Kaksi kovaa: WordPress ja Blogger vertailussa
Tässä maailmassa on olemassa useita julkaisujärjestelmiä. Tässä artikkelissa minä esittelen niistä kaksi kovinta. Vertailussa kerron WordPress- ja Blogger-julkaisujärjestelmien parhaista asioista, huonoista asioista ja siitä, että kenelle ne ovat tarkoitettu. Artikkelin loppuun yritän analysoida lopputuloksen ja kerron muun muassa siitä, että minkä julkaisujärjestelmän suosittelisin sinulle ja miksi. Artikkelin aihe on varmasti ajankohtainen, sillä moni varmasti miettii tälläkin hetkellä sitä, että minkä julkaisujärjestelmän minä itselleen valitsen.
Itselläni on käytössä oma WordPress. Tähän ratkaisuun olen erittäin tyytyväinen. Ennen tämä blogi oli ilmaispalvelussa, mutta eipä enää ole. Blogger on erityisen suosittu julkaisujärjestelmä, mutta myös WordPress-ilmaisblogeja tarjoavat palvelut menestyvät. Puhumattakaan jo itse asennetusta WordPress-blogista. Julkaisujärjestelmiä on monia muitakin, mutta tässä perehdymme vain kahteen, koska ne ovat omasta mielestäni kaksi kovinta omassa lajissaan. Pidemmittä puheitta pistetään moottori käyntiin ja lähdetään matkaan.
WordPress
Ensimmäisenä vertailussa on WordPress. Tässä perehdymme lähinnä itse asennettuun WordPress-blogiin, mutta mainitsen muutaman sanan myös WordPress-ilmaispalveluista. WordPress-blogin hankaluuksina voidaan pitää sitä, että ohjelmisto pitää asentaa itse ja se pitää myös päivittää itse. Jos osaamista ei ole, voi asian kanssa olla hankaluuksia. Onneksi kaikenlaisia asennus- ja päivitysoppaita tuntuu löytyvän myös suomen kielellä.
WordPress vaatii oman palvelimen tai verkkotilan. Verkkotila maksaa ja sielläkin tulee olla asennettuna PHP-tuki ja MySQL-tietokanta. Yleensä nämä ovat valmiina useimmilla palvelimilla. Jos asennus ei itseltään onnistu, niin monet palvelintilaa tarjoavat yritykset tarjoavat myös esimerkiksi WordPress-blogin asennuspalveluja pientä korvausta vastaan. WordPressin asennus ei pitäisi olla vaikeaa eli sitä ei kenenkään tarvitse pelätä. Ohjeita ainakin löytyy ja yleensä näillä pärjääkin jo pitkälle.
Jos asennus ei onnistu tai uskot epäonnistuvasi siinä, niin monet ilmaispalvelut tarjoavat ilmaisen WordPress-blogin, joka asennetaan automaattisesti. Näiden ongelmana on se, että näissä ei yleensä ole muokkausmahdollisuuksia eli esimerkiksi ulkoasun muokkaus tai lisäosien asennus ei tällaisissa ilmaispalveluissa onnistu millään. Lisäksi ilmaispalvelut eivät kasvata blogimotivaatiota, vaikka alussa tämä saattaakin olla toisin. Suosittelen siis itse asennettua WordPress-blogia.
Hyvää
Omasta mielestäni WordPressin parhaimmat asiat ovat ehdottomasti laajennettavuus. Tuhansista lisäosista löytyy varmasti jotakin asentamisen arvoista tavaraa. Ulkoasuja on saatavilla myös paljon, ellei jopa enemmän kuin lisäosia. Niistäkin suosikkiulkoasu varmasti löytyy. Kaiken tämän lisäksi julkaisujärjestelmän vakio-ominaisuudet ja se, että julkaisujärjestelmä on helppokäyttöinen ovat täysin omaa luokkaansa. Itse en ainakaan voisi enää kuvitella käyttäväni jotakin muuta julkaisujärjestelmää.
Tietoturvallisesti WordPress on myös erinomainen ja siihen on saatavilla myös oma bbPress-keskustelupalsta, jolla keskustelupalstan luominen blogin yhteyteen onnistuu helposti. Tässä blogissa käytän molempia ja tyytyväinen olen. Itse asennetussa WordPressissä on hyvää myös se, että se edistää blogimotivaatiota. Silloin saat asentaa blogiisi vaikka mitä, esimerkiksi lisäosia ja ulkoasuja. Voit tehdä blogistasi omanlaisen. Yritäpä tehdä vastaavaa ilmaispalvelussa. Arvaat varmaan, ei onnistu.
Huonoa
Hyvässä julkaisujärjestelmässä on myös joitakin heikkoja kohtia. Näistä mainitsen seuraavaksi. Todellisille WordPress-asiantuntijoille näistä ei juuri haittaa ole, koska he luultavasti osaavat hommansa ja mielellään ratkovat ne rahaa vastaan. Esimerkiksi asennus voi olla aloitteleville vaikeaa. Laaja opas on saatavilla ainakin englanniksi, mutta suomennettuna yhtä kattavaa opasta ei tietääkseni ole olemassa. Maksulliset asennuspalvelut palvelevat ja sieltä mielellään asennetaan blogisi toimintakuntoon, mutta saat jo maksaakin siitä ilosta käytännössä hunajaa.
Päivitys on myös sellainen asia, jota kaikki eivät osaa. Kuulemma on helppoa, mutta itsekin epäonnistuin ensimmäisessä päivityksessä. Päivitys on vanhojen tiedostojen ylikirjoittamista jättäen rauhaan muutaman kansion, jossa kaikki tärkeät tiedostot sijaitsevat, esimerkiksi tietokanta ja kuvatiedostot. Päivitys on monille toinen ongelma asennuksen jälkeen. Lisäksi ulkoasujen muokkaaminen vaatii jonkin verran ohjelmointitaitoja.
Joskus joutuu jopa lisäosien lähdekoodia muokkaamaan, mutta se on onneksi harvinaista, koska useimmat lisäosat luovat jo valmiiksi oman asetussivun, jossa asetuksia pystyy muokkaamaan törmäämättä lähdekoodiin. Nämä ovat ainoat ongelmat, mutta pikkuongelmia on toki lisää. Itse en esimerkiksi tykkää uusimpien versioiden aloittelevia opastavissa toiminnoissa, jotka ovat samalla kova riesa kokeneemmille käyttäjille. Esimerkiksi uusimmassa versiossa kestolinkki eli linkissä näkyvä merkinnän otsikko tallennetaan automaattisesti ja usein se tallentuu kesken otsikon kirjoituksen.
Kenelle?
Hyvä kysymys ja yritän ottaa selvää tästä asiasta. Itse asennettu WordPress on omasta mielestäni mainio vaihtoehto kaikille niille, jotka haluavat oikeasti oman blogin. Jos blogisi käsittelee henkilökohtaista elämääsi tai jotakin muuta epäolennaista, niin siinä tapauksessa Blogger tai joku WordPress-ilmaispalvelu voi ajaa asiansa paremmin. Itse asennettu WordPress on omasta mielestäni vain sellaisille blogeille, joilla on järkevä aihe, kuten esimerkiksi tällä blogilla.
Palvelintila maksaa ja on totta, että halvin web-hotelli on yleensä parempi kuin ilmaispalvelu, mutta esimerkiksi kissa- ja koirablogi voi omasta mielestäni aivan hyvin olla ilmaispalvelussa. Yleensä monet aloittavat ilmaispalveluista. Jos WordPress-ilmaispalvelu on sinulle riittävä, niin suosittelen jäämään siihen. Jos mielessäsi liikkuu koko ajan se, että tarvitsen oman blogin omassa asennuksessa, niin sitten web-hotellin tilaamista voi jo miettiä.
Omasta mielestäni omaa palvelintilaa kannattaa hankkia vain silloin, kun tietää mitä haluaa blogilta ja tietää suunnilleen, että millainen on oma tavoite bloggaamisen suhteen. Minusta itse asennettu WordPress on kaikille niille, jotka haluavat kirjoittaa oikeata asiaa omaan blogiin. Jos blogisi on elämästäsi kertova tai se käsittelee lemmikkejä tai ehkä jopa harrastusta, niin suosittelen kääntymään ilmaispalveluiden puolelle. Siis jos blogillasi on joku oikea tavoite tai päämäärä, niin itse asennettu WordPress on omasta mielestäni oikea vaihtoehto.
Blogger
Toisena vertailussa on Blogger. Blogger on Googlen ylläpitämä julkaisujärjestelmä. Useimmat aloittavat täältä. Monet päätyvät tämän kautta WordPressiin, harva toisinpäin. Tähän on monia syitä ja niitä kaikkia luettelen tämän merkinnän aikana. Blogger on perusblogi, jossa on kaikki olennainen. Tämä palvelee kuitenkin erityisesti vain aloittelevia bloggaajia. Kokeneemmat haluavat yleensä jotain haastetta ja Bloggerista ei sitä itse asiassa löydykään. Enkä kyllä ihmettele miksi niin monet valitsevat Bloggerin jälkeen WordPressin.
Blogger ei vaadi mitään. Ohjelmisto asennetaan automaattisesti Googlen palvelimelle, jonka jälkeen ilmainen blogi on käyttövalmis. Perustajalta ei vaadita mitään, vaan alustaa pääsee käyttämään muutamassa minuutissa. Helppoa ja siksi monet aloittelevat luovatkin ensimmäisen bloginsa Googlen julkaisujärjestelmään. Bloggerissa blogin ylläpitäminen on ehkä liiankin helppoa. Minkäänlaista tietoa tai taitoa ei vaadita, vaan blogin ylläpitäminen onnistuu keneltä vain. Muidenkin ilmaispalveluiden tapaan tätäkin vaivaa se, että täytyy tyytyä Googlen valtaan.
Hyvää
Blogger on hyvä perusjulkaisujärjestelmä. Sen avulla bloggaaminen on helppoa eli tarvittavat ominaisuudet ovat vakiona ja perusbloggaajalle tämä valikoima yleensä riittää. Kirjoittaminen käy helposti yksinkertaisen editorin avulla ja ulkoasut ovat jonkin verran muokattavissa. Itse pidän erinomaisena asiana sitä, että blogi on helposti käyttöön otettavissa ja että perusominaisuudet löytyvät jo vakiona. Niin perusominaisuudet, mitään muuta ei sitten olekaan. Aloitteleville riittää, mutta kuten jo aiemmin sanoin, useimmat siirtyvät WordPressin käyttäjiksi.
Ulkoasuja on jonkin verran ja niistä jokainen on muokattavissa. Esimerkiksi sivupalkkiin voi lisätä koodia. Esimerkiksi vaikkapa AdSense-mainoksia. Mitään laajaa muokattavuutta ei siis kuitenkaan ole. Asetuksia löytyy kiitettävästi ja niiden säätäminen on helppoa. Perusominaisuudet siis löytyvät. Hyväähän tämä on, että blogi on blogina ja että sen käyttö on helppoa. Monille tällainen perusblogipalvelu riittää. Itse pidän ainakin hyvänä asiana myös sitä, että Blogger sijaitsee vakailla palvelimilla eli toimintakatkoja ei siis yleensä ole.
Huonoa
Hyvässä perusalustassa on myös omat puutteensa. Ensimmäisenä tulee mieleen lisäosien olemattomuus. Blogger tulee vakiona perusominaisuuksin ja mitään muuta ei sinne sitten saakaan. Lisäksi kun blogia ei pääse muokkaamaan mieleisekseen kaikin mahdollisin keinoin, tulee blogista luovuttua helposti. Sen sijaan itse asennettu WordPress kohentaa blogimotivaatiota melkoisesti. Blogger ei ole ainoa, monessa muussakin ilmaispalvelun blogissa blogimotivaatio voi kadota hyvinkin nopeasti.
Tietysti pahin kohta on muokattavuus. Sitä ei vaan ole ja ainoatkin muokkausmahdollisuudet kohdistuvat lähinnä ulkoasuun ja asetuksiin. Monille on myös varmaan tuttu kyseisen palvelun kommentointinäkymä, joka on erittäin hankala. Tällaisena myös pysyy, ellei Google sitä paranna. Siis Blogger on helppokäyttöinen, mutta sen ominaisuudet ja muokattavuus eivät päätä huimaa. Monille tämä kelpaa, mutta monet lähtevät etsimään jotakin parempaa.
Kenelle?
Blogger on omasta mielestäni vain aloitteleville eli kaikille niille, jotka haluavat aloittaa nopeasti oman blogin. Tällaiset henkilöt haluavat yleensä vain tutustua blogiin ja sen tarjontaan, mutta jotkut jatkavat pidemmälle. Blogger on itse asiassa melko hyvä julkaisujärjestelmä aloitteleville tähdille, jotka haluavat kirjoitella asioista kohtaamatta sitä valtavaa koodiviidakkoa. Bloggerin editorilla artikkelit voidaan kirjoittaa helposti ja niin sanotut tavallisetkin kokeilijat hyvin luultavasti oppivat käyttämään tätä.
Yleensäkin Blogger on omiaan kaikille niille, jotka haluavat kokeilla asioita. Tietotaitoa tällainen kokeilu ei kauheasti vaadi. Sen sijaan WordPressin asennuksessa voi monilla mennä sormi suuhun. Itse pidän Bloggerin julkaisujärjestelmää keskinkertaisena kokeneemmalle henkilölle ja erinomaisena aloittelevalle henkilölle. Jos blogisi aihe on kuitenkin järkevä, niin suosittelen sinulle ainoaa ja oikeaa ratkaisua eli itse asennettua WordPress-blogia.
Yhteenveto
Kaksi kovaa ovat todellakin kaksi kovaa. Vertailu jakaa mielipiteet suuntaan jos toiseen. Vertailu osoittaa kuitenkin se, että aloitteleville Blogger ja vähän kokeneemmille ilmaispalvelussa oleva WordPress sekä todellisille osaajille sekä jossain määrin myös aloittelevia hieman kokeneemmille itse asennettu WordPress. Tämä blogi on esimerkiksi omassa asennuksessa eli se sijaitsee palvelimella erillään muista blogeista. Tämä oma asennus mahdollistaa oman blogin täydellisen hoidon eli voin päättää itse mitä tällä blogillani teen. Esimerkiksi saan asennella tänne lisäosia tai vaikkapa voin muokata ulkoasuani.
Missään ilmaispalvelussa tällainen ei onnistu eli jos blogi tehdään tosissaan, niin oma asennus on omasta mielestäni lähes poikkuksetta yksi ja se ainoa oikea vaihtoehto. Blogimotivaatio kohenee melkoisesti itse asennetun WordPressin avulla, koska saat itsellesi oman internetosoitteen, saat täydet oikeudet blogiisi ja voit hallita kaikkia ominaisuuksia cPanel-ohjelmiston avulla. Osaamista ei kauheasti vaadita. Jos osaat tietokoneen käytön perusasiat, osaat käyttää myös WordPressiä on se itse asennettu tai ei. Artikkelin kommentteihin voit antaa palautetta merkinnästä, täydentää merkintää, kysyä jotakin tai tiedustella lisätietoa jostakin asiasta.
Aiheeseen liittyvää
- WordPress 2.9 on tulossa
- Blogger-julkaisujärjestelmä testissä
- Laif.fi-blogipalvelu etsintäkuulutettu
- Päivittäkää WordPress saman tien
- Bloggaa Windows Live Writer -ohjelmalla
Kerro kavereille
Tweet
- BB-talon "salahuoneen" sisältö paljastui – katso video
- Onko Big Brotherin Ksenia sinkku?
- Palvelu on tällä hetkellä ruuhkautunut
- BB-Ksenian kaikkien aikojen seksikkäimmät suihkukuvat
- WordPress virittelyä
Keskustelua radioista ja tietokoneista. Tervetuloa!
11 kommenttia julkaisuun “Kaksi kovaa: WordPress ja Blogger vertailussa”
Jätä kommentti
Kirjoitusohjeita
- Huomioi toisten mielipiteet ja ymmärrä, etteivät kaikki voi olla samaa mieltä kanssasi.
- Ole kohtelias ja huomaavainen, äläkä tarkoituksella provosoi tai loukkaa muita kirjoittajia.
- Muista, että jokainen kirjoittaja on aina vastuussa omien viestien sisällöstä.
- Lue tarkemmat keskustelun säännöt ennen kommenttien lähettämistä Mediablogiin.
Kaikki kommentit moderoidaan. Tällä hetkellä 1 kommentti odottaa moderointia. Toimitus varaa oikeuden poistaa asiattomat kommentit. Kaikki roskat estetään Akismetin avulla. Akismet on suojannut blogia 23 481 roskakommentilta.
Wordpressistä tykkään enemmän. Molempia palveluita olen käyttänyt, bloggeria toisessa blogissani edelleenkin… mene ja tiedä. Varmaan harkitsisin myös TypePad:ä jos uuden blogin nyt perustaisin, se tosin on maksullinen palvelu.
Mutta jos ei jotain huonoa niin hyvääkin. Kyllähän noista molemmista perusjutut löytyy ja pääse helposti ja nopeasti blogittamisen makuun:) Niin, ja ei tarvitse kyllä paljon omata taitoja, että niitä osaa käyttää.
Mukava postaus, kiva lukea ja pohtia itsekin noita eroja!
Kiitokset palautteesta. Molemmat vaihtoehdot hyviä ja ajavat asiansa blogina. Minusta WordPress on parempi ja Blogger tulee heti toisena. Mainitsemastasi TypePad-julkaisujärjestelmästä ei minulla ole kokemuksia eli en osaa sanoa onko se hyvä vai ei. Blogin käyttö on todellakin helppoa, ei se osaamista vaadi.
Ilmaisblogeja käytän ja ne riittää minulle ainakin tällä hetkellä, en ole kovin kiinnostunut perehtymään blogien kaikkiin mahdollisiin säätöihin ja lisäosiin joten helppous on minulle tärkeä. Nuo WordPress- ja Blogger on olleet mielestäni melko tasavertaisia.
En kyllä sanoisi että blogin aiheella ja sisällöllä olisi merkitystä siihen sopiiko käyttöön ilmaisversio vai oma, mielestäni bloggaajan omat toiveet ratkaisee millainen blogi hänelle sopii. Moni voi pitää kissa- koira- ja oma elämä blogeja paljon mielnkiintoisempana ja tärkeämpänä kuin esim. HPWEB blogin kaltaisia, näähän on niitä makuasioita.
Kyllä, itseasennettava WordPress on varmasti monipuolisuudessaan ja helppokäyttöisyydessään se paras vaihtoehto, mitä tämänhetkisiin blogialustoihin tulee.
Olet nyt lähtenyt vertailemaan kahta selkeästi eri asiaa, itseasennettavaa blogiohjelmistoa ja ilmaispalvelua. Parempi ja oikeudenmukaisempi vertailu olisi tässä tapauksessa ollut WordPress.com ja Blogger.com ilmaispalvelut. Tai sitten vaikka itseasennettava WordPress-ohjelmisto ja Nuckleys- tai Drupal-ohjelmistot.
Ei tietenkään ole mahdollista, että omatoimisesti muokattavissa ja laajennettavissa oleva ohjelmisto ja satojen tuhansien käyttäjien käyttämä ilmaispalvelu voisivat olla samalla tasolla. Tällaiseen ilmaispalveluun ei tietenkään voi jokainen asentaa itse mitä haluaa tai se olisi äkkiä nurin koko palvelu.
Et ole ilmeisesti perehtynyt erityisen tarkasti Blogger-alustaan, koska tekstissäsi on hiukan asiavirheitä. Joista muutamaan tässä korjaus.
Blogger-blogi on itseasiassa hyvinkin pitkälle muokattavissa, muokkaus vaatii vain huomattavasti isompaa perehtymistä ja koodin tuntemusta kuin WordPressin standalonet. Luonnollisesti rajoitteita on melkoisesti, mutta pitkällekin pääsee, jos asiansa vainosaa. Mainitset myös, että Bloggeriin on vain joitakin erilaisia ulkoasuja. Tämä ei pidä paikkaansa, niitä on suorastaan pilvinpimein, jopa hyvinpaljon juuri näitä samoja kuin WordPressiinkin. Teemat on vain ns. käännetty Bloggeriin sopiviksi. Myös tuo mainitsemasi kömpelö kommentointi on muutettu, nyt on mahdollista käyttää myös ajaxilla toteutettua kommentointia.
Suurin Bloggerin rajoitus on mielestäni lisäosien käytön mahdottomuus. Blogeihin ei voi lisätä kätevästi lisäosia, jotka muuttaisivat koodia tai lisäisivät esimerkiksi rating-systeemin tai muuta vastaavaa. Sen sijaan mainitsemaasi sivupalkkiin on mahdollista tunkea jos jonkinlaista vehjettä ja vimpainta, suoraan Googlen valtavasta gadget-valikoimasta tai koodata vaikka itse, jos siltä tuntuu. Eli esimerkiksi suosituimmat jutut, uusimmat kommentit, kommentoiduimmat, uusimmat, arkistot, tagipilvet ja muut vastaavat taittuvat kyllä myös Bloggerilta. Bloggerin kytkeytyminen suoraan Googleen voidaan katsoa tietyissä tilanteissa myös eduksi. Tätä kautta Bloggeria luultavasti kehitetään jatkuvasti siihen suuntaan, että siihen on helppo integroida erilaisia Googlesta tuttuja lisukkeita ja toimintoja. Yksi tällainen voisi olla esimerkiksi Google Mapsin integroiminen Bloggeriin niin, että artikkeleihin voisi lisätä sisältöä Google Mapsista suoraan Bloggerin käyttöliittymästä.
Itse en pidä Bloggerin käytöstä erityisen paljon, käyttöliittymä ei ole oikein minun makuuni. Blogger on kuitenkin ilmaispalveluksi erittäin pätevä ja halusin tuoda esiin vähän enemmän positiivisiakin puolia, jotka sinulta jäi kirjoituksessa huomiotta.
@ Rick
Hyviä ratkaisuja molemmat helppokäyttöisyyttä arvostaville. Joillekin kissa- tai koirablogi voi olla tärkeämpi kuin vaikkapa tietotekniikkablogi. Minusta hyvä syy palvelintilan tilaamiseen on se, että uskoo tekevänsä blogia tosissaan ja haluaa maksaa siitä sivutilasta. Totta kai se on vähän makuasia, mutta minusta niin sanotut merkityksettömät blogit tai kokeilublogit voi pitää ainakin ensi alkuun ilmaispalvelussa.
@ eb
Kiitos täydennyksestä ja muutamista korjauksista. Blogger-ohjelmistoa en itse käytä, kunhan testailen aina välillä. WordPress.com:n kaltaiset palvelut ovat kyllä vertailussa, mutta laajemmalla tittelillä eli WordPress-ilmaispalvelut. On totta, että tällaisenaan vertailu ei ole ihan oikeudenmukainen, mutta koska minulla ei ole kokemusta kuin näistä kahdesta, vertailu oli tehtävä sen pohjalta. Bloggerin käyttöliittymä on kyllä hieman sekava.
Juu just se ratkaisee mitä blogin tekijä haluaa eli haluaako esim. maksaa palvelintilasta, ja aloittelijan kokeilut on tosiaan ihan järkevää tehdä ilmaispalveluissa, mutta jos on sellainen jääräpää että ei halua koskea ilmaispalveluihin tikullakaan edes kokeillakseen niin palvelintilan osto on ihan ok vaikkakin tyhmää.
No kuitenkin on luultavaa että ne on yleensä enemmän tosissaan blogin suhteen jotka ostopalvelua haluavat.
Nimenomaan. Turhaa on sivutilasta maksaa jos ilmaispalvelut riittävät. Tai turhaa on sivutilasta maksaa jos uskoo, että oma blogi ei hyödy siitä mitään. Omasta mielestäni sivutila kannattaa ostaa jos ylläpitäjä haluaa blogilleen luotettavan paikan ja jos hän haluaa tehdä blogista omanlaisen ja haluaa muutenkin huolehtia siitä itse. Muussa tapauksessa ilmaispalvelu on varsin hyvä.
Täytyy muuten tähän todeta, että en ole maksanut käyttämästäni kotisivutilasta – jossa itseasennettu wp -blogini sijaitsee – penniäkään. Kaikki kiitos kuuluu mainiolle Servut.usille. Vaihtoehtoja on.
Vaihtoehtoja on todellakin olemassa. Itsellenikin tämä sivutila on täysin ilmainen. Vaihtoehtoja kannattaa etsiä ja ne kyllä löytyvätkin, kun vähän etsii.
Mistähän paikasta saisi ilmaisen sivutilan,john saisi itseasennetun WordPressin?
Vaikkapa alla olevan linkin takana löytyvästä palvelusta. Google tarjoaa lisää vaihtoehtoja.
http://freephphostonline.com/