Hittikanavien soittolista-aarteita

Kesäkuu 8, 2009 kohteessa Radio käyttäjältä Jyri Väätäinen

Hittikanavien soittolistat ovat laatua parhaimmillaan. Samat hittibiisit soivat päivästä toiseen. Varsinkin NRJ on kokonainen soittolistarasia. Poker face -niminen biisi soi esimerkiksi jatkuvasti. Mikä on ongelmana? Ongelmana on soittolista. Voisi melkein sanoa, että nykyään The Voice on monipuolisempi kuin NRJ.

Jokaisella hittikanavalla on kuitenkin sama ongelma, uutuushittejä veivataan niin usein, että niihin kyllästyy parhaimmillaan muutamassa päivässä. Itse kuuntelin tänään 6 tuntia putkeen Radio Rockia, tuntuu olevan loistava radiokanava ja sain vieläpä siitä palkkaa… :)

Kokonaisuudessaan Rockissakin minua ärsyttää kaiketi se, että sielläkin soitetaan aivan liian usein samoja kappaleita. Kuitenkin minuun rokkimusiikki tuntuu kolahtavan, joten nykyään kuuntelen Rockia ja myös SUN-radio on säännöllisessä kuuntelussa. Sen sijaan hittikanaviin en oikein jaksa pahemmin enää tutustua, liian kyllästyttävää. Radio Aalto on suuri vitsi vakiokuunteluun mutta satunnaissoittona kelpaa mainiosti… Mitä sinä kuuntelet ja mitä mieltä olet erityisesti Suomen hittikanavista?

Aiheeseen liittyvää