KLF laajenee Hämeenlinnaan
KLF lähettää tänä kesänä kolmessa kaupungissa. Tanssimusiikkiradio KLF laajenee syyskuun alussa myös Hämeenlinnaan, Jyväskylään ja Tampereelle. Viestintävirasto on antanut luvan kolmeksi kuukaudeksi kaikkiaan kuudessa eri kaupungissa.
Luvat astuvat voimaan 1. syyskuuta alkaen. Syyskuussa kesätaajuudet ovat pienemmällä teholla Helsingissä, Turussa ja Oulussa. KLF on toiminut jo vuosien ajan useilla lyhytaikaisilla luvilla esimerkiksi pääkaupunkiseudulla ja Tampereella.
Radioasema KLF on tämän kesän ajan puuttunut tamperelaisten ja jyväskyläläisten tanssimusiikkia vaativista radioista, huomattavaa on kuitenkin se, että aikaisempina kesinä lähetyksiä on ollut näissä kaupungeissa. Oulussa KLF aloitti kesäkuun puolella. Uutena paikkakuntana tulee lähetysverkkoon Hämeenlinna, jossa lähetin käynnistetään syyskuun aikana. Huomaa myös, että meillä on monta hittikanavaa, KLF siis turhan NRJ-radiokanavan tilalle!
Aiheeseen liittyvää
- SUN laajentaa Hämeenlinnaan vuodenvaihteessa
- Saatavilla energiaa Iskelmän kuunteluun
- NRJ: Internetradioiden valikoima laajenee kolmella uudella vaihtoehdolla
- Iskelmä laajenee ärsyttävine oheistuotteineen ja -palveluineen
- Enstaneette.com sisältää haittaohjelman
Kerro kavereille
Tweet
- Big Brotherissa täydellistä nakuilua, mm. BB-Elisabet alastomana suihkussa
- BB-Mari puolialastomana musiikkivideossa
- Puhelimenne? Kertokaa puhelimenne malli ja merkki
- Kahakka autiolla tulitikkutehtaalla Tampereella, juoppo kävi minun kimppuun. Video julkiseksi!
- Aihealueiden laajentamista kysynnän vastaamiseksi
Keskustelua radioista ja tietokoneista. Tervetuloa!
Jätä kommentti
Kirjoitusohjeita
- Kirjoita napakasti ja pysy aiheessa. Huomioi toisten mielipiteet ja ymmärrä, etteivät kaikki voi olla samaa mieltä kanssasi.
- Ole kohtelias ja huomaavainen, äläkä tarkoituksella provosoi tai loukkaa muita kirjoittajia.
- Muista, että jokainen kirjoittaja on aina vastuussa omien viestien sisällöstä.
- Älä lähetä roskakommentteja, sillä ne todennäköisesti estetään automaattisesti tai poistetaan myöhemmin.
- Lue tarkemmat keskustelun säännöt ennen kommenttien lähettämistä Mediablogiin.
Kaikki kommentit moderoidaan. Tällä hetkellä moderoitavia kommentteja ei ole. Toimitus varaa oikeuden poistaa asiattomat kommentit. Kaikki roskat estetään Akismetin avulla. Akismet on suojannut blogia 23 515 roskakommentilta.