You are browsing the archive for Radio.

käyttäjältä Jyri Väätäinen

Markus Määttä

Kesäkuu 19, 2008 kohteessa Radio käyttäjältä Jyri Väätäinen

Markus Määttä on radiokanava SUNin uusi juontaja. Juontajalla on suhteellisen hyvä juonto mutta erittäin tylsät jutut. Itse asiassa joku asia tässä juontajassa ei toimi kuitenkaan ja siitä kerron heti hieman myöhemmin. Anna Asunta on Sunilta lähtenyt eli tilalle on tullut uusi naisjuontaja, josta teen myös oman arvostelun tulevaisuudessa. Kaiken kaikkiaan harmittaa Anna Asunnan lähtö. Read the rest of this entry →

käyttäjältä Jyri Väätäinen

Sami Kuronen

Kesäkuu 17, 2008 kohteessa Radio käyttäjältä Jyri Väätäinen

Sami Kuronen on Radio Aallon miesjuontaja. Itse kuuntelen häntä vähän pidempään vasta tänään ja mielipide tästä juontajasta on tulossa seuraavaksi. Ensimmäiseksi huomioni ovat kiinnittyneet juontajan mainioon ääneen. Kyse on yksinkertaisesti siitä, että hänen ääni on todella vakuuttava ja se kuulostaa todella miellyttävältä. Sami Kuronen on siis miesjuontajana todella onnistunut siinä mielessä, että häntä todellakin kelpaa kuunnella. Read the rest of this entry →

käyttäjältä Jyri Väätäinen

Saisiko olla toivemusiikkia viidellä eurolla?

Kesäkuu 16, 2008 kohteessa Radio käyttäjältä Jyri Väätäinen

Radiossa musiikkia soitetaan pääsääntöisesti soittolistalta. Onneksi tämän lisäksi musiikkia voi myös toivoa. Soittolistalla soivaa musiikkia en itse ainakaan jaksa kuunnella ja siksi toivelähetykset ovat omasta mielestäni laadukasta aikaa. Pirkanmaalainen SUN on nostanut viime aikoina toiveidensa hintaa reilusti. Nyt nimittäin tekstiviestitoiveesta tai puhelimen avulla pyydetystä toiveesta saa maksaa viisi euroa.

Ennen toive soitettiin kahdella eurolla ja palautteella tai sähköpostilla lähetetty toive on itse asiassa edelleen ilmainen. Itseäni kummastuttaa toivekappaleen korkea hinta. On aivan totta se, että SUNilla tekstiviestillä tai puhelimella toivottu kappale soi varmasti ja siksi siitä ilosta kehtaa jotain maksaakin. Viisi euroa on vain yksinkertaisesti liikaa ja se summa on jo osoitettavissa rahastukseksi. Read the rest of this entry →

käyttäjältä Jyri Väätäinen

KLF radioaalloille kesän ajaksi

Kesäkuu 1, 2008 kohteessa Radio käyttäjältä Jyri Väätäinen

Suomalainen tanssimusiikkikanava KLF on nyt tullut taas radioaalloille. Itse asun Tampereella ja radiokanavan tarjontaan olen ehtinyt taas tutustua varsin hyvin. Tanssimusiikki miellyttää minua, joten kyseistä radiokanavaa olen myös tässä kuunnellut jo pidemmän aikaa. Omasta mielestäni tällaiselle radiokanavalle tarvitaan ihan vakiopaikka radioaalloille.

Tässä vaiheessa radiokanavaa voi kuunnella siis kesän ajan radioaalloilla muutamassa suuressa kaupungissa ja muut halukkaat voivat kuunnella kyseistä radiokanavaa internetissä. Tanssimusiikki on tänä päivänä erittäin suosittua ja itse ainakin kuuntelisin mielelläni tällaista menevää musiikkia myös radiosta. KLF:n tilapäinen toimilupa ei vaan lohduta minua, koska se toimilupa on saatu vain kesän ajaksi – ja tämä on erittäin vähän. Read the rest of this entry →

käyttäjältä Jyri Väätäinen

Iskelmä matkapuhelinliittymänä

Toukokuu 31, 2008 kohteessa Radio käyttäjältä Jyri Väätäinen

Iskelmä laajenee entisestään. Tällä kertaa markkinoille suorastaan tungetaan uutuustuote, joka on suoraan sanottuna todellista syvyyttä. Markkinoille nimittäin tuodaan Iskelmän ikioman matkapuhelinliittymän. Onhan se siinä mielessä hienoa, että nyt Iskelmää kuunnellessa voi soittaa psykiatrille Iskelmän liittymästä. Se on todella hienoa, toivottavasti joku ottaa käyttöön tällaisen liittymän tähän tarkoitukseen. Read the rest of this entry →

käyttäjältä Jyri Väätäinen

Annika Metsäketo

Toukokuu 30, 2008 kohteessa Radio käyttäjältä Jyri Väätäinen

Annika Metsäketo on tällä hetkellä Radio Novan ehdottomasti tyylikkäin radiopersoona. Itse olen tykännyt aina tämän juontajan ihanista sanoista, mahtavasta juonnosta ja hyvästä menosta jo pitkään. Edellisellä radiokanavalla Annika Metsäketo oli parhaimmillaan Tico Anttosen kanssa mutta Annika Metsäketo on todella loistava radiopersoona myös nykyään. Read the rest of this entry →

käyttäjältä Jyri Väätäinen

Radiotarjonta tällä hetkellä

Toukokuu 28, 2008 kohteessa Radio käyttäjältä Jyri Väätäinen

Tällä hetkellä Suomen radiotarjonnasta löytyy monia erilaisia radiokanavia. On pehmeää musiikkia soittavia radiokanavia, rock-musiikkia soittavia radiokanavia sekä muun muassa iskelmämusiikkia soittavia radiokanavia. Myös hittimusiikkia on tarjolla runsas annos. Kaikkea tätä sinäkin voit kuunnella suomalaisilta radiokanavilta. Tässä artikkelissa selvittelen tämän päivän radiotarjontaa ja kerron mahdollisista puutteista tai hyvistä asioista.

Kokonaisuudessaan itse olen ainakin radiotarjontaan todella tyytyväinen, koska sitä tarjontaa tuntuu löytyvän. Joillakin kanavilla myös juontajat ansaitsevat kehuja, esimerkiksi itse tykkään Radio Aallon juontajista. Jokaista Suomessa vaikuttavaa radiokanavaa kuunnellaan ja kaikki tällaiset radiokanavat keräävät varmasti mielipiteitä. Tässä artikkelissa esitän asiaa ja mielipiteitä Suomen radiotarjonnasta tällä hetkellä. Read the rest of this entry →

käyttäjältä Jyri Väätäinen

Radio Nova: Kun paras sekoitus ei ole paras

Toukokuu 25, 2008 kohteessa Radio käyttäjältä Jyri Väätäinen

Radio Nova on nykyään muutaman biisin soittolista. Koko taajuus toistaa itseään päivästä toiseen, viikosta toiseen ja vuodesta toiseen. Omasta mielestäni tälläkään hetkellä kyseinen taajuus ei oikein toimi, koska parasta sekoitusta ei ole missään havaittavissa. Tyylikkäimmistä uutuuksista puhumattakaan. Itse olen siis sitä mieltä, että Radio Nova on kaikessa surkeudessaan erittäin köyhä radiokanava. Kanavan musiikkivalikoimassa on toki hyviä biisejä ja ongelmana on lähinnä sitten se, että soitettava musiikki ei päivity tarpeeksi usein.

Radiokanavan lopullinen tarkoitus haihtuu jo avaruuteen pelkästään siitä, että kanava pakkosyöttää esimerkiksi erästä televisiokanavaa, jonka nimeä en tässä kirjoituksessa halua edes mainita. Tämän kaiken lisäksi kanava pakkosyöttää uutisiaan tunnin välein – ihan kuin ne joitakin kiinnostaisi tunnin välein – ja kaiken tämän lisäksi puuduttavat mainoskatkot saavat viimeistään hermot koville. Itseäni Radio Novassa miellyttää lähinnä Sanna Mämmi ja Annika Metsäketo. Mitään muuta hyvää ei tässä radiokanavassa juurikaan ole. Erityisesti minua ärsyttävät myös todella kuvottavat radiokanavan omat mainokset ja kanavan huutomainokset. Read the rest of this entry →

käyttäjältä Jyri Väätäinen

Iskelmä: Heittäkää pyyhe kehään

Toukokuu 24, 2008 kohteessa Radio käyttäjältä Jyri Väätäinen

Iskelmä on rasittava taajuus ja sen kuuntelua tulisi välttää. Iskelmä soittaa parhaita kotimaisia ja se vie myös kuulemma mukanaan. Näin ei asia ole, vaan totuus on se, että asia on pelkkää huijaamista vai missä ne parhaat kotimaiset sitten oikein ovat? Todellista rasittavuutta nykyään Iskelmässä on nyt myös se, että tällä hetkellä kyseinen viallinen radiokanava markkinoi taajuudella oheistuotteitaan, esimerkiksi olutta tai grillimakkaraa. Read the rest of this entry →

käyttäjältä Jyri Väätäinen

NRJ: Katsaus internetradiotarjontaan

Toukokuu 19, 2008 kohteessa Radio käyttäjältä Jyri Väätäinen

Tänään olen päättänyt kuunnella NRJ:n internetradiotarjontaa uudelleen ja haluaisin tehdä siitä myös uudet arviot. Tässä artikkelissa haluaisin tuoda esille kyseisen internetradiokokoelman parhaimmat ja huonoimmat puolet. Tällä hetkellä tästä blogista löytyy omat kanavakohtaiset arvostelut eli tässä artikkelissa en tule arvioimaan internetkanavia yksitellen, vaan palvelua kokonaisuudessaan.

Internetradiotarjontaa on olemassa todella paljon ja nämä internetradiokanavat täydentävät kokoelmaa entisestään. Tällä hetkellä on varaa valita kuunneltavan internetradion, koska tällaisia internetradioita on todella paljon. Voidaan siis sanoa, että valinnanvaraa on olemassa. Jokaiselle pitäisi löytyä jotakin internetradioiden kokoelmista. Itse olen ainakin sitä mieltä, että tämänkaltaiselle internetradiokokonaisuudelle on selvää tarvetta. Read the rest of this entry →