
Muistan vielä niitä aikoja, jolloin Kiss FM oli vielä olemassa. Jussi Lehmuskallio oli suosikkini ja koko radiokanava ilahdutti tuolloin muutenkin täydestä. Myös SuomiPOP-radiokanava oli vuonna 2005 omasta mielestäni parhaimmillaan. Nykyään SuomiPOP on melkoista kuraa, siis nimenomaan se suomalaiseen musiikkiin profiloitunut radiokanava SuomiPOP. Tällä tarkoitan sitä, että radiokanavan taso on laskenut niin paljon, että nykyään minkäänlaista monipuolisuutta ei ole olemassakaan.
Palataan vuoteen 2005. Kuuntelin radiokanavaa silloin melko usein, koska se oli toiminut Kiss FM:n rinnalla täydellisesti. Toimii se kyllä edelleenkin tyydyttävästi mutta ennen kaikki oli paremmin. Vuonna 2005 tai jopa vuosi sen jälkeenkin radiokanavan musiikkitarjonta oli omasta mielestäni paljon monipuolisempaa kuin mitä se on nyt. Nykyään tuntuu, että samat biisit soivat päivästä toiseen ja joskus jopa siltä, että minkäänlaisia yllätyksiä ei enää ole. Ennen oli suorastaan hienoa kuulla joku todella harvinainen biisi mutta nyt sekin ilo on käytännössä olematonta.
SuomiPOPin parhaat ajat ovat vissiin jo ohi. Näyttää myös siltä, että tulevaisuuttakaan ei kyseessä olevalla radiokanavalla enää ole. Turhan yksipuoleista musiikkia nykyään ilman minkäänlaista vaihtelevuutta. Esimerkiksi samat Eppu Normaalit, Maija Vilkkumaat ja Irinat soivat päivästä toiseen ja tuohan on johdon mukaan hyvin profiloidun radiokanavan loistavaa musiikkitarjontaa. Nykyään SuomiPOP yltyy samalle tasolle Iskelmän kanssa. Uutuudet ovat vakioartisteilta, mainoksia radiotaajuudella on liikaa, eikä soittolista tunnu oikein miltään. Mitä mieltä sinä olet tämän päivän SuomiPOP-radiokanavasta?
Niin muuten melkein unohdin. SuomiPOP on vuoden radio ja tätä nyt hoetaan radiotaajuudella pitkin päivää. Todella ärsyttävää itsekehua. Jokohan radiokanava menee kohta itsekehussa Iskelmän ja Radio Aallon ohitse? Minusta tuntuu siltä, että tämän päivän SuomiPOP-annos ei ole tuonut mitään uutta päivääni. Soitettava musiikki on tasapaksua, yllätyksiä ei ole ja mainoksia on suorastaan liikaa. Jokohan tämäkin radiokanava alkoi tehdä rahaa todenteolla? SuomiPOP, tervetuloa Iskelmän ja Radio Aallon joukkoon. Nyt on kolme ärsyttävintä itsekehuradiokanavaa tiedossa. Mitkä kolme radiokanavaa kehuvat itseään mielestäsi liikaa? Mainitse kolme ja kommentoi vaikka jotain muutakin alla olevalla kommentointilomakkeella.
Avainsanat: Radioasiaa, Radiokanava, SuomiPOP
Muita samankaltaisia
tai sitten ei... [?]
- SuomiPOPilta maamme laulut
- YleX: Myös Olli Junes lähti radiotaajuudelta
- Iskelmä: Paskanjauhantaa keskipäivässä
- Markus Määttä
- Radio-osaaminen: Radio Aalto uudistui, formaatti säilyi
Muita satunnaisia
tai sitten ei... [?]
- Omat asetukset tutuksi
- Mika Kankaanpää
- Anna verkon mainostaa puolestasi
- Freelotto roskapostia lähettävänä huijaussivustona
- Hyvä kotiteatteri mahdollisimman halvalla?



Lokakuun 18. 2008 klo 11.55
Höpsistä. Kyllä tätä kuuntelee mieluiten vrt. nova, nrj, voice, ylex.
Lokakuun 18. 2008 klo 12.00
Kuten tekstissä todettua, Suomipop on edelleen kuunneltava mutta sen parhaat ajat (2000-luvun alku - 2006) ovat omasta mielestäni radiokanavan parhaimmat ajat. Noin vuodesta 2006 taso on alkanut laskea mutta olet oikeassa siinä, että onneksi Suomipop on ainakin vielä kuunneltavalla tasolla. Olet oikeassa myös siinä, että kyllä tätä mieluummin kuuntelee kuin joitakin muita suomalaisia radiokanavia mutta tällä kokonaisuudessa Suomipop ei ole missään tapauksessa paras. Hyvä, että pysyy edes siedettävänä.
Lokakuun 18. 2008 klo 16.25
no joo mutta kyllä aamulypsy on paras osuus koko kanavalla
ja kyllä se iskelmän aina voittaa
Lokakuun 18. 2008 klo 18.01
Ilman muuta voittaa, ei epäilyksiäkään. Aamulypsyssäkin sentään puhutaan, kun taas Iskelmällä jauhetaan roskaa suun täydestä. Suomipop voisi kuitenkin olla parempi, jos musiikkitarjonta olisi nykyistä laajempaa.
Lokakuun 23. 2008 klo 22.47
Suomipoppia tuli kuunneltua enemmän viime vuoden puolella, nyt on tullut kuunneltua vähemmän radiota noin yleensäkin. Kuitenkin pidän kanavan nykyisestäkin tasosta sen verran etten juuri muuta kuuntele, jos radion tuppaan avaamaan. Musiikin taso on ihan mukiinmenevää, ja toistoa ei hirveästi huomaa jos kanava ei ole koko ajan päällä. Ärsyttävänä puolena kyllä tuo joidenkin asioiden hypettäminen loppuun asti (kuten Vuoden Radio).
Kiitokset myös kommentista meikäläisen blogiin. Olen nyt vaalien aikana pyrkinyt saamaan jonkin verran asioita julkaistua ja internetiin kaiken kansan luettavaksi, ja pyrkinyt saamaan blogille hieman näkyvyyttäkin. Vaihtelevalla menestyksellä, mutta paremmin on sujunut kuin aiemmilla yrityksillä.
Lokakuun 24. 2008 klo 09.57
Suomipop on ihan hyvä. Olet muuten aivan oikeassa siinä, että Suomipopin jatkuva mainostaminen vuoden radiona ei ole mikään hyvä asia. Jatkuvaan radiotaajuudelta saa kuulla vuoden radio -mainoksia. Alkaa mennä jo ärsyttävyyden huipulle. Blogisi käsittelee hyviä aiheita. Hakukoneoptimoinnilla blogiin saa enempi liikennettä ja tietty sillä tavalla myös, että kirjoittaa kiinnostavia artikkeleita.
Lokakuun 27. 2008 klo 22.32
Suomipop on ihan yes.
Lokakuun 27. 2008 klo 22.38
Kiitos kommentistasi.
Marraskuun 10. 2008 klo 21.54
Mielenkiintoista että kaikki mielestänne paskat kanavat ovat myyntitilastojen kärjessä ja niillä on myös eniten kuulijoita.
Joku sanoi hyvin. Niillä oikeilla kuluttajilla joita radiokanavat tavoittelee, ei ole aikaa edes kommentoida netissä mitään.
Tämäkin varmasti osittain totta. Suurin osa näistä ruikuttajista ja valittajista ovat persaukisia, oman elämänsä epäonnistujia jotka tosi-asiassa eivät koskaan ole yrittäneet itse luoda mitään. Ovat aina vaan kytänneet ja kommentoineet muiden tekemisiä.
Marraskuun 10. 2008 klo 22.06
Mielipiteen saa esittää. Todellisuus on kuitenkin se, että he vasta hölmöjä ovatkin, jotka Radio Novan radiokanavaa kuuntelevat. Se on kaupallisista kuunnelluin, eikä sen takia, että musiikki olisi hyvää. Radio Novan musiikkitarjonta on todella vanhahtavaa. Samat purkkibiisit soivat viikosta viikkoon. Kansalle tietysti kelpaa.
Jollekin tietyn radion kuuntelu on pakollista, esimerkiksi säännöllisten liikennetiedotteiden takia, silloin ei mietitä millaista musiikkia soi, kunhan tulee niitä liikennetiedotteita. Esimerkkejä on monia. Radioasioista kirjoittaminen on todella mielenkiintoista. Kyllä se on sillä tavalla, että radio-osaaminen Suomessa ei ole vielä päässyt kukoistamaan. Eikä pääse vielä moneen vuoteen. Ehkä jopa ei koskaan.