivottavasti myös moni muu. Tänään olen todennut sen, että KLF on kehittynyt niin paljon, että tätä radiokanavaa tuskin kukaan täysijärkinen haukkua enää voi – ei ainakaan musiikkitarjonnan perusteella. Tällä hetkellä tykkään tanssimusiikista todella paljon – aivan kuten ennen – ja sen perusteella voin sanoa, että KLF:n tanssimusiikkivalikoima on ajankohtaista, menevää ja ennen kaikkea – tyylikästä.

Radio päälle ja menoksi

Näin se on eli radio päälle ja menoksi. KLF:ää kuunnellen tämä onnistuu ja erittäin helposti. Kesän ajan suurimmat kaupungit saavat nauttia vauhdikkaasta menosta tanssimusiikkikanavan vauhdittamana. Hyödyntäkää tilaisuutta ja kuunnelkaa radiokanavaa, itse tulen ainakin kuuntelemaan kesän aikana myös tätä KLF:ää.Toivottavasti myös moni muu tekee samoin.

Ainakin tamperelaisena saan loistavan tilaisuuden eli tälläkin hetkellä tamperelaiset voivat virittäytyä tanssimusiikin pariin. Myös Turussa ja Helsingissä on sama mahdollisuus eli radiot siis päälle ja vauhdilla, jos KLF vaan kuuluu siellä suunnalla. Jos ei kuulu, niin internetistä saat apua internetradion voimin. Sanotaanko näin, että KLF on todellinen tykki ja siis oma kanta asiaan on se, että heidän pitää ehdottomasti jatkaa toimintaa.

Ainakin autoruuhkissa KLF on erinomainen ja ainutlaatuinen taajuus. Jos siis autoruuhkat ärsyttävät sinua autoilijana, niin potkua saat tanssimusiikista. Suosittelen kokeilemaan ja varmasti kaikki muutkin jotakin iloa KLF:stä saavat. Suosittelen taajuutta kaikille, joille tanssimusiikki on merkittävä asia tai ainakin yksi merkittävimmistä asioista nykyään.

Loppusanat

Loppusanat ovat merkki artikkelin loppumisesta. Artikkeli ei kuitenkaan lopu loppusanoihin vaan sinä saat kommentoida artikkelia täysin vapaasti ja jatkakaamme siis keskustelua kommentointivalintojen avulla. Itse olen ainakin sitä mieltä, että KLF on eksoottinen taajuus ja kaikenlaisen kiireen keskellä taajuus tarjoaa ja tulee tarjoamaan vauhtia elämään. Yksi syy pistää radio päälle… ja totta kai niitä kommentteja!

Aiheeseen liittyvää
Tämä artikkeli on julkaistu kategoriassa Radio ja tagattu , , , . Kirjanmerkitse kestolinkki. Jätä kommentti tai jätä paluuviite: paluuviiteosoite.

23 kommenttia

  1. ohh
    Kirjoitettu 1. Kesäkuuta 2008 klo 13.21 | Kestolinkki

    lupaatko kuunnella koko kesän? tämän suuntaista artikkelia emme siis voi tänä kesänä tästä blogista lukea, kun tiedät asian laidan jo ihan alussa? http://hpguru.net/2007/08/16/klf/

  2. Kirjoitettu 1. Kesäkuuta 2008 klo 13.27 | Kestolinkki

    Tarkkailen KLF:n tilannetta varmasti koko kesän ajan. Vakiokanavanani en tätä aio kuunnella mutta aina satunnaisesti tuota voisi kuunnella. Hyvä taajuus se minusta oli ennenkin, nykyään vaan parantunut niin paljon.

    Tietokoneellani oleva musiikkivalikoima on jo tarpeeksi riittävä minulle (1025 biisiä). Radiota kuitenkin tulee kuunneltua varmasti jatkossakin ja KLF:stä on ainakin iloa, on siinä sentään kehitystä tapahtunut ja merkittävää sellaista.

  3. ohh
    Kirjoitettu 1. Kesäkuuta 2008 klo 13.30 | Kestolinkki

    aiotko arvostella Nappularadion? 100,5 pitäisi kuulua nyt Tampereella 1.6 lähtien.

    Helsingissä kuulunu parissa jaksossa jo viime vuonna. samat huijarit (Mirjamo etc) rahoittajana kuin Clubfm kanavalla. Spiidin radiokanava on myös heidän käsialaa.

  4. Kirjoitettu 1. Kesäkuuta 2008 klo 13.39 | Kestolinkki

    Kiitos ehdotuksesta. Voisihan tuota arvostella tässä viikon sisään. Kuuluu ainakin tosiaan täällä nyt myös väliaikaisena radiokanavana. Jotain arvostelua tästä radiokanavasta varmasti siis tulee.

  5. Ernoke
    Kirjoitettu 1. Kesäkuuta 2008 klo 18.48 | Kestolinkki

    “Helsingissä kuulunu parissa jaksossa jo viime vuonna. samat (Mirjamo etc) rahoittajana kuin Clubfm kanavalla. Spiidin radiokanava on myös heidän käsialaa.”

    Spiidi on nykyään GSM Suomen omaa käsialaa!

  6. Kirjoitettu 1. Kesäkuuta 2008 klo 18.51 | Kestolinkki

    Tämä on juuri näin. Ainakin muistelisin itse näin olevan. Googlella etsimällä löytyi sellainen tieto, että näin asian laita myös on.

  7. ohh
    Kirjoitettu 1. Kesäkuuta 2008 klo 23.19 | Kestolinkki

    miks täällä sit mainitaan yhä tuo http://www.4radio.fi/fullscreen2.htm ?

  8. Kirjoitettu 1. Kesäkuuta 2008 klo 23.31 | Kestolinkki

    Vanhaa tietoa kenties? Ainakin kanavan viralliset sivut väittävät jotain ihan muuta ja se jotain ihan muuta on käsittääkseni ihan oikeaa tietoa.

  9. Kirjoitettu 2. Kesäkuuta 2008 klo 8.27 | Kestolinkki

    “Kanavaa toimitetaan yhteistyössä radio- ja televisiotoimintaa Suomessa ja Euroopassa harjoittavan 4Radio Oy:n kanssa.”

    http://www.digitoday.fi/mobiil.....0082826/66

    Eli siis GSM Suomen tuote, jonka 4radio oy tuottaa.

  10. ohh
    Kirjoitettu 2. Kesäkuuta 2008 klo 9.08 | Kestolinkki

    spiidi.fm sivuista saa sellaisen käsityksen että näin olisi muuttunut. näköjään Spiidiliittymä on lakkautettu, tuleeko GSM Suomesta nyt samanlaista harmaata massaa kuin valtaoperaattoreista?

    GSM Suomella ei kyl laskutus pelannu http://www.viheraho.info/index.....959.0.html

  11. Kirjoitettu 2. Kesäkuuta 2008 klo 10.38 | Kestolinkki

    @ Tape

    Kiitos viestistä ja tiedosta.

    @ ohh

    Voi olla, että GSM Suomesta tulee valtaoperaattoreita muistuttava liittymä. Kaikissa operaattoreissa on joitakin puutteita, se paras on itselleen vain etsittävä. Itselleni kelpaa Sonera varsin hyvin.

  12. Timpe
    Kirjoitettu 23. Kesäkuuta 2008 klo 3.27 | Kestolinkki

    On se perkele että se lasten raiskaaja on edelleen KLF:ssä mukana ja ministeriö antaa kuitenkin lupia toimia. Sedun kapakoihin tuottaa musaa ja siksi SK joku muka kumppani. Toivottavasti saa linnassa tarpeeks. Muuten kuuntelisin mutta kun homot ja pedot sapettaa.

  13. Kirjoitettu 23. Kesäkuuta 2008 klo 9.29 | Kestolinkki

    Kyllähän se harmillista on, että tällaisille annetaan lupa toimia. Itse kuuntelen lähinnä satunnaisesti tätä tanssimusiikkikanavaa. Hyvältä se kuulostaa mutta taustat sen sijaan eivät ihan tällaisilta kuulosta.

  14. ohh
    Kirjoitettu 23. Kesäkuuta 2008 klo 9.57 | Kestolinkki

    Timpen tuomiohan oli vähintään kyseenalainen. mitään konkreettista faktaa nämä tytöt, jota Timpe muka hyväkseen käytti, eivät osoittaneet. Suomen oikeuskäytäntö on valitetavasti tällainen.

    http://www.viheraho.info/index.php/board,23.0.html

  15. Kirjoitettu 23. Kesäkuuta 2008 klo 10.05 | Kestolinkki

    Näinpä se juuri. Sielläpä tämä herra radiota edelleen tekee. Valitettavasti myös toimivasti, koska KLF kuulostaa kyllä hyvältä. Musiikkitarjonta on monipuolista ja soi sitä luvattua tanssimusiikkia.

  16. Johanna Kallonen
    Kirjoitettu 28. Kesäkuuta 2008 klo 18.28 | Kestolinkki

    Ahaa täällä oli tällainen uudempikin sivu. Ihmettelen kovasti tuota Timpen haukkumista. Minun mielestäni hän ei joutunut vankilaan pedofiliasta eikä raiskaamisesta, vaan hänellä oli seksiä alaikäisten tyttöjen kanssa. Itse tiedän vastaavia tapauksia. Jos hän edes siellä taustalla todellakin on. Eikä se minua edes kiinnosta. Olen kuunnellut viime kesän, ja nyt kanavaa ja se soittaa hyviä kappaleita.

  17. Kirjoitettu 28. Kesäkuuta 2008 klo 20.42 | Kestolinkki

    Useita asia ei kiinnosta pätkääkään. Minuakaan ei asia haittaa. Olen samaa mieltä, sillä kyseessä oleva radiokanava soittaa todellakin hyvää musiikkia ja hyviä kappaleita.

  18. Marko Kurki
    Kirjoitettu 14. Elokuuta 2008 klo 18.08 | Kestolinkki

    Totta, miksi kiinnostaisi. Eihän siinä sen kummempaa ole kuin missään muullakaan kanavalla. taitaa olla kaikilla kanavilla vähän sama:
    Voice / Kiss FM / SBS (Marko Pirttinen & Timpe Salonen, molemmat tuomittu jostain alaikäiseen sekaantumisesta tai mistä olikaan)
    KLF (edelleen Timpe Salonen..)
    4Radio (huhuja mirjamosta taustalla)
    Basso Radio (huhuja yhtiön tilasta)
    Kaikesta liikkuu rajattomasti huhuja mutta mikä sitten on virallinen totuus? Uskon että kaikilla yllämainituilla on taustat kunnossa koska Valtioneuvosto & Viestintävirasto on varmasti ne tarkistanut.
    Mielestäni kunhan kanavan sisältö on kunnossa ja on liiketoiminnallisesti kannattavaa, se on hyvä

  19. Kirjoitettu 14. Elokuuta 2008 klo 18.17 | Kestolinkki

    Hyvä kommentti. Useilla radiokanavilla tällaista on taustalla. Edelleen taajuudet menestyvät. Useita ei siis asia kiinnosta millään tavalla. Itsekään en esimerkiksi välitä tällaisista, sisältö on tärkeämpää eli esimerkiksi soitettava musiikki.

  20. Kirjoitettu 21. Marraskuuta 2009 klo 19.06 | Kestolinkki

    Jyri, onkos tää Hillomiehen bisneksiä? Häh?

    https://www.dicame.fi/

  21. Kirjoitettu 21. Marraskuuta 2009 klo 19.47 | Kestolinkki

    Tulee ensimmäisenä Googlen hakusanalla: Gsm Suomi

    http://www.viestix.in/

Jätä kommentti

Sinun sähköpostiasi ei koskaan julkaista tai jaeta muille. Akismet on suojannut 22,478 roskakommentilta. Arviointijonossa ei ole moderoitavia kommentteja.

  • Mainoksia