
Monet blogiylläpitäjät esiintyvät omassa blogissaan nimimerkillä. Tässä ei ole mitään vikaa ja merkinnässä tutustummekin siihen, että mitä hyötyä tai haittaa nimimerkillä esiintymisestä on näin blogien kannalta. Esimerkiksi itsekin olen joskus kirjoittanut tähän blogiini omalla nimimerkilläni mutta vuoden blogini olemassaolon jälkeen aloin esiintyä omalla nimelläni. Tähän oli muutama syy mutta kirjoitan mahdollisesti jopa tänään artikkelin omalla nimellä esiintymisestä blogissa. Pysy siis mukana, aihe on varmasti monille bloggaajille ajankohtainen.
Nimimerkillä yleensä aloitetaan blogiin kirjoittamisen. Nimimerkki on tietyissä suhteissa hyvä vaihtoehto esimerkiksi keskustelupalstoilla. Harvoin tietyn keskustelupalstan kirjoittajat käyttävät omaa nimeään. Ainakin siellä nimimerkki on todella luonteva vaihtoehto. Siellä ei yksinkertaisesti ole mikään pakko tulla kaapista ulos. Myös tietyn aihealueen blogeissa nimimerkki on melkein parempi vaihtoehto kuin oma nimi. Tästä kirjoitan lisää, pysythän kyydissä!
Nimimerkillä esiintymisen hyödyt
Nimimerkillä esiintyminen kannattaa silloin, kun kirjoitat sellaisia artikkeleita, jotka koskevat sinua itseäsi, esimerkiksi sinun elämääsi. Tällaisissa tilanteissa sinun ei tarvitsekaan tuoda omaa nimeäsi esille. Mieti vaikka monennessako niin sanotussa päiväkirjablogissa kirjoittaja paljastaa omaa nimeään? Veikkaan, että aika harva. Siispä nimimerkillä kirjoittamisen yksi suurin hyöty on se, että kirjoittaja pysyy salaperäisenä. Kukaan ei tällöin tiedä kirjoittajasta mitään ja jos tietää, se tieto on yleensä minimaalista. Tällöin toinen hyöty on se, että blogilukija voi jopa kiinnostua blogista enemmän.
Lukija alkaa miettiä kirjoittajan tietoja lukemansa perusteella. Jos kirjoittajan kirjoitukset koskevat Tamperetta ja kirjoittaja mainitsee kahdesta koirasta jatkuvasti, lukija voi vetää johtopäätöksiä tästä, esimerkiksi tämä kirjoittaja asuu varmastikin Tampereella ja hänellä on kaksi koiraa -tyyliin. Nimimerkillä esiintyminen tuo lukijalle jännityksen tunnetta. Minun pitää lukea enemmän hänen merkintöjä, jotta saisin tietää kirjoittajasta lisää. Sen sijaan omalla nimellä esiintymisessä asuinpaikka ja moni muukin tieto yleensä tiedetään. Ei sen enempää omalla nimellä kirjoittamisesta, sillä siitä on tulossa kokonaan oma artikkeli.
Nimimerkki on oiva vaihtoehto esimerkiksi ei niin tärkeistä aiheista kirjoittaville. Tietty hyöty nimimerkistä tulee siitä, että nimimerkki ei paljasta henkilökohtaista nimeä. Toki nimimerkkikin voi koostua nimestä ja vaikka sukunimen alkukirjaimesta mutta se ei vielä yllä kokonaisen nimen ja sukunimen tasolle. Nimimerkillä esiintymisen hyöty on myös se, että säästyt kaikenlaisilta internethäiriköiltä. Esimerkiksi monet alkavat kirjoitella sinusta vaikkapa aihealueesi palstoilla. Minusta kirjoitetaan satunnaisesti yhden henkilön voimin mutta en huomioi niitä kirjoituksia lainkaan. Jos haluat säästyä tällaisilta mahdollisilta herjoilta kokonaan, nimimerkkiä kannattaa käyttää. Toki siitäkin voidaan kirjoittaa kaikenlaisia asioita mutta se ei ehkä ole niin vakava asia.
Nimimerkillä esiintymisen haitat
Haittana voidaan pitää ainakin sitä, että jos kirjoitat laadukkaasti tietyn aiheen tai tiettyjen aiheiden artikkeleita, lukija voi luottaa kirjoituksiisi vähemmän. Tämä ei sinällään ongelma ole mutta ainakin itse luotan artikkeleihin ja niiden sisältöön paremmin silloin, kun kirjoittajan nimenä on vaikkapa Tietokone- ja kotiteatteriblogin Sami Laakkonen tai muu vastaava kuin vaikkapa jonkun päiväkirjablogin salaperäinen nimimerkki Jenzu tai muu vastaava. Ainakin omasta mielestäni nimimerkkiä kannattaa käyttää bloggaamisessa vain silloin, kun aihealue ei ole tärkeä.
Esimerkiksi toinen haitta on se, että blogiasi tullaan pitämään ei-luotettavana. Blogin mielikuva syntyy minulle ainakin etusivusta tai sivusta, johon saavun ja sen jälkeen yritän ainakin löytää tietoa kirjoittajasta silloin, kun katson blogin aiheen tai artikkelin olevan minua kiinnostava. Jos näen nimimerkin tai en löydä mitään kirjoittajasta, voin mennä suoraan jonnekin muualle. Tällöin kirjoituksissa pitää olla jokin koukku, johon voisi jäädä kiinni. Sen sijaan jos nimi on mainittu kokonaan, niin silloin itse jään mitä luultavimmin blogiin pidemmäksi ajaksi. Saatan jopa palkita kirjoittajan tilaamalla syötteen Googlen syötteenlukijan avulla.
Nimimerkillä esiintymisen haittoja ei ole paljon mutta nekin voivat olla ratkaisevia. Esimerkiksi tässä blogissa nimimerkillä esiintyminen tuntuisi tässä vaiheessa melko ammattitaidottomalta. Nyt tässä on uskottavuutta ja luultavasti lukijoille jää teksteistäni luotettavampi mielikuva. Blogikirjoittaja päättää itse esiintykö kokonaisella nimellä vai nimimerkillä. Monet blogilukijat haluavat tietää kirjoittajasta enemmän mutta toisaalta monet myös arvostavat sitä salaperäisyyttä. Kaikessa on hyvät puolet mutta näitä voi arvioida vain blogikohtaisesti. Ainakaan itse en lue päiväkirjablogeja ja jos satun eksymään, en odota sieltä mitään muuta kuin tietyn nimimerkin kirjoittamia artikkeleita esimerkiksi omasta elämästään.
Loppusanat
Nimimerkillä esiintymisen hyödyt ja haitat olivat tässä. Jos jotain puuttuu tai jos haluat lisätä jotakin, kirjoita rohkeasti uusi kommentti tuttuun paikkaan. Omasta mielestäni nimimerkki on tietyissä suhteissa loistava vaihtoehto mutta jos blogin aihe on niin sanotusti vakava, niin oma nimi kannattaa tuoda ilman muuta esille. Päiväkirjablogeissa nimimerkillä esiintyminen on hyvin luontevaa ja ymmärrettävääkin. Se mitä sinun tulee käyttää omassa blogissasi riippuu täysin blogisi aiheista ja siitä, mitä mieltä itse asiasta olet. Toivottavasti tästä oli apua ja muista, että sarjan jatkoartikkeli on tulossa vielä tämän päivän aikana illemmalla.
Avainsanat: Bloggaaminen, Kirjoittaminen
Muita samankaltaisia
tai sitten ei... [?]
- Bloggaaminen: Omalla nimellä esiintymisen hyödyt ja haitat
- Bloggaaminen: Mitä se olisi ilman WordPress-julkaisujärjestelmää?
- Arvioi tämäkin Ultra Demonos eli Tero Toivonen, kiitos!
- Bloggaaminen: Tehosta ajankäyttöä, käytä luonnoksia monipuolisesti
- Hyvää joulua!
Muita satunnaisia
tai sitten ei... [?]
- Miksi katkelmia WordPress-blogiin?
- Hukala.net hukkui omaan mahdottomuutensa
- Aerobikkaa kotioloissa: Näin laihdutat helposti
- NRJ: Katsaus internetradiotarjontaan
- Big Brother: Kiviäkin kiinnostaa



Lokakuun 26. 2008 klo 14.10
Hyvä aihe! Itse kirjoitan molempia blogejani nimimerkillä. Mutta profiilistani löytyy kuvani ja tietoja esimerkiksi oppilaitoksista, joissa olen opiskellut. Minut on siis helppo tunnistaa blogini avulla. Ja yliopistolla pari saman vuosikurssin opiskelijaa onkin kysynyt, että olenko minä se, joka pitää Pääsykoeblogia. En ole kirjoittanut oikealla nimelläni, koska täysin saman nimistä henkilöä ei ole koko maailmassa. Mutta ei ole mahdotonta, että joskus pitäisi blogia omalla nimelläni.
Lokakuun 26. 2008 klo 14.24
Kiitoksia palautteestasi. Tänään kirjoitan myös artikkelisarjan jatko-osan. Jos tilanne on tällainen, niin nimimerkin avulla kirjoittaminen on jopa jossain määrin suotavaakin. Jos sitten samannimisiä löytää useita, voi nimen ja sukunimen täräyttää näytille tuosta vain, koska samannimisiä on muitakin. En tiedä löytyykö minunnimisiä henkilöitä muitakin mutta uskoakseni niitä pitäisi olla. Ainakin mitä Googlella koitin etsiä.
Lokakuun 29. 2008 klo 23.38
Ok, ilmoitin vain sitä että laittelin vähän omia kommentteja aiheesta omalle sivulle.
Lokakuun 30. 2008 klo 09.49
En tiedä mihin kommenttisi juuttui, saattoi käydä sillä tavalla, että mahdollinen ruuhka esti kommenttia tallentumasta. Perille saavuin hallintani kautta, tarkemmin sanottuna viittauslinkeistä. Tällaisia tilanteita oli joskus aiemminkin mutta onneksi ovat vain harvoin tapahtuvia asioita.
Lokakuun 30. 2008 klo 18.30
Ok, muutenkin on välistä vaikea tulla tänne sivuille. Tai jos klikkaa jotain tiettyä juttua ja haluaa lukea kommentteja niin sivu ei tule ollenkaan esille. Käytän Firefoxia.
Lokakuun 30. 2008 klo 18.46
Tämä voi johtua palvelimen ruuhkasta. Näitä joskus tuntuu esiintyvän. Palvelin vaihdettu mutta ainakaan vielä ruuhkista ei olla täysin päästy.
Lokakuun 30. 2008 klo 21.29
Eli onkohan se sitten webhotellin kaistanleveys joka on puutteellinen?
Sama joskus kun kommentoi niin sivu katoaa kokonaan selaimesta. Se on sitä internettiä parhaimmillaan.
Lokakuun 30. 2008 klo 21.52
Kaistaa ei täällä ole rajoitettu. Voi mennä vaikka kuinka paljon, rajoitusta ei ole. Samaten tilaakaan ei rajoiteta. Minun pitää ottaa selvää tästä pääylläpitäjältä, joka tarjoaa minulle sivutilaa.
Lokakuun 30. 2008 klo 22.18
Ajoittainen ruuhka tuon aiheuttaa ylläpitäjän mukaan. Palvelin päivitetään tuoreempaan tulevaisuudessa. Sellaisen vastauksen sain juuri.