Apple mokasi – kustannukset miljardin luokkaa

Apple on ollut viime päivinä julkisuudessa iPhone 4:n kuuluvuusongelmien vuoksi. Torstaina paljastui, että Apple tiesi antenniongelmasta jo ennen itse laitteen lanseerausta, mutta ei antanut tämän kuluttajia mahdollisesti haittaavan ominaisuuden häiritä, vaan toi laitteen myyntiin aikataulunsa mukaisesti. Applella työskentelevä henkilö on ollut tietoinen siitä, että yhtiön kokenut antenniekspertti Ruben Caballero tiedotti Applen johtoa tulevista antennipulmista jo viime vuoden puolella.
iPhone 4 menettää yhteyden matkapuhelinverkkoon kokonaan, jos käyttäjän käsi on puhelimen sisäisen antennin kohdalla takaosan vasemmassa alanurkassa. Applen Steve Jobs on julkisuudessa jo esitellyt ratkaisua tähän ongelmaan, jossa hän kehotti olemaan pitämättä puhelinta sillä tavalla. Antenniongelma on nostanut jo sen verran suuren keskusteluvyöryn, että Apple joutuu todennäköisesti vetämään jo myydyt 1,7 miljoonaa iPhone-puhelinta takaisin. Operaation kustannukset voivat nousta miljardin luokkaan.
“Jos kyse on fyysisestä viasta, myytyjä laitteita voi olla mahdoton korjata. Suunnittelussa ja testaamisessa on tapahtunut pahoja virheitä. Todennäköisesti kyse on myös ohjelmistovirheestä”, kuvaili Aalto-yliopiston tietoverkkotekniikan professori Jukka Manner Helsingin Sanomissa. Apple järjesti antenniongelmasta lehdistötilaisuuden perjantaina pääkonttorissaan Kaliforniassa klo 20.00 Suomen aikaa. Tilaisuuden tapahtumia on voinut seurata suorana esimerkiksi Engadgetin kautta.
Uusimpien tietojen mukaan teknologiayhtiö Apple antaa kaikille iPhone 4:n ostajille ilmaiset kumikuoret puhelimen antenniongelmien vuoksi. Se lupaa myös antaa rahat takaisin tuotteeseen pettyneille kuluttajille. iPhone 4 -laitetta hankkivat tai harkitsevat joutuvat vielä miettimään kahdesti tarvitsevatko tällaisen puolitoimivan laitteen. Toivottavasti myös Applella otetaan opiksi tästä mokasta ja tehdään jotain asian eteen, vaihtoehtona on esimerkiksi entistä tarkempi laadunvalvonta.
Aiheeseen liittyvää
- Uusi iPhone tulee myyntiin Suomessa perjantaina
- Taloussanomien ja Digitodayn häiriköt vauhdissa
- iPhone 4: Onko seuraava jonotus takuuhuoltoon?
- Linux ei kiinnosta
- iPhonen Sonera-hinnasto vuoti nettiin
Kerro kavereille
Tweet
- Big Brotherissa täydellistä nakuilua, mm. BB-Elisabet alastomana suihkussa
- BB-Mari puolialastomana musiikkivideossa
- Puhelimenne? Kertokaa puhelimenne malli ja merkki
- Kahakka autiolla tulitikkutehtaalla Tampereella, juoppo kävi minun kimppuun. Video julkiseksi!
- Aihealueiden laajentamista kysynnän vastaamiseksi
Keskustelua radioista ja tietokoneista. Tervetuloa!
Jätä kommentti
Kirjoitusohjeita
- Kirjoita napakasti ja pysy aiheessa. Huomioi toisten mielipiteet ja ymmärrä, etteivät kaikki voi olla samaa mieltä kanssasi.
- Ole kohtelias ja huomaavainen, äläkä tarkoituksella provosoi tai loukkaa muita kirjoittajia.
- Muista, että jokainen kirjoittaja on aina vastuussa omien viestien sisällöstä.
- Älä lähetä roskakommentteja, sillä ne todennäköisesti estetään automaattisesti tai poistetaan myöhemmin.
- Lue tarkemmat keskustelun säännöt ennen kommenttien lähettämistä Mediablogiin.
Kaikki kommentit moderoidaan. Tällä hetkellä moderoitavia kommentteja ei ole. Toimitus varaa oikeuden poistaa asiattomat kommentit. Kaikki roskat estetään Akismetin avulla. Akismet on suojannut blogia 23 515 roskakommentilta.