Blogini on nyt yhteisö

Otin käyttöön WordPressin ympärille BuddyPressin. Tämä siksi, että haluan parantaa tämän blogin yhteisöllisyyttä. Valitettavasti olemassa oleva bbPress ei ole toiminut täällä lainkaan johtuen siitä, että BuddyPress ei tue sitä, vaan tässä bbPress on sisäänrakennettu, jouduin poistamaan vanhan foorumin. Foorumilla oli muutama tuhat viestiä, niistä yli puolet olivat tyyliin kyllä, juu ja erinomaista. Valitettavasti tukiblogi, tukifoorumi ja henkilökohtainen blogini poistuivat myös.

Vanha foorumi oli hiljainen muutenkin, joten toivottavasti uudistuksen myötä kokemuksesi täällä paranevat. Nyt käyttö on muutenkin helpompaa, koska täällä on kaikki saman katon alla eli foorumi, blogi, yhteisötoiminnallisuus ja niin edelleen. Joitakin kankeuksiakin on eli aiheen saa avattua joko olemassa olevaan ryhmään tai luomalla oman ryhmän aiheelle.

Kokonaisuutena tämä uudistus on minusta hyvä ja blogi säilyy edelleen ennallaan. Valitan mutta jouduin poistamaan vanhan foorumin. Viime aikoina siellä ei ollut vierailijoita montakaan kymmentä päivässä. Itse asiassa perustamisesta asti tilastot laahasivat pohjalukemissa. Tässä tavoitellaan nyt yhteisön laajempaa aktiivisuutta. Voit esimerkiksi pyytää minua kaveriksi, lähettää minulle privaattiviestejä ja niin edelleen.

Kommentoi uudistusta. Voit esimerkiksi kirjautuneena luoda ryhmän, pyytää jäseniä kavereiksi, kommentoida muita, kertoa itsestäsi ja tapahtumistasi, tykätä tapahtumista, keskustella foorumissa, lähettää yksityisviestejä ja niin edelleen. Tällä hetkellä kuvien lataaminen ei toimi ja selvittelen ongelmaa. Muuten uudistus on mennyt hyvin ja suomennoskin on tulossa, kunhan saadaan ensin valmiiksi. Mutta tosiaan, kommentoi uudistusta!

Aiheeseen liittyvää

Artikkeliin mahdollisesti liittyvät muut kirjoitukset.


18 kommenttia julkaisuun “Blogini on nyt yhteisö”

  • Niin no, tämä on muutakin. Blogi, foorumi, yhteisö…

  • Mika:

    Facebook on jo keksitty :)

  • Ota yhteyttä Akismetiin, en osaa sanoa miksi se estää kommenttisi.

  • Mika:

    Enpä tiedä….

  • Mika:

    Näyttää syövän kaikki kommenttini, joten lopetan käytön tähän. :)

  • Joidenkin mielestä voi olla. Mutta yhteisöllisyys on ollut aina asia, jota olen tässä arvostanut. Nyt se saatiin pidemmälle.

  • mipe:

    Mielestäni aika turha uudistus.

  • Harmi, että et tykkää uudistuksesta. Pakkohan ei tietystikään ole kirjoitella omasta elämästään tänne, vaan voi lukea blogin artikkeleita ja kommentoida. Lisäksi RSS-virran tilaaminen onnistuu aina, niin saa blogin artikkelit vaikkapa RSS-lukijaan.

  • Kasper Nurminen:

    Oma henkilökohtainen mielipiteeni on se, että blogi meni aika lailla huonompaan suuntaan. En ole ymmärtänyt ikinä tätä “yhteisöllisyyttä”. Muutenkin ulkoasu on aikalailla suttuisampi.

    “Voit esimerkiksi kirjautuneena luoda ryhmän, pyytää jäseniä kavereiksi, kommentoida muita, kertoa itsestäsi ja tapahtumistasi, tykätä tapahtumista, keskustella foorumissa, lähettää yksityisviestejä ja niin edelleen.”

    JES! Saan vihdoinkin tykätä artikkeleista, ennenhän se ei ollut mahdollista. JES! Saan vihdoinkin keskustella foorumissa, ennenhän se ei ollut mahdollista. JES! Saan vihdoinkin kommentoida muita, ennenhän se ei ollut mahdollista. JES! Saan vihdoinkin lähettää yksityisviestejä, ennenhän se ei ollut mahdollista. JES! Saan vihdoinkin keskustella foorumissa, ennenhän se ei ollut mahdollista. Miksi kertoisin itsestäni jonkun muun blogissa, jos haluaisin kertoa itsestäni, tekisin oman blogin.

    Ylipäätänsä turha uudistus minun mielestäni. Muut saa ajatella mitä tahtoo, mielestäni blogi pitäisi pitää mahdollisimman selkeänä.

  • Sivupalkissa on 5 viimeisintä ja linkki blogin arkistoon.

    http://hpguru.net/info/blogiartikkelien-arkisto/

    Etusivu on pyhitetty viimeisimmille tapahtumille.

  • Kasper Nurminen:

    Voisitko opettaa, onko mitään mahdollisuutta saada blogia enää normaalisti, että sivulla http://www.hpguru.net olisi blogiartikkeleita, ei mitään muuta? Siinä on joku filtteri, joka näyttää vain blogipostit, mutta sä näyttää vain 2 viimeisintä… :(

  • Ei tarvitse toistaa. Kuultu jo tuolla tämän blogin “Facebookin” puolella.

  • No en kyllä minäkään olisi suosittua blogiani tähän vaihtanut, en millään ilveellä…

  • Kerroit asiastasi aiemmin täällä, tiedän jo, että et olisi vaihtanut tätä yhteisöksi.

  • Minkäslainen yhteisö se on, jossa ei saa puhua vapaasti?

  • Kiitoksia palautteesta. Suomennos on puolivalmis. Saadaan valmiiksi viikon aikana. Suomennoksen tulisi parantaa selkeyttä.

  • Muuteen uudistukset on ihan OK, mutta olisi hyvä jos blogi olisi vähän selkeämpi.

    8/10

    +All-In-One
    -Hieman sekava

Jätä kommentti

Kirjoitusohjeita

  • Huomioi toisten mielipiteet ja ymmärrä, etteivät kaikki voi olla samaa mieltä kanssasi.
  • Ole kohtelias ja huomaavainen, äläkä tarkoituksella provosoi tai loukkaa muita kirjoittajia.
  • Muista, että kirjoittajana olet rikos- ja vahingonkorvausoikeudellisessa vastuussa viestiesi sisällöstä.
  • Lue tarkemmat keskustelun säännöt ennen kommenttien lähettämistä Mediablogiin.

Kaikki kommentit moderoidaan. Tällä hetkellä 3 kommenttia odottavat moderointia. Toimitus varaa oikeuden poistaa asiattomat kommentit. Kaikki roskat estetään Akismetin avulla. Akismet on suojannut blogia 23 319 roskakommentilta.

Palautteet

Kiitoksia, artikkelisi oli mainio ja selväsanainen. Oli helppoa ymmärtää Picasan ominaisuuksia. – Matti Ilves

Mainokset