Bloggaaminen: Tehosta ajankäyttöä, käytä luonnoksia monipuolisesti

Monella blogikirjoittajalla aikaa on vain rajallinen määrä. Joku haluaa muuten vain päästä kirjoittamaan nopeasti. Artikkelin suunnittelu kannattaa tehdä jo etukäteen, koska tällöin artikkelin kirjoitusvaiheessa artikkelin asiat ovat jo mietitty ennen kirjoituksen alkua ja artikkelin kirjoittaminen sujuu sen ansiosta nopeammin ja ennen kaikkea tehokkaammin. Tämä ei kuitenkaan aina riitä. Tässä merkinnässä kerron sinulle siitä, että miten WordPress-julkaisujärjestelmän luonnoksia voi käyttää tehokkaasti ja sillä tavalla, että ne helpottavat artikkelien suunnittelua sekä kirjoittamista.

Itse en ole luonnoksia käyttänyt melkein yhtään ja muutama päivä sitten kokeilin niitä laajemmassa näkymässä. Totesin samana päivänä niitä todella hyödyllisiksi. Jopa pelkän otsikon kirjoittaminen ja sen jälkeen artikkelin tallentaminen luonnoksena on hyvä asia. Sen jälkeen tiedät ainakin mistä sinun täytyy kirjoittaa tulevaisuudessa. Itse täydennän otsikon lisäksi muun muassa avainsanat ja valitsen kirjoitukselle sopivan kategorian. Sitten kun kirjoituksen aika koittaa, niin minun on helppo jatkaa suoraan asiaan eli kirjoittamiseen. Eikö olekin vallan mainio tapa suunnitella artikkeleita?

Tehosta ajankäyttöä

Tarina menee sillä tavalla, että käyttämällä luonnoksia säästät aikaa. Pienikin ajansäästö on aina hyvä asia. Siksi omasta mielestäni onkin tärkeää se, että kirjoitat vaikkapa edes otsikon ja tallennat luonnokseksi. Luonnoksia voi toki käyttää silläkin tavalla, että kirjoitat sinne muistiinpanoja tuleviin merkintöihin liittyen. Kaikkia luonnoksiahan ei ole pakko julkaista. Itse asiassa luonnos voi tehdä myös sillä tavalla, että täyttää otsikon, avainsanat ja kirjoittaa vaikkapa merkinnän alun. Sitten merkinnän kirjoittamista voi jatkaa kun aikaa tai intoa löytyy. Esimerkiksi pitkiä artikkeleita kannattaa kirjoittaa pienissä erissä, ei kerralla.

Itse en ole luonnoksia ymmärtänyt, mietin silloin, että mitä minä niillä teen. Sama asia oli ajastustoiminnon kanssa. Ajastustoimintoa käytän nykyään satunnaisesti, mutta sen sijaan luonnoksia käytän nykyään melko usein. Esimerkiksi tällä hetkellä minulla on luonnoksena kolme merkintää. Luonnokset auttavat minua hallitsemaan artikkelitulvan. Luonnoksilla pystyy tehostamaan kirjoitustahtia. Tiedät jo mistä sinun tulee kirjoittaa ja sinun ei tarvitse miettiä sitä ennen merkinnän kirjoittamista. Otsikon selvittyä, tallenna luonnokseksi, kirjoita muutama avainsana ja mene vaikka kauppaan sen jälkeen miettien artikkelin mahdollisia asioita.

Loppusanat

Artikkelien kirjoittaminen luonnoksien avulla on helppoa. Luonnokset auttavat ja ilman niitä en enää itse pystyisi hallitsemaan artikkelitulvaani. Kirjoittaahan voisin mistä vain ja kun joku aihe tulee, niin se unohtuu muutaman päivän päästä. Sitten onkin hienoa muistella, että mistä minun pitikään kirjoittaa. Paperille kirjoittaminen on toki yksi ratkaisu, mutta minulla kaikenlaiset muistiinpanot, jotka ovat kirjoitettu paperille hukkuvat. Luonnokset sen sijaan pysyvät blogini tietokannassa ja ne ovat hyvä tapa hallita sitä artikkelitulvaa, joka minulla tälläkin hetkellä on. Tulevaisuudessa kirjoitan lukijan pyynnöstä artikkelin omalla nimellä kirjoittamisesta sekä artikkelin nimimerkillä kirjoittamisesta.

Aiheeseen liittyvää

Kerro kavereille







Mediapalstan etusivulle

Keskustelua radioista ja tietokoneista. Tervetuloa!

Jätä kommentti

Kirjoitusohjeita

  • Huomioi toisten mielipiteet ja ymmärrä, etteivät kaikki voi olla samaa mieltä kanssasi.
  • Ole kohtelias ja huomaavainen, äläkä tarkoituksella provosoi tai loukkaa muita kirjoittajia.
  • Muista, että jokainen kirjoittaja on aina vastuussa omien viestien sisällöstä.
  • Lue tarkemmat keskustelun säännöt ennen kommenttien lähettämistä Mediablogiin.

Kaikki kommentit moderoidaan. Tällä hetkellä moderoitavia kommentteja ei ole. Toimitus varaa oikeuden poistaa asiattomat kommentit. Kaikki roskat estetään Akismetin avulla. Akismet on suojannut blogia 23 481 roskakommentilta.

Mainokset
Paikalla
  • 0 jäsentä.
  • 58 vierasta.
Mainokset