Freelotto roskapostia lähettävänä huijaussivustona

Olen löytänyt internetin maailmasta hyvin houkuttelevan mutta samalla hyvin epäilyttävän sivuston. Freelotto.com toimii aika asiantuntevasti kalastellen käyttäjien henkilökohtaisia tietoja. Sivuston mukaan sieltä voi voittaa suuria rahasummia ja tulla näin rikkaaksi. Herää oikein kysymys, että miksi joku tarjoaisi rahaa ilmaiseksi?

Olen päättänyt testata palvelua muutama päivä sitten. Erityisesti minua on kiinnostanut muutama päivä sitten se, että tuleeko palvelusta joitakin kylkiäisiä, kuten roskapostia. Olen viihtynyt sivuston parissa jo muutaman päivän ajan ja voin olla varma, että tiedän tarkasti sivuston toiminta-ajatuksen. Mitään järkevää toiminta-ajatusta ei sivustolla ole, koska ei henkilötietojen kalastelu ja liiallinen roskapostien lähettäminen kovinkaan hyvää ole.

Tästä huijaussivustosta haluan kertoa kaikille blogini lukijoille. Muutaman päivän palvelun käyttökokemus on riittänyt toteamaan se, että ilmaista lottoa ei ole. Kuka tarjoaisi ilmaista lottoa ja sen perään rahaa tai shekkejä voittajille? Muutaman päivän testi osoittaa sen, että palvelu on henkilötietoja kalasteleva.

Itse en ole sinne oikeita tietojani antanut, koska tiesin jo etukäteen siitä, että palvelussa on jokin asia pahasti vinossa. Tietoja olen sinne kylläkin jättänyt mutta ne olivat väärät ja käytännössä sellaiset, joita ei ole oikeasti olemassakaan. Tällä tavalla meneteltynä olen saanut mukavaa testiaikaa pysyen kuitenkin käytännössä lähes anonyyminä.

Vain antamani sähköpostiosoite oli oikea mutta sitä sähköpostiosoitetta en käytä enää, joten kaikenlaiset roskapostit kyseisestä palvelusta olivat olleet testiä ajatellen tarpeelliset ja hyödylliset. Valitettavasti sellaisia roskaposteja on tästä palvelusta myös tullut kerran päivässä -periaatteella.

Olen siis rekisteröitynyt palveluun ja olen myös yrittänyt pelata tätä ilmaista lottoa. Jokaisen pelin jälkeen käyttämättömään sähköpostiini lähetetään palvelun mainosviesti, jossa mainostetaan sitä, että mitä voin sieltä voittaa. Käytännössä mainosviesteissä ylistetään hyvin suuria rahasummia, joita sieltä voi kuulemma voittaa pelaamalla, pelaamalla ja pelaamalla.

Sivuston toiminta-ajatus ei ole tarjota ilmaista rahaa, koska kaikki me myös tiedämme, että ilmaista lottoa ei ole. Varsinkaan sellaista ilmaista lottoa ei ole, josta saisi vielä rahaa. Mitä järkeä tässä palvelussa sitten on? Yksinkertaisesti se, että mitä enemmän pelaajia he saavat, sitä enemmän rahaa he käyttäjiltä ahmivat pankkitileiltä. Tuottoisaa, erittäin tuottoisaa palvelun ylläpitäjien kannalta.

Palveluun rekisteröityminen ei kannata, koska palvelu kalastelee kaikkien henkilötietoja. Palvelu kyselee muun muassa osoite- sekä henkilötietoja, sähköpostiosoitteita ja ennen kaikkea luottokortin tietoja. Olen lukenut useita keskusteluja tästä palvelusta ja yhdessä sanottiin, että jos sinne antaa luottokortin tiedot, palvelu tulee ottamaan rahaa kyseiseltä luottokortilta kuukausittain luvitta.

Tästä palvelusta ei saa myöskään minkäänlaisia voittoja tai en ainakaan itse ole saanut mitään, vaikka kuinka yritin tätä ilmaista lottoa epätoivoisesti pelata testimielessä. Voin siis iloisin mielin kertoa, että tämä palvelu on selvää huijausta. Palveluun ei kannata antaa minkäänlaisia tietoja, koska näitä tietoja tullaan käyttämään hyväkseen esimerkiksi roskapostien lähettämisessä.

Yksinkertaisesti sanottuna ilmaista lounasta ei ole ja ilmaista lottoakaan ei ole. Kahden päivän palvelun laaja testi on tuonut minulle loistavaa mielikuvaa siitä, että kerran tietoja annettua palvelusta ei pääse millään eroon. Roskapostia tulvii tällä hetkellä päivittäin omaan vanhaan sähköpostiini mutta kaikessa yksinkertaisuudessaan yhtäkään roskapostia ei kannata todesta ottaa.

Kuvagalleria

free lotto.thumbnail Freelotto roskapostia lähettävänä huijaussivustona freelotto roskapostia.thumbnail Freelotto roskapostia lähettävänä huijaussivustona freelotto sahkopostisisaltoa.thumbnail Freelotto roskapostia lähettävänä huijaussivustona

Linkit

Aiheeseen liittyvää
Tämä artikkeli on julkaistu kategoriassa Tietokoneet ja tagattu , , . Kirjanmerkitse kestolinkki. Jätä kommentti tai jätä paluuviite: paluuviiteosoite.

63 kommenttia

  1. Kirjoitettu 8. Elokuuta 2008 klo 22.44 | Kestolinkki

    Asiaa voi ajatella monesta eri näkökulmasta.

  2. APUAA
    Kirjoitettu 5. Syyskuuta 2008 klo 13.06 | Kestolinkki

    kävin työpaikan tietokoneellani freelotossa. voivatko he kun heillä on työpaikkani tietokoneen ip-osoite niin lähettää sitä kautta laskuja/ottaa rahaa?
    OLEN TIETÄMÄTÖN JA TARVITSEN KIPEÄSTI APUA!

    voiko esim. internet laskuun tulla lisäkustannuksia kun freelotolla on ip-osoite?!?!? APUAAA!!!

  3. Kirjoitettu 5. Syyskuuta 2008 klo 16.19 | Kestolinkki

    Eivät voi sitä kautta laskuttaa tai ottaa rahaa. Vasta silloin rahankeruu olisi mahdollinen jos olisit antanut pankkikorttisi tiedot sinne ja sitä et ole tehnyt. Suositus on kuitenkin se, että älä vieraile kyseessä olevalla sivustolla uudelleen. :)

  4. Minäkin
    Kirjoitettu 10. Syyskuuta 2008 klo 14.59 | Kestolinkki

    löysin tuolta infoa 419 scam sivuilta.
    On olemassa myös huijaus postia sähköpostin loppu aina eri siinä samaisessa on myös oikea free lotto eli loppu on yrityksen nimi.
    Eli lukee kaikki 419 huijaukset ja myös lopussa oikea.

  5. Kirjoitettu 10. Syyskuuta 2008 klo 18.24 | Kestolinkki

    Kiitokset tästä tiedosta. Huijausroskapostejakin on todellakin olemassa.

  6. Niin
    Kirjoitettu 9. Lokakuuta 2008 klo 20.05 | Kestolinkki

    Käyttävätkö nuo huijauspostittajat jotain botti,joka noita kirjeitä lähettää?Jollain monistus btilla kenties?Kiinostaisi vain tietää,sillä tuota postia tulee aikapaljon (siis tuon kuvanmukaan).

  7. Niin
    Kirjoitettu 9. Lokakuuta 2008 klo 20.19 | Kestolinkki

    Katsokaa muuten miten iso haloo in Suomi 24:jään tullut http://keskustelu.suomi24.fi/s.....0021351675
    Siellä on aika monta kommenttia.:)

  8. Kirjoitettu 9. Lokakuuta 2008 klo 20.22 | Kestolinkki

    Luultavasti näiden mainosviestien takana on jokin automatisoitu ohjelma. Tuskin niitä kukaan ihminen olisi jokaiselle lähettänyt. Aihe kiinnostaa, täälläkin on muutama kymmenen kommenttia. :)

  9. Niin
    Kirjoitettu 9. Lokakuuta 2008 klo 20.46 | Kestolinkki

    Totta tosiaan!:)

  10. Kirjoitettu 9. Lokakuuta 2008 klo 21.09 | Kestolinkki

    Itse pääsin onneksi eroon tällaisesta roskapostista. Käytin siihen toki varasähköpostia, jota en enää käytä. Varasähköposti on hyvä juuri tällaisia testejä varten.

  11. VEERA
    Kirjoitettu 22. Marraskuuta 2008 klo 13.31 | Kestolinkki

    :mrgreen: OOTTE IDIOOTTEJA :evil: JA DORSSUJA

  12. Kirjoitettu 22. Marraskuuta 2008 klo 14.49 | Kestolinkki

    Veera sai ilmeisesti tarpeekseen Freeloton viestisadosta… :lol: Kiitos kommentistasi.

  13. Iitu
    Kirjoitettu 25. Marraskuuta 2008 klo 19.29 | Kestolinkki

    Help!Oon siis rekisteröitynyt mainosten viettelemänä paikkaan,josta haluaisin päästä eroon.(free lottoon)Roskaposti tulee harvasen päivä.Pyydän auttakaa! :cry:

  14. Kirjoitettu 25. Marraskuuta 2008 klo 19.47 | Kestolinkki

    Hyvää iltaa. Ilman muuta apua tulee. Jos sähköpostissasi on niin sanottu musta lista, niin ota se käyttöön heidän sähköpostiosoitteelle. Jos ei tätä ole tai haluat muuten vain päästä niistä eroon, niin muistaakseni roskaviestien yläpuolella on aina linkki, jonka kautta viesteistä pääsee eroon. Internetsivuilla pitää tämän jälkeen täyttää muutaman kentän ja omalle testisähköpostiosoitteelle roskaviestien tulo Freelotolta oli loppunut kuin seinään.

  15. nylde
    Kirjoitettu 4. Joulukuuta 2008 klo 6.28 | Kestolinkki

    pystyykö freelosta irtisanoutumaan millään muotoa jottei sitä roskaposti määrää tulis prkl ! ???

  16. Kirjoitettu 4. Joulukuuta 2008 klo 16.05 | Kestolinkki

    Vastaus löytyy hieman ylempänä.

    http://hpguru.net/2008/04/12/f.....ment-14758

  17. Nimetön
    Kirjoitettu 28. Joulukuuta 2008 klo 11.49 | Kestolinkki

    Kiitos, lähetän mieluummin ilman nimeä ja muita hen.koht. tietoja. Olen seurannut ko. lottoa kuukauden välein. minulle ei ole tullut kuin yhtenä yönä neljä sähköpostia. Koska en osaa englantia kovinkaan hyvin, niin lähetin sinne viestini suomeksi ja sain vastaani Googlen kielenkääntäjän avukseni! Tosin suomen kieli ei ollut ymmärrettävää muutoin kuin arvaamalla.
    Minulta ei ole kyselty pankkitilin numeroa eikä muitakaan sellaisia tietoja sen jälkeen, kun ilmoitin, että minulle voi voiton lähettää omaan osoitteeseeni pankki vekselinä. Siis tuohon käyttämääni sähköpostiosoitteeseen. väitin vielä heitä huijareiksi, jotka keräävät muutamina sentteinä suuria summia itselleen.
    Sain viestin, jossa väitteeni ei kuulemma, pidä paikkaansa ja minä saan palkintoni lähettämällä oikean email osioteen, nykyinen osóitteeni ei kelpaa ja minulle annetun oikean TSN tunnuksen. Sen jälkeen minä voin saada tuon 11.000.000,0 dollaria. Jäin ihmettelemään, että miksi tuo osoite ei kelpaa, kun kuitenkin lähettävät siihen viestejä.

    Viime yönä päätin katkaista tuon hölmöilyn ja lähetin viestin, että en enää pelaa ko. lottoa. Siihen ei ole tullut vastausta. Vielä.

    • Kirjoitettu 28. Joulukuuta 2008 klo 13.41 | Kestolinkki

      Huijausta se on, ei lottoa. Monet ovat saaneet sieltä väärennettyjä shekkejä. Kannattaa pelata mieluummin oikeaa lottoa kuin pistää aikaansa moiseen huijaukseen.

  18. Kirjoitettu 8. Helmikuuta 2009 klo 9.10 | Kestolinkki

    Jos Sinulle tulee viesti “Matti Meikäläinen”,
    You have won,
    toimi seuraavasti:

    Etsi viesti, jonka olet saanut kun olet täyttänyt freeloton
    ensimmäisen kerran. Siellä on TNS-numero*. Liitä se vastaus-
    viestin aiheeksi ja käy hakemassa PIN-koodi seuraavasti:

    Viestissä, ihan alhaalla, on linkki, jota sinun
    tulee klikata. Sieltä saat PIN koodin.
    MISSÄÄN VAIHEESSA ÄLÄ LUOVUTA
    LUOTTOKORTIN NUMEROA

    Ota kyseinen PIN numero talteen ja palaa
    meiliisi. Liitä PIN viestiin, laita
    viestiin uudestaan TNS ja PIN numero,
    osoitteesi, koko nimesi, syntymäaika
    ja lähetä koko roska osoitteeseen
    PrizeClaim@freelotto.com.

    MISSÄÄN NIMESSÄ ÄLÄ ANNA
    LUOTTOKORTIN NUMEROA.

    *TNS saattaa löytyä jostain voittoilmoituksesta
    (niitä tulee monta), mutta ainakin siitä
    meilikupongista, jonka alunperin olet saanut meiliisi,
    kun olet numerot ohjelmaan syöttänyt.

    Ilman TNS:ää voi koittaa voittoa myöskin saalistaa.
    Tässä tapauksessa laita viestiin PIN koodisi aiheeksi.

    MISSÄÄN TILANTEESSA ÄLÄ ANNA
    LUOTTOKORTIN NUMEROA.

    Jos freelotto vastailee sinulle ja pyytää lisää
    informaatiota, lähetä sinnikkäästi samat tiedot
    kuin ylempänä.
    MISSÄÄN VAIHEESSA ÄLÄ ANNA
    LUOTTOKORTIN TIETOJA.

    Jää odottamaan.
    Freelotto kusettaa ihmisiä tuolla
    luottokortti-hommalla, eli ihmiset luulevat,
    että luottokorttitiedot tarvitaan, jotta
    voitto voitaisiin saada.
    Näin ei ole.

    He pyytävät luottokorttitietoja, jotta voivat
    sitten “toimia helposti välikätenä mahdollisen
    voiton osuessa kohdallesi”, eli itse lottoaminen
    on ilmaista.
    Joudut kuitenkin kestämään melkoisen määrän
    roskaposteja, joten jokainen voi miettiä omalla
    kohdallaan, onko homma kaiken tämän tohinan
    arvoista.

    Freelotto rahoittaa toimintaansa näillä
    luottokortti-kusetuksilla ja jakavat silloin
    tällöin yksittäisiä voittoja ihmisille näistä
    kusetusrahoista, joita ovat ihmisiltä hassanneet.
    Näin bisnes pysyy pyörimässä, sillä freelotto saa
    uusia, sinisilmäisiä maksumiehiä ja -naisia
    asiakkaikseen sillä,
    että ikäänkuin “panostavat” hiukan joihinkin
    oikeisiinkin ihmisiin.
    Suurin osa näistäkin “voittajista” on ikävä kyllä
    freeloton asiamiehiä, jotka käyvät tämänkaltaisilla
    keskustelupalstoilla väittämässä voittaneensa.

    Ymmärrätte siis, että mainostajat jne EIVÄT maksa
    freelotto-voittoja, kuten freelotto väittää, vaan suurin
    osa voittajista on oikeasti kusetusta ja nekin, jotka jotain
    voittavat, voittavat kanssaihmisiltä kusetettua rahaa.

    Koska suomessa on melko pieni asukasluku
    (=potentiaalisia kusetettavia on suhteessa melko vähän)
    ja lisäksi ihmiset ovat melko valistuneita tietokoneiden
    käyttäjiä (=eivät helpolla luovuta luottokorttinumeroitaan jne),
    ei freelotto hyödy suomalaisista kovinkaan paljoa.

    Tämän vuoksi myös “aidot” voitot ovat pysyneet
    suomenmaassa melko alhaisina. Tänne ei kannata satsata
    (luottokortti tililtähän useimmissa tapauksissa ei yleensä
    pysty vetämään välistä maksimissaan kuin n.~1000euroa
    per suomalainen tietonsa luovuttanut asiakas),
    joten me emme ole freelotolle kovinkaan hyvä bisnes.

    Jos jokatapauksessa olet freeloton “voittaja”,
    ei kyseisen palkinnon kokeileminen maksa mitään.

    Voihan olla, että olet “onnekas” siinä mielessä,
    että freelotto on oikeasti valinnut juuri sinut
    “sijoituskohteekseen”ja juuri sinä saatat “voittaa”
    kusetettujen kanssaihmisten rahoja
    n.300-50 000, -oikeasti.

    Tässä mielessä siis kyse on “lotosta”,
    -freelotto arpoo kusetettavien joukosta sopivia
    “sijoituskohteita” suomessa.

    Älä silti sinäkään luovuta MISSÄÄN
    tapauksessa luottokorttisi tietoja!

    (Paitsi jos haluat esim. rahoittaa seuraavia
    “voittajia”omalta osuudeltasi, eli olet
    lunastanut kusetettujen ihmisten rahoittaman
    shekin ja haluat lyödä jonkin osingon
    freelotolle, jotta he voivat taas laittaa seuraaville
    sijoituskohteille “oikeita” voittoja.

    Tässä tapauksessa suosittelen perustamaan
    luottotilin jollekin maximi summalle, jonka
    haluat, että freelotto vetää välistä ja kun
    he ovat ryövänneet tilin, sulje se.

    HUOM!:
    Vaikka kävisi niin, että suomessakin
    “oikeasti” voittaisi joku vielä tuota
    50 000 suuremman summan,
    se ei silti tarkoita, että freelotto olisi
    sen enempää oikea peli,
    kuin luotettavakaan!!

    Pelastaakseen kasvonsa he saattavat(!)
    sijoittaa johonkuhun suomalaiseenkin isomman
    summan, mutta se ei muuta sitä tosiasiaa,
    että kyseessä on pääasiassa ihmisten huijaamiseen
    ja sitä kautta oman toimintansa rahoittamiseen
    keskittynyt yritys!

    Pyydän muistamaan tämän.

    Terveisin: Reija Lempinen

    p.s. Olen itse “voittanut” isoja summia freelotossa
    ja tulen kyllä ilmoittamaan, jos sieltä ihan minkä tahansa
    kokoinen shekki sattuu tulemaan.

    Voittoni on yhteensä 1 050 300,00,
    mutta koska olen ikävä kyllä suomalainen
    ja siksi melko huono sijoituskohde, niin en usko,
    että minun kohdalleni tuo “voitto” osuu.

    Olisi paremmin asiat, jos olisin “voittanut” vähemmän.
    Minuun olisi järkevämpää sijoittaa.. ;o)

    Ystävällisin terveisin: ReLe

  19. Viljami
    Kirjoitettu 23. Huhtikuuta 2009 klo 10.29 | Kestolinkki

    Tässä tosiaan lueskelin tätä tekstiä samalla kun juttelin kaverini kanssa puhelimessa.

    Ystävä kertoi että on mennyt ja antanut kyseiselle sivustolle tietonsa, mukaanlukien korttinsa tiedot. Ilmeisesti kortin tiedoissa oli jotain pielessä, sillä nyt yrittävät intensiivisesti veloitella rahaa tililtä tuloksetta, kun pankki sulkee kortin turvallisuussyistä parin päivän välein.

    Selvittelin juuri saako tietoja mitenkään sivustolta pois ja eksyinkin lukemaan tätä… Eli ei ilmeisesti kuin kortti vaihtoon pankista. Roskaposti sitten vaan estolistalle…

    • Kirjoitettu 23. Huhtikuuta 2009 klo 16.05 | Kestolinkki

      Kortti vaihtoon on ainoa vaihtoehto. Freeloton roskapostista voi irtisanoutua (linkki viestissä) tai pistää roskapostilistalle/muunlaiseen estoon.

  20. Redbunnyz
    Kirjoitettu 24. Elokuuta 2009 klo 7.33 | Kestolinkki

    USKOKAA NYT JO SUOMEN KANSALAISET ETTÄ FREELOTTO ON VIRALLINEN TÄYSIN LAILLINEN ILMAINEN EIKÄ MINKÄÄNLAISTA MAKSUA TAI TILINUMEROITA TARVITA JOS OSAATTE LUKEA FREELOTTO SIVUSTON KÄYTTÄJÄEHDOT:: VOITOT MAKSAVAT SUURET MAAILMANLAAJUISET FIRMA SPONSORIT (TIETYSTI KUN SIVUILLA ON N 20-40MILJ KÄVIJÄÄ PÄIVÄSSÄ JOTEN ON YMMÄRRETTÄVÄÄ ETTÄ FIRMAT HALUAVAT ILMOITTAA ESIM TARJOUKSISTA IHMISILLE KUN HE KÄYTTÄVÄT FREELOTTO SIVUSTOA.VIESTEJÄ TULVII KUN LIITYT FREELOTTOON MUTTA NÄMÄ SIVUT VOI HELPOSI ESTÄÄ SÄHKÖPOSTISTA. FREEELOTTO SIVUSTOLLA ON MYÖS VAIHTOEHTO ETTÄ MAKSAT HEILLE KUUKAUDESSA SUMMAN ETTÄ HE LAITTAVAT SINULLE NUMEROT JOKA PÄIVÄISIIN ARVONTOIHIN!! JOS ET MAKSA NIIN JOUDUT VALITA NUMEROT ITSE JA KÄYDÄ ITSE TARKISTAMASSA NUMEROT PÄIVITTÄIN( ITSE EN IKINÄ ANNA TILITIETOJANI KENELLEKKÄÄN)!!MUISTAKAA MYÖS ETTÄ ON OLEMASSA HUIJAUS VIESTEJÄ JOTKA VÄITTÄVÄT OLEVANSA FREELOTOSTA MUTTA EIVÄT OLE!!! NÄISTÄ ON ESIMERKKEJÄ JA VAROITUKSIA FREELOTON SIVUILLA!!
    JA SE ETTä HE LÄHETTÄVÄT VIESTIN MISSÄ LUKEE ETTÄ PENDING/VIREILLA EI TARKOITA ETTÄ OLET VOITTANUT VAAN ETTÄ OLET OIKEUTETTU VOITTAMAAN KYSEISET SUMMAT!!! SAMA JUTTU SANOTAAN JOKAISESSA VIESTISSÄ!! JOS VOITAT FREELOTOSSA HE LÄHETTÄVÄT SINULLE ERITTÄIN SELVÄN VIESTIN ETTÄ OLET OIKEASTI VOITTANUT JA MUUTAMAN PÄIVÄN TAI VIIKON KULUESSA TULEE POSTILUUKUSTA PAPEREITA JOTKA PITÄÄ LÄHETTÄÄ HEILLE TAKAISIN.

    • Kirjoitettu 24. Elokuuta 2009 klo 17.16 | Kestolinkki

      Huijaustahan tuo on… ei kannata uskoa. Kannattaa muuten katsoa onko jäänyt väärä näppäin päälle näppäimistössä. ;)

  21. Kirjoitettu 24. Elokuuta 2009 klo 17.19 | Kestolinkki

    Teekniikkabloogin toimitus ja CIA epäilee, että syynä turmioon on CAPS LOCK. Rikostutkinta jatkuu ensi maanantaihin.

  22. MaHa
    Kirjoitettu 30. Elokuuta 2009 klo 20.34 | Kestolinkki

    En ole ikinä kuullutkaan mistään freelotosta, mutta yht´äkkiä näytölle pamahti (sinä voitit! lunasta palkintosi 2000 dollaria nyt). Kannattaako kokeilla vai unohtaa koko juttu?

  23. MaHa
    Kirjoitettu 30. Elokuuta 2009 klo 20.41 | Kestolinkki

    Taidan unohtaa heti suosiolla.

  24. klenkka
    Kirjoitettu 18. Syyskuuta 2009 klo 17.25 | Kestolinkki

    hei nyt rupee olemaan sen verran ristiriitasta juttua itse en ole antanut tilitietojani mihinkään enkä anna mutta onko mahdollista voittaa oikeasti antamatta mitään korttitietoja olen saanut kahdenlaisia viestejä toisessa on että olen oikeutettu voittamaan ja toisessa että olen voittanuut mutta ihmettelen vaan että mihin tarvitaan korttitieoja jos jollekkin haluuaa antaa rahaa …kertokaa siis että onko joku saanut siis ihan oikeea rahaa freelotosta

    • Kirjoitettu 18. Syyskuuta 2009 klo 18.05 | Kestolinkki

      Pääasiassa tuo on huijausta. Joku on kertonut saaneen shekkejä tuolta, itselläni ei ole kokemuksia. Itse en antaisi minkäänlaisia tietoja tuonne.

  25. ismo
    Kirjoitettu 12. Joulukuuta 2009 klo 9.33 | Kestolinkki

    onko kellään tietoa miten pääsen eroon free loton lähettämistä sähköposteista joita tulee päivittäin välillä siellä jopa kaupataan beatlesin ym levyjä en ole ostanut enkä tilannut mitään ainoat jotka sinne olen ilmoittanut on nimi ja osoite mutta nyt alkaa jo kyllästyttää jokapäiväiset sähköpostit eikä sinne tunnu olevan mitään mihin vois lähettää mailia ja erota koko roskasta saatikka puhelin numeroa jos joku tietää asiasta niin olisin kiitollinen hyvistä neuvoista

    • Kirjoitettu 12. Joulukuuta 2009 klo 9.43 | Kestolinkki

      Mikäli sähköposti sallii, laita Freeloton sähköpostiosoitteen kiellettyjen listalle tai merkitse roskapostiksi. Viestin yhteydessä oli muistaakseni jossain linkki, jonka avulla on voinut irtisanoa nämä viestit. Testisähköpostiosoitteeseeni ei ole noita sen jälkeen tullut.

Yksi paluuviite

  1. Verkkosivulta Huijauksista : Verkkoapu 16. Toukokuuta 2008 klo 10.09

    [...] kirjoittamiin hyviin artikkeleihin Windows Live Messenger käyttäjiin kohdistuneista hyökkäyksistä sekä yleiseen [...]

Jätä kommentti

Sinun sähköpostiasi ei koskaan julkaista tai jaeta muille. Akismet on suojannut 22,478 roskakommentilta. Arviointijonossa ei ole moderoitavia kommentteja.

  • Mainoksia