Kannattaako laittaa mainoksia blogiin?

Nykyajan internet sisältää mainontaa samalla tavalla kuin televisio tai vaikkapa radio. Mainokset ovat osana meidän elämää. Nykyään mainoksilta on mahdotonta välttyä, sillä mainoksia on edellä mainittujen lisäksi myös muun muassa lehdissä, kaduilla tai vaikkapa yksinkertaisemmin sanottuna kaikkialla kodin ulkopuolella. Myös kotiin tulee ilmaisjakelua ja jotkut myös kieltäytyvät siitä ja se on omasta mielestäni normaalia. Tässä artikkelissa perehdymme kuitenkin blogimainontaan ja tässä yritän löytää vastauksen tämän merkinnän otsikossa olevaan kysymykseen.

Käsite mainonta ei ole aivan yksinkertainen. Blogeissakin mainonta voi olla erilaista. On erilaisia teksti- tai kuvamainoksia sekä tämän lisäksi on olemassa muita markkinointikeinoja, esimerkiksi tuotteiden arviointeja rahaa vastaan tai vaikkapa kumppanuusmyyntejä. Näitä kaikkia yhdistää se, että näillä pyritään tavoittelemaan rahaa. Olet ehkä itsekin törmännyt kaupalliseen blogiin tai sivustoon. Monia lukijoita mainokset ärsyttävät mutta niiden mainosrahojen avulla blogin kirjoittaja voi saada ylimääräistä rahaa taskun pohjalle. Joillekin tämä on pakollista, koska mainoksista saatu raha yleensä innostaa kirjoittajaa jatkamaan.

Monessa kaupallisessa blogissa mainoksia on liian paljon. Joissakin kohtuullisesti. On olemassa myös ei-kaupallisia blogeja, joissa mainoksia ei ole. Tämä blogi kuuluu tähän luokkaan, koska tässä blogissa ei ole mainoksia ja minä en pyri hyötymään blogistani sillä tavalla, että saisin lompakkoni pohjalle ylimääräistä rahaa. Valitettavasti monessa kaupallisessa blogissa raha tuntuu olevan tärkein, tämä näkyy muun muassa siinä, että mainoksia näytetään kaikissa mahdollisissa paikoissa. Itse käytän mainosestoja, koska minua internetmainonta ärsyttää kaikista mainontakeinoista eniten.

Mainoksilla voi tienata

Jokainen blogikirjoittaja voi tienata omalla blogillaan. Näyttämällä mainoksia rahaa kertyy aina silloin, kun joku lukija klikkaa mainosta. Blogikirjoittajan täytyy vain lisätä mainoksia blogiin ja sen jälkeen rahaa tulee silloinkin, kun blogikirjoittaja on vaikkapa nukkumassa. Helppoa siis mutta valitettavasti Suomen pienellä markkina-alueella tästä ei vielä voida rikastua, koska harvalla sivulla käy sen verran paljon ihmisiä, että näistä mainosklikkauksista tulisi valtavat rahasummat blogikirjoittajan lompakkoon niin, että töissä ei tarvitsisi enää koskaan käydä.

Mainoksia näyttämällä voi siis saada rahaa mutta mainoksilla ei Suomessa voi rikastua. Pieni markkina-alue osoittaa, että Suomessa on aika vaikeaa päästä erinomaisiin lukemiin mainostuloissa blogin avulla. Internetsivustollakin ansaitseminen on hyvin vaikeaa. Jotta voisit blogillasi rikastua, täytyy siellä olla päivittäin riittävästi lukijoita. Useimmassa blogissa näin ei ole. Lisäksi mainoksista saatu rahasumma riippuu monista tekijöistä. Rikastumaan et silti blogillasi pääse, koska nämä seuraavaksi mainitut tekijät yhdistettynä pieneen markkina-alueeseen takaavat sen, että mainoksista saadut rahat eivät pääse päätä huimaamaan.

Mainoksista saatu rahaa riippuu monesta erilaisesta tekijästä. Esimerkiksi mainoksien asettelu, blogisi aihe tai aihealueet, mainoksien ulkonäkö, blogisi lukijoiden suhtautuminen mainoksiin ja muun muassa blogisi yleisvaikutelma. Hyvällä sijoittelulla ja mainoksien selkeydellä voit ansaita enempi rahaa kuin siinä tilanteessa, jolloin mainoksien asettelu on päin penkkiä ja mainoksien luettavuus hipoo nollaa. Vaikka sijoittelu olisi kuinka hyvä, mainoksilla et tule rikastumaan. Mikäli blogissasi vierailee päivittäin tuhansia lukijoita, niin silloin voit jo puhua erinomaisista mainostuloista.

Kannattaako mainoksien käyttöönotto?

Mainoksia kannattaa näyttää vain siinä tapauksessa, jos blogissasi vierailee päivittäin useita satoja lukijoita. Mikäli blogisi on kaupallinen, mainoksien laittaminen on paikoillaan. Kaikki riippuu blogin kirjoittajasta. Joku haluaa saada palkkaa siitä, että kirjoittaa lukijoilleen artikkeleita. Minulle palkka tästä kirjoittamisesta on se, että lukijat lukevat tätä blogia ja useimmat kirjoittavat myös kommentteja. Itse en siis halua näyttää blogissani mainoksia ja tähän on muutama syy, johon perehdymme seuraavaksi.

Tällä blogilla en pyri tekemään rahaa. Tämä johtuu siitä, koska vihaan mainoksia ja en halua näyttää niitä lukijoillenikaan. Miksi minun pitäisi lisätä mainoksia tänne? Minulla on mainosesto eli oman blogini mainokset tulisivat minulla estetyksi ja samalla lukijat saisivat katsella niitä. Tämä olisi väärin lukijoita kohtaan ja koska itse en mainoksia halua katsella, olen päättänyt, että en näytä niitä lukijoillekaan. Nykyisellä kävijämäärällä saisin luultavasti jo jotain lompakkoni pohjalle.

Mainoksien käyttöönotossa on myös omat riskinsä eli on olemassa syitä miksi mainoksia ei kannata näyttää ainakaan blogin alkutaipaleella. Niihin kaikkiin perehdymme muutaman hetken kuluttua. Nyt puhumme kuitenkin vielä mainoksiin suhtautumisesta. Monet ihmiset ovat tottuneet mainoksiin eli jos sen perusteella niitä kannattaa näyttää. Mainokset ovat yksi osa arkipäivää, monet tutustuvat ensimmäisiin mainoksiin lukemalla kotiin tulevaa paikallista lehteä. Hyvin luultavasti blogisi lukijat ottavat mainokset samalla tavalla vastaan eli tutustuvat niiden sisältöön blogiartikkeleita lukiessa.

Mikäli saat mainoksistasi häiritsemättömät ja mikäli mainokset liittyvät blogisi aihealueeseen, saat jo niillä jotain lompakkosi pohjalle. Jos lukijaa kiinnostaa artikkelisi sisältö, hän luultavasti tutustuu myös saman aiheen mainokseen ilomielin. Hyvällä mainoksien sijoittelulla blogin kaupallistuminen voi tehdä järkevästi sillä tavalla, että se tuskin haittaa blogisi uskollisia vakiolukijoita ja tuskin ketään muutakaan. Jos siis haluat saada palkkaa siitä, että kirjoitat blogiisi, niin mainoksien näyttäminen on mainio asia tähän hätään.

Haittaa mainoksista?

Mainoksista on myös haittaa tai ainakin ei-toivottuja seurauksia. Mainoksista satu raha joutuu ilmoittamaan verottajalle ja tästä saattaa koitua ylimääräistä vaivaa blogin kirjoittajalle. Lisäksi on suuri mahdollisuus siihen, että muutama lukija lopettaa blogin seuraamisen saman tien mainoksien ilmestymisen jälkeen. Monet internetin käyttäjät eivät myöskään välitä mainoksista ja tällöin he saattavat olla klikkaamatta niitä. Mainoksien näyttäminen on silti järkevää, koska mainoksien klikkailijoita tulee kuitenkin varmasti löytymään ja kukapa ei haluaisi hieman ylimääräistä rahaa itselleen.

Mainokset voivat myös sekoittaa blogisi selkeyden ja näin ollen heikentää blogisi mainetta. Joidenkin mielestä mainokset voivat myös haitata blogin lukemista. Aina ei ole todellakaan näin, sillä järkevällä sijoittelulla mainoksia voi sijoittaa sillä tavalla, että ne eivät tule häiritsemään juurikaan ketään. Monelle lukijalle mainoksista voi myös ilmestyä sellainen mielikuva, että blogin kirjoittaja haluaa hyötyä minusta. Todellisuudessa mainoksista saatu raha ei mene lukijan lompakosta, vaan raha tulee mainostajilta ja sitä paitsi niitä mainoksia ei ole pakko klikatakaan.

Jos kaikki tehdään oikein, niin mainoksilla on mahdollista saada pientä tai mahdollisesti riittävän suurtakin lisärahaa taskun pohjalle. Useimpia lukijoita mainokset eivät internetissä haittaa ja useimmat osaavat hyväksyä ne tällaisenaan. Kaikki lukijat, joita mainokset oikeasti ärsyttävät, estävät ne hyvin luultavasti erilaisten esto-ohjelmien avulla. Siksi mainoksia kannattaa näyttää. Kirjoittamalla artikkeleita uhraat omaa aikaasi ja siksi mainoksista saatu raha on hyvä motivointikeino lisäartikkelien tuloon.

Blogini vakiolukijat voivat nukkua edelleen rauhassa, sillä tähän blogiin mainoksia ei ole tulossa koskaan. Tietysti muutaman vuoden kuluttua voidaan miettiä asian laitaa uudelleen tämän blogin kohdalla, vielä en näe mainoksille mitään tarvetta tässä blogissa. On olemassa tilanteita, jolloin mainoksia ei kannata näyttää. Jos blogin kirjoittaja vihaa mainoksia, niin silloin niitä ei kannata muillekaan näyttää. Jos kuitenkin näytät, niin älä ainakaan kerro käyttäväsi mainosestoa, sillä lukijat voivat ottaa tämän tiedon tämän blogin kirjoittaja haluaa hyötyä minusta -periaatteella.

Loppusanat

Blogin kirjoittaja voi rikastua mainoksista vain silloin, kun blogissa on jatkuvasti suurta liikennettä. Muulloin mainoksilla voi tienata pikkurahaa mutta on sekin rahaa eli yksi syy miksi mainoksia kannattaa näyttää. Blogin alkutaipaleella ei mainoksia omasta mielestäni kannata näyttää, sillä silloin lukijoita ei vielä hirveästi ole ja tällöin mainoksista saatu raha voi jäädä olemattomaksi. Omasta mielestäni mainoksia kannattaa laittaa esille vasta silloin, kun näkee kävijämäärän kehittyvän ylöspäin.

Tässäkin on oma vaara eli jotkut lukijat voivat ottaa aivan hyvin mainoksellisen uutuusblogin suosikkiblogikseen, kun taas joitakin mainoksilla täytetty blogi voi karkottaa muualle etsimään muita vaihtoehtoja. Vaikka lisäät mainoksia tulevaisuudessa, se voi silti vaikuttaa joihinkin käyttäjiin negatiivisella tavalla. Onneksi tässä maassa mainoksiin suhtaudutaan omasta mielestäni suhteellisen hyvin eli mainoksista ei periaatteessa ole kenellekään haittaa, joillekin mainokset antavat jopa kiinnostavaa informaatiota.

Mainoksien näyttäminen ja niillä tienaaminen on niin kauan kannattavaa, kun ne saadaan pidettyä mielenkiintoisina, selkeinä ja häiritsemättöminä. Jos ajattelit lisätä mainoksia omaan blogiisi, niin laita ne järkeviin paikkoihin ja tee niistä kiinnostavat sekä selkeät. Muista kuitenkin, että älä laita mainoksia liiaksi blogisi jokaiseen mahdolliseen tyhjään paikkaan. Sopivalla mainosmäärällä blogista voi tehdä mielenkiintoisempi kokonaisuus mutta liikaa on aina liikaa.

Aiheeseen liittyvää
Tämä artikkeli on julkaistu kategoriassa Tietokoneet ja tagattu , , , . Kirjanmerkitse kestolinkki. Jätä kommentti tai jätä paluuviite: paluuviiteosoite.

34 kommenttia

  1. kysyjä
    Kirjoitettu 9. Helmikuuta 2010 klo 15.59 | Kestolinkki

    Kysymys:
    Blogini aihepiiriin liittyvä yritys haluaisi mainostaa blogissani ja kyselee, mitkä ovat “banner rates” eli ilmeisesti kyse on bannereiden hinnoista. Olisiko jossain saatavilla jotain suuntaa-antavaa hinnastoa tms. siitä, mitä noista yleensä pyydetään? Itselläni ei ole sitten minkäänlaista käsitystä asiasta.

    • Kirjoitettu 9. Helmikuuta 2010 klo 16.08 | Kestolinkki

      Ei valitettavasti. Pääasiassa hinnat ovat ylläpidon päätös. Kannattaa miettiä kuinka paljon kävijöitä blogissasi on ja kuinka laadukas blogisi on. Jos kävijöitä on paljon ja blogi on laadukkaasti tehty, voi mainoksesta pyytää reilumminkin.

      • kysyjä
        Kirjoitettu 10. Helmikuuta 2010 klo 10.05 | Kestolinkki

        Kiitos vastauksesta! :)

        Meneepä vaikeaksi… olen tosiaan ihan pihalla näistä. Miten hinta käytännössä määräytyy? Jos määrittelen bannerin hinnaksi jonkun tietyn summan (esim. 100€), niin miten se laskutetaan? Onko se esim. 100€ kuukaudessa, 100€ kertamaksuna vaiko jotenkin sen mukaan montako kertaa kävijät klikkaavat banneria? Mitenkäs maksut, verot ym. siinä tapauksessa että mainostaja on ulkomainen firma?

        Tyhmiä kysymyksiä, mutta en ole googlella löytänyt mitään tietoa.

        • Kirjoitettu 10. Helmikuuta 2010 klo 19.34 | Kestolinkki

          Sinun täytyy maksaa verot eli ilmoitat mainostulot aina verottajalle oli asiakas suomalainen tai ulkomaalainen. Hinta määräytyy sivun tason ja kävijämäärien mukaan. Suositulta sivulta voi pyytää helposti bannerimainoksesta kuukaudessa 100 euroa.

Jätä kommentti

Sinun sähköpostiasi ei koskaan julkaista tai jaeta muille. Akismet on suojannut 22,478 roskakommentilta. Arviointijonossa ei ole moderoitavia kommentteja.

  • Mainoksia