iPod jumissa
Eilen kävi huonosti, iPod-soittimeni jumittui totaalisesti heti, kun olen liittänyt sen tietokoneeseen. Ajattelin, että mikä tämä nyt on olevinaan? Siis ihan yllättäen laite jumiin, eikä tietokone anna poistaa sitä turvallisesti. iTunes ei ole tunnistanut liitettyä laitetta ollenkaan. Luulin, että laitteen toiminta olisi nyt siinä eli rikki on.
Irrotin sen suoraan ja laitteen näytössä olivat olleet samat tekstit. Laite ei ole reagoinut mihinkään, näppäimillä sitä ei siis voinut nollata. Onneksi akku oli lopussa, joten laitoin sen yöksi odottamaan akun loppua. Aamulla herättyäni huomasin, että laite oli jo sammunut. Sitten tietokoneen käynnistys ja iTunes päälle.
Sitten varovasti soitin kiinni tietokoneeseen ja odottamaan. Tässä vaiheessa ei kannata panikoida, sillä laite lataa ensin itsensä niin paljon, että se pystyy ottamaan vastaan synkronoinnin. Minulla tähän “lämpenemiseen” on mennyt noin viisi minuuttia. Sen jälkeen iTunes tunnisti musiikkisoittimen ja alkoi synkronoida normaalisti. Musiikkisoitin toimii siis edelleen ja hyvä niin. Eilen pelkäsin pahinta, tänään riemuitsen ilosta, koska mitään tätä pahempaa ei ole onneksi tapahtunut. Laite vain jumittui ja sitten täytyi vaan odottaa akun tyhjentymistä. Onneksi sen varaus oli vähäinen muutenkin, niin ei kestänyt tyhjentyminen yötä pidempään…
Aiheeseen liittyvää
- Logitechilta kahdeksan kaiutinelementin iPod- ja iPhone-telakka
- iTunes 9.0 on hyvä
- Creative ZEN X-FI: Kilpailija iPod Touch -soittimelle
- iTunes: Uusi versio on nyt entistä älykkäämpi
- iPod classic: Kokemuksia videoiden katselusta
Kerro kavereille
Tweet
- BB-talon "salahuoneen" sisältö paljastui – katso video
- Onko Big Brotherin Ksenia sinkku?
- Palvelu on tällä hetkellä ruuhkautunut
- BB-Ksenian kaikkien aikojen seksikkäimmät suihkukuvat
- WordPress virittelyä
Keskustelua radioista ja tietokoneista. Tervetuloa!
24 kommenttia julkaisuun “iPod jumissa”
Jätä kommentti
Kirjoitusohjeita
- Huomioi toisten mielipiteet ja ymmärrä, etteivät kaikki voi olla samaa mieltä kanssasi.
- Ole kohtelias ja huomaavainen, äläkä tarkoituksella provosoi tai loukkaa muita kirjoittajia.
- Muista, että jokainen kirjoittaja on aina vastuussa omien viestien sisällöstä.
- Lue tarkemmat keskustelun säännöt ennen kommenttien lähettämistä Mediablogiin.
Kaikki kommentit moderoidaan. Tällä hetkellä moderoitavia kommentteja ei ole. Toimitus varaa oikeuden poistaa asiattomat kommentit. Kaikki roskat estetään Akismetin avulla. Akismet on suojannut blogia 23 481 roskakommentilta.
Eikö siinä saa akkua irti?
Ei saa. Laitteen akku on sisäänrakennettu koteloon ja koteloa ei saa auki.
Kauanko akku täydellä latauksella kestää?
Musiikkitoistossa noin 25 tuntia, elokuvia toistaessa noin 5 tuntia.
Ihan mukavasti kestää. Enpä itse muista, paljonko Creativeni vie sähköä, eli siis kauanko toimii, AAA-paristo sitä pyörittää
Kyllähän tällä musiikista saa nauttia pitkään. Lataan aina viikon välein käytännössä aina sunnuntaisin…
Pitkä aika on…
Voi sanoa että voisit vuorokauden soittaa musiikkia yhteenputkeen… ja elokuvan katseluajallakin jopa 5 tuntia elikkä noin kaksi, ellei jopa kolme elokuvaa saisit katsottua sillä putkeen.
Kyllähän tällä laitteella musiikkia kuuntelee pitkään ja videoitakin katselee muutaman.
Eikö noissa Applen roskasoittimissa mukamas ole resettiä? Sillähän siitä olisi varmaan selvitty.
On, mutta jos lukisit artikkelia tarkemmin, niin huomaisit, ettei soitin ole reagoinut niihin mitenkään, koska se meni täydellisesti jumiin. Sitä paitsi iPod-soittimet ovat laadukkaita, vaikka toki jokainen voi olla asiassa eri mieltäkin.
Luin artikkelin, mutta itse en resettiä sinänsä norminapiksi laske, ja omien kokemusten mukaan resetti auttaa joka vaivaan. Mutta hyvä että asiaan tuli selvyys.
Ja totuushan on (toki jokainen saa olla mitä mieltä haluaa), että koko Apple-tuotesarja on ylihintaista roskaa (iPod, Mac…). Esimerkiksi Creativelta saa paremman soittimen puolet halvemmalla
Mutta makuasia.
Samaa mieltä minäkin, Botti! Tietenkin jos ylimääräistä rahaa on, toki sen voi tuhlata Appleen. Applen käyttöjärjestelmät ovat kuuleman mukaan erittäin laadukkaita, mutta kannattaako siitäkään maksaa satoja euroja ylimääräistä? Makuasia, kyllä.
Minulla toisenlaisia kokemuksia. iPod classic kestää ja vanhempi musiikkisoitin Creative Zen V Plus meni rikki vuodessa! Näyttö meni pilalle… Makuasia toki, ei voi riidellä.
Kannattaa jos haluaa laatua ja viruksettomuutta!
Ostin muutama vuosi sitten Münikassa asuessani työmatkoille 20Gb iPodin. Se oli siis eka malli, jossa oli tuo 20Gb. Se on ollut ihan hyvä, muuten, mutta… Käytän sekä Maccia, että Winukkaa. Arvatkaapa toimiiko molemmissa. Toimiihan se. Mutta ei samaan aikaan! Se pitää siis formatoida joko Macille tai Winulle. Tosi kiva idea omenan pojilta. Käytän sitä siis vanhalta win-kannettavaltani. Testailin myös työkaverin uudempaa iPodia ja huomasin, että suojauksen taso on noussut niin, että biisit saa ulos vain koneella, joka on synkronoitu laitteen kanssa. Vedäppä toisella koneella niin taitaapi formatoida tyhjäksi koko paskan. Mun vanha iPodi toimii sentään ulkosen kovalevyn tavoin ja pääsen biiseihin käsiks myös toisella koneellani. Mutta sitten kun pitää ostaa uus laite, niin omena on kyllä omilla ratkaisuillaan varmistanut, että heiltä sitä en osta, vaikka tietokoneiden suhteen olenkin syvässä suhteessa OS X Server -käyttäjänä.
Kiitoksia kommentistasi. Se on ärsyttävää, että sitä ei voi käyttää samaan aikaan kahdessa käyttöjärjestelmässä. Itse käytän sitä iPodiani pääasiassa ja käytännössä käytänkin yhdessä käyttöjärjestelmässä.
Onko jo ohi?
Mikä on ohi? Soitin on ollut jo pidemmän aikaa kunnossa.
Laitteena ipod nano, ja lataus ongelma. El ikun lataan töpselist (on ostettu sellanen siihen sopiva pistoke)niin jätän sen aina yöks lataa eli lataa nollasta täyteen aina. Sitten kun on täynnä, irrotan ja se kestää vain jtn 2h ?! Mikä vika, mikä vika? Muistii on siinä 16G jost käytetty kaks gigaa jos se jtnki vaikuttaa asiaan
Luulen, että olet ladannut sitä “liikaa”. Laitteen lataus kannattaa suorittaa aina valmistajan ohjeiden mukaan. Laitetta ei saa pitää verkossa enää täyden latauksen jälkeen kovin pitkään. Luulen, että joudut vaihtamaan akkua tai hyväksymään tilanteen näin.
Kuuntelin musiikkia, ja ipodi jumittui. on tehnyt sitä useesti ennenkin, ja olen vain odottanut että akku loppuu ja lataan sen uudestaan. Tällä kertaa kävi toisin. odotin akun loppumista ja liitin tietokoneeseen, mutta ipod jumittuu siihen omena kohtaan kun käynnistetään . Tai teksteihin : please wait . Very low battery . Olen pitänyt jo 4-6 h ipodia koneessa kytkettynä, mutta ei ! silti samat tekstit tai jumittuu. täytyy varmaan lampsia kauppaan ostamaan uusi .. Ei tässä kai muu auta. Takuukin on jo ummessa. :S
Kokeile resetointia itse laitteessa. Jos ei auta, niin myyjälle vaan, koska hänen virhevastuu ei pääty tuotteen takuun loppumiseen.
i pod touch jäin jumiin ku päivitin ohjelman. ei mene päälle tai kiinni ja tietokone ei aktivoi sitä mitä teen ?
Resetoi laite: http://www.mydigitallife.info/.....or-reboot/.