iTunes 9.0 on hyvä
Tänään iTunes tarjosi päivitysmahdollisuuden uuteen versioon. En olisi odottanut tuosta kovin suuria muutoksia mutta käytäntö osoittautui toiseksi, ulkoasu on ainakin omasta mielestäni mennyt parempaan suuntaan ja uusia käyttöä helpottavia toimintoja on lisätty. Minulle tarjottiin asennettavaksi myös jonkinlainen iPhone-ohjelma, vaikka minulla ei ole edes koko iPhonea, enkä aio hankkia. iPod sen sijaan löytyy ja on päivittäisessä käytössä.
Mitä iTunesiin tulee, niin olen edelleen tyytyväinen ja jatkan ohjelman päivittäistä käyttöä ehdottomasti. Pikkupuutteita tässä edelleen on, esimerkiksi saman artistin kappale voi tulla soittoon satunnaistoistossa melko pian ensimmäisen artistikappaleen soiton jälkeen. En sinänsä edes tiedä mistä tämä johtuu mutta ongelmaan voisi tulla ratkaisu. Ei luulisi olevaan vaikeaa ohjelmoida sinne sääntöjä, että minkä ajan kuluttua saman artistin biisi voi soida uudelleen. Nyt tunnin aikana voi soida esimerkiksi 4 saman artistin kappaletta.
Tämä on ärsyttävää, eikä vika voi ainakaan olla biisien määrässä, sillä biisejä on soittolistallani tällä hetkellä reilut kolme tuhatta. Muuten olen ohjelmistoon tyytyväinen ja erinomainen iPod-yhteensopivuus on mukava juttu. Lisäksi iTunesin äänenlaatu on kerta kaikkiaan upea, on nautinnollista kuunnella musiikkia iTunesin voimalla, muita ohjelmistoja en ole musiikintoistossa käyttänyt pitkään. Myös iPod-äänenlaatu on vakuuttava varsinkin viimeksi hankituilla laatukuulokkeilla, jotka toimivat erinomaisesti edelleen. Eipä minulla sitten muuta, sinulla jotain kommentoitavaa? Kommentoi.
Kuvagalleria

Aiheeseen liittyvää
Artikkeliin mahdollisesti liittyvät muut kirjoitukset.
2 kommenttia julkaisuun “iTunes 9.0 on hyvä”
Jätä kommentti
Kirjoitusohjeita
- Huomioi toisten mielipiteet ja ymmärrä, etteivät kaikki voi olla samaa mieltä kanssasi.
- Ole kohtelias ja huomaavainen, äläkä tarkoituksella provosoi tai loukkaa muita kirjoittajia.
- Muista, että kirjoittajana olet rikos- ja vahingonkorvausoikeudellisessa vastuussa viestiesi sisällöstä.
- Lue tarkemmat keskustelun säännöt ennen kommenttien lähettämistä Mediablogiin.
Kaikki kommentit moderoidaan. Tällä hetkellä 3 kommenttia odottavat moderointia. Toimitus varaa oikeuden poistaa asiattomat kommentit. Kaikki roskat estetään Akismetin avulla. Akismet on suojannut blogia 23 319 roskakommentilta.
Etkö ole vielä siirtynyt käyttämään Spotifyä? Spotifystä löytyy mielestäni vieläkin hienompi ulkoasu ja biisejä löytyy melkein kaikki. Kaikenlisäksi ilmaiseksi
Spotify on, käytän sitä kylläkin todella harvoin. iTunes on päivittäisessä käytössä.