Kerjäläiset ahdistavat tamperelaisia – missä laki?

10288029 big Kerjäläiset ahdistavat tamperelaisia   missä laki?

Aamulehti uutisoi, että kerjäläiset anoivat rahaa ohikulkijoita häiritsevästi perjantaina Tampereen keskustassa. Poliisi puuttui kerjäämiseen, kun kerjäläiset juoksivat ohikulkijoiden perässä saadakseen rahaa. Itse asiassa tuota on ollut aiemminkin, kun kerjäläiset liikkuivat mukana Hämeenkadulla ja kertoivat huonolla suomen kielellä anna rahaa. Näin ainakin minulle, kun poljin vieläpä pyörällä. Kameraa ei ollut tuolloin mukana, niin en voinut taltioida mitenkään.

Kerjäläisiä on nyt vähemmän kuin kahtena edellisenä kesänä, sanotaan Pirkanmaan poliisista.

Mitä tekevät kansanedustajat? Kansalaiset odottavat uutta lakipykälää, joka kieltäisi kerjäämisen. Kerjääminen loppuu myös, kun ihmiset lopettavat rahojen antamisen kerjäläisille. Eivätkä kerjäläiset ole muuten köyhiä, ne on palkattu rahan keräämiseen pomolleen. Yhtenä päivänä huomasin, kun kerjäläisjoukkue kokoontui ja kyseli toisiltaan miten paljon rahaa kukin on saanut. Sen jälkeen he menivät taas “yksinäisinä” kerjäämään. Näin se kerjääminen toimii, älkää nyt ihmiset tukeko näitä edes kolikoilla.

Kyllä ne kaikki taitavat olla asunnon omaavat ja tekevät vain pomolleen rahaa. Muistan myös, kun nainen oli Valion kioskilla ostamassa jäätelöä ja kerjäläinen tuli väliin ja oli pyytänyt rahaa omaan kuppiin. Eikö tuollainen ole jo häiritsevää? Istukaa nurkassa, niin ette häiritse ketään, mutta kun niiden on pakko mennä väliin tai aggressiivisesti pyydystellä rahaa ohimennen. Ruusujen kerjäläismyyjätkin voisi siirtää jonnekin muualle, joiden ruusut ovat ylihinnoiteltuja.

Viime kesänä odotin bussia ja pysäkillä istui mies “odottamassa” bussia. Sopivalla hetkellä hän nousi ja kysyi minulta “Minulla olla vähän raha, minä olla köyhä mies, minulla ei ole asunto. Minä tarvita sinun apu ja raha, anna sinä minulle pieni raha.” Sanoin, en anna sinulle rahaa. Sen jälkeen hän kysyi saman mummolta, joka tuli paikalle myöhemmin. Mummo erehtyi hänelle pari euroa antamaan ja mies hävisi sen jälkeen.

Huomasin kuitenkin, että mies meni “seurueeseen” ja laittoi rahan kerjäläisnaisen laukkuun ja siirtyi tämän jälkeen toiselle paikalle kerjäämään. Kieltäkää jo kerjääminen! Ei siellä ole kuin työkseen hommaa tekeviä kerjääjiä, jotka ovat todellisuudessa valtion tuella elossa. Mutta kyllä sitä kannattaa kerjätä niin kauan kuin on sallittua ja niin kauan kuin ihmiset antaa rahaa. Vaadin eduskuntaa pohtimaan asiaa siitä näkökulmasta, että kuka hyötyy kerjäämisestä?

Aiheeseen liittyvää

Kerro kavereille







Mediapalstan etusivulle

Keskustelua radioista ja tietokoneista. Tervetuloa!

4 kommenttia julkaisuun “Kerjäläiset ahdistavat tamperelaisia – missä laki?”

  • Luuleko ihmiset, että kiellon jälkeen poliisilla olisi resursseja valvoa kerjäämistä kovinkaan hyvin… Kielto toisi myös varmasti joka kulmalle kattilansoittajia yms. :)

  • Agakonna:

    Mihin vedetään raja, mikä on kerjäämistä? Onko kerjäämistä, jos yritysjohtaja pyytää yhteistyötä toiselta yritykseltä tai ihminen soittaa kadulla? Ja miten ajattelit maksaa tämän kerjäämiskiellon valvomisen? Lisää veronkorutuksia vai velkaa? Miksi yhteisiä varoja pitäisi käyttää tuollaiseen?

  • Kyllä asialle täytyy jotain tehdä. Ei ole kivaa, kun joku kerjäläinen hyökkää päälle kesken kauppareissun Hämeenkadulla. Ruusujakin niin monta kertaa yritetty ojentaa… ensin annetaan ymmärtää, että ota tästä ja sitten pyydetään jo rahaa. Montako autoa liattiin, jonka jälkeen pyydettiin pesua rahaa vastaan? Kerjääminen kieltoon, enemmistö sitä haluaa.

  • Eikös vaaliehdokkaiden rahankerjäys pitäisi kieltää samalla?

Jätä kommentti

Kirjoitusohjeita

  • Kirjoita napakasti ja pysy aiheessa. Huomioi toisten mielipiteet ja ymmärrä, etteivät kaikki voi olla samaa mieltä kanssasi.
  • Ole kohtelias ja huomaavainen, äläkä tarkoituksella provosoi tai loukkaa muita kirjoittajia.
  • Muista, että jokainen kirjoittaja on aina vastuussa omien viestien sisällöstä.
  • Älä lähetä roskakommentteja, sillä ne todennäköisesti estetään automaattisesti tai poistetaan myöhemmin.
  • Lue tarkemmat keskustelun säännöt ennen kommenttien lähettämistä Mediablogiin.

Kaikki kommentit moderoidaan. Tällä hetkellä 2 kommenttia odottavat moderointia. Toimitus varaa oikeuden poistaa asiattomat kommentit. Kaikki roskat estetään Akismetin avulla. Akismet on suojannut blogia 23 508 roskakommentilta.

Mainokset
Paikalla
  • 0 jäsentä.
  • 21 vierasta.
Mainokset