Joulutunnelmaa radioaalloilla
Kirjoitettu 21. joulukuuta 2008 klo 11.48 aiheeseen Radio kirjoittajalta Jyri Väätäinen
Onkohan nyt tulossa musta joulu vai mikä nyt oikein mättää, ettei lunta ole tulevinaan? Tämä ehkä johtuu ilmastonmuutoksesta. Meteorologit puhuvat lumimääristä joulun alla eli saa nyt sitten nähdä toteutuuko unelma eli tuleeko joulusta sittenkin valkoinen? Joka tapauksessa tuleeko joulusta musta tai valkoinen, niin radioaalloilla soi tälläkin hetkellä erittäin paljon joulumusiikkia.
Joulumusiikkia soitetaan monella radiokanavalla. Etenkin paikallisilla radiokanavilla joulumusiikin määrä on suuri. Pirkanmaalainen SUN-radio soittaa joulumusiikkia laidasta laitaan. Esimerkiksi toivekonserteissa kuullaan kyseessä olevalla radiokanavalla vain suomalaista musiikkia näin joulun alla. Levylautaselle päätyykin monenlaista suomalaista musiikkia. Joillakin radiokanavilla on voimassa kokonainen musiikkisekoitus.
Esimerkiksi Iskelmän radiotaajuudella kuullaan iskelmämusiikin seasta jouluistakin iskelmämusiikkia. Esimerkiksi Katri Helenan Joulumaa-biisi soi Iskelmän radiotaajuudella säännöllisesti. Joillakin radiokanavilla joulumusiikkia soitetaan vähemmän, joillakin taas enemmän. Esimerkiksi hittikanavilla joulumusiikin määrä tässä vaiheessa on käytännössä olematonta. Myös internetin ihmemaasta löytyy jouluista musiikkia soittavia internetradiokanavia. Tällainen on esimerkiksi Jouluradio, jonka löydät täältä. Hyvää joulun odotusta kaikille!
Jouluradion kuvaus ja taajuudet
Musiikki koostuu perinteisistä joululauluista ja sävelmistä, niiden uusista ja kokeellisistakin sovituksista sekä ulkomaan tuulahduksista. Soundissa on paljon luomua, iloa, raikkautta, uusia näkökulmia, mutta vanhoja konstailemattomia esityksiä tai paatostakaan ei kaihdeta.
- Helsinki: 102,4
- Espoo: 103,1
- Tampere: 103,1
- Turku: 93,8
- Seinäjoki: 91,8
- Rovaniemi: 104,4
- Oulu: 88,8
- Etkö asu näillä paikkakunnilla? Ei hätää, kuuntele internetistä!
Kiitos tästä artikkelista ja etenkin taajuksista. On hienoa, että radiokanavat soittavat joulun aikaan paljon joulumusiikkia, etenkin jouluaattona ja aatonaattona joulumusaa radiosta koko päivä taustamusiikkina. Laitan jouluradion popittamaan!
Kiitos palautteesta. Mukavaa, että artikkelin asia on ollut tarpeen.