Iskelmä kehittyy väärästä paikasta

Kirjoitettu 26. helmikuuta 2008 klo 17.06 aiheeseen Radio kirjoittajalta Jyri Väätäinen

Iskelmä menestyy junttikanavana -blogikirjoitukseni sai paljon lukijoita. Kirjoituksessa olen todennut, että Iskelmä menestyy junttikanavana. Viime viikolla olen kuunnellut koko viikon Iskelmää mutta en sen takia, että olisin juntti. Viritin itse asiassa Iskelmän viime viikolla radioni pikavalintoihin vain sen takia, koska Timo Virkkula on korostanut Iskelmän keskustelupalstalla sen, että Iskelmä tehdään kuulemma koko ajan ihmisille. Alempana näet tämän viestin kokonaisuudessaan.

Timo Virkkula: Kyllä meillä on kova halu tehdä radio-ohjelmaa kuulijoille. Jos Pirkanmaasta puhutaan, niin olemme siinä mittaustulosten mukaan onnistuneetkin. Edellisen (Kansallisen radio-)tutkimuksen mukaan kuuntelijoita Pirkanmaalla on 133 000. Mainitsemallasi toisella radiolla 51 000. (KRT 10-12/2007)

Toki on totta, että kassakonettakin tarvitaan. Mutta ensin on saavutettava yhteinen taajuus kuuntelijoiden kanssa. Esim. siksi tämäkin keskustelufoorumi on perustettu, jotta osaisimme tehdä asiat taas piirun verran paremmin.

Itse olen edelleen sitä mieltä, että Iskelmä tehtiin ja tehdään edelleenkin pääsääntöisesti kassakonetta ajatellen. Jos Iskelmä olisi alun perin kasattu toimivaan formaattiin, ei tänä päivänä olisi niin paljon kanavan vastustajia. Millä tavalla Iskelmä tehdään ihmisille? Itse en ainakaan vieläkään saanut ratkaisua ongelmaani, eikä valitettavasti moni muukaan ole saanut. Tehdäänkö Iskelmä ihmisille? Olen edelleen sitä mieltä, että ei.

Millaisia ongelmia Iskelmällä on ja miten ne tulisi korjata? Ongelmia on paljon ja niitä voidaan korjata vain johtoa vaihtamalla. Juontajat markkinoivat jatkuvasti kisoja, iskelmälistaa, erikoisohjelmia, kanavaa, risteilyjä, artisteja ja kaikkea muutakin niin paljon kuin aikaa lähetykseen on varattu. Olipa äänessä Anna-Mari Raaska, Timo Virkkula tai vaikkapa Cia Heritty, kaikki puhuvat samoista asioista.

Kanavan oma mainonta on niin raivostuttavaa, että omasta mielestäni ilman vieressä olevaa lääkäriä ei kanavaa pysty kuuntelemaan. Parhaita kotimaisia ja kevyen musiikin klassikoita, parhaita kotimaisia ja kevyen musiikin klassikoita ja vielä kerran parhaita kotimaisia ja kevyen musiikin klassikoita. Tässä iskulauseessa ei ole mitään vikaa, vika on ainoastaan siinä, että se pakkosyötetään kuulijoille melkein jokaisen kappaleen välissä.

Iskelmä vie myös mukanaan mutta miksi ei kerrota, että minne? Tiedän tämänkin Iskelmää paremmin, pinnan alle se Iskelmä nimittäin vie. Iskelmämusiikissa ei ole mitään vikaa mutta Iskelmä on kaukana hyvästä iskelmäradiosta. Kuuntelin viikon Iskelmää ja kohtasin monta muutakin ongelmaa: tehosoitto, uutuusbiisien näytteiden jatkuva soitto mainoskatkojen aikana sekä soittolistan jatkuva yksipuoleisuus.

Tässä maassa on muitakin iskelmätähtiä kuin Anna Eriksson, Laura Voutilainen, Charles Plogman, Johanna Pakonen, Anne Mattila, Eija Kantola, Paula Koivuniemi. Iskelmällä soitettava musiikki tulee niin sanotuilta vakioartisteilta. Voin paljastaa, että Iskelmä-radion formaattiin sopivaa iskelmämusiikkia on paljon, sitä vaan pitää etsiä. Miksi sitä musiikkia pitäisi soittaa vain vakioartisteilta, jos on muitakin artisteja olemassa?

Iskelmän ehdottomasti pahin virhe on se, että Iskelmä soittaa sellaisia kappaleita, jotka ovat pop-musiikin rintamilta. En voi sietää Lauri Tähkää jatkuvana tehosoittona, en voi sietää Iskelmäjuontajien markkinointia, en voi sietää soittolistoja ja pakkosyöttöä. Miksi ihmeessä olen sitten uhrannut viikon Iskelmään kuunnellen soittolistalta tulevaa pakkosyöttöä? Enimmäkseen siksi, koska halusin oikein todeta Timo Virkkulan vääryyden.

Iskelmäviikko on tarjonnut minulle paljon tietoa. Olen todennut uudelleen, että kassakone on Iskelmälle tärkeämpi kuin kuuntelijat ja sen, että Iskelmää ei uudestaan tarvitse kuunnella. Iskelmän formaatti suohon, ei se toimi. Iskelmällä soi hyviä biisejä mutta soittolistalta ja omasta mielestäni mikään Suomen kansalainen voi olla niin juntti, että pitäisi Iskelmää hyvänä. Iskelmä on kuitenkin Pirkanmaalla kuunnelluin iskelmäkanava, joten kyllä monia näyttäisi tällainen jukeboksisoittolistakanava kiinnostavan.

Joitakin kiinnostaa radio, joka tehdään kassakonetta varten. Ei Iskelmää ole koskaan ihmisille tehty, samat ongelmat ovat kanavalla jo kuukausia. Ongelmat voidaan poistaa mutta vain, jos johto vaihdetaan. Iskelmä vie mukanaan soittolistaradion saloihin. Jos soittolistat kelpaavat (ja kelpaavatkin, koska tuhannet kuuntelijat sen jo osoittavat), niin mikä ettei. Todellisuus on kuitenkin omasta mielestäni se, että Iskelmällä ei tehdä edelleenkään radiota ihmisiä varten. Ehkä Iskelmän mielestä kaikki sen kuuntelijat ovat botteja, joille mikään ei merkitse mitään.

Aiheeseen liittyvää