
Tänään aamulla kirjoitin blogiartikkelin Satu Järvisestä mutta melko pian sen jälkeen lähdin digikamerani kanssa ostoksille. Tarkemmin sanottuna Verkkokauppa.com-myymälään ostamaan kunnollisen hiirimaton. Nykyinen on jo rutistunut ja kadottanut mustan värinsä. Koska nyt ovat meneillään kunnallisvaalit, tänään muuten pääsee jo äänestämään ennakkoon, niin olen päättänyt tehdä pienimuotoisen raportin Tampereen Keskustorin kunnallisvaalien tunnelmasta. Kävikin sillä tavalla, että hiirimaton ostin mutta kun aloin valokuvata, digitaalikamera sammui saman tien. Ladattavat akut olivat olleet lopussa. Tässä vaiheessa ei ollut mitään hätää, Vapaa Valinta -myymälä oli lähellä, ostin sieltä uudet paristot.
Keskustorilla oli mukavasti väkeä ja myös puoluemökkejä oli riittävästi. Vielä aamupäivällä siellä tarjottiin jopa soppaa, joka loppui kesken juuri silloin, kun itse ennätin paikalle Veolian linja-autolla Pirkkalasta Verkkokauppa.com-myymälästä. Soppa oli ilmeisesti maistuvaa, sillä iso soppakattila loppui muutamassa tunnissa. Puoluemökeissä tarjottiin sen sijaan kahvia, karkkeja, keksejä tai kuka mitäkin. Erityisesti iäkkäämpiä ihmisiä oli paljon, he kahvittelivat ja keskustelivat keskenään. Myös nuorempaa väkeä oli paljon mutta ei niin paljon kuin iäkkäämpiä.

Kunnallisvaalit kiinnostavat tamperelaisia
Vaalimainokset kiinnostavat
Vaalimainokset kiinnostavat, sillä niitä katsottiin erityisen paljon. Erityisesti kävelijät jäivät tarkastelemaan “mainosseinää” pidemmäksi aikaa. Myös pyöräilijät ovat mainoksia tarkastelleet melko aktiivisesti. Puoluemökkien lähellä oli sellainen tungos, että vaaliehdokkaita näki parhaiten Keskustorin sivussa sijaitsevasta ehdokastaulusta. Siellä suunnalla ruuhkaa ei ollut ja puolue-ehdokkaita sai tutkiskella kaikessa rauhassa ilman ruuhkatunnelmaa. Sen sijaan jos halusi tutkia puoluemökkien omia ehdokasjulisteita, joutui kärsimään ruuhkasta ja mahdollisesta tungoksesta.
Tämä on ymmärrettävää, sillä puoluemökkien läheisyydessä oli niin paljon ihmisiä, että joutui katsomaan ehdokasjulistetta joko kiireellä tai sitten ollen muiden välittömässä läheisyydessä. Tästä tuskin haittaa on mutta ainakin itse tykkään tarkastella poliittisia asioita kaikessa rauhassa eli itse olen tutkinut puolue-ehdokkaita Keskustorin sivulla olevasta ehdokkaiden “näyttelyseinästä”. Oikeastaan siellä mainosseinän välittömässä läheisyydessä ei itse asiassa ollutkaan Keskustorilla viettämäni tarkastelun aikana minkäänlaista tungosta tai ruuhkaa.

“Mainosseinän” antia sai katsella kaikessa rauhassa
Soppa ja puoluemökkien pikkunaposteltava maistui
Keskustorilla tarjottiin myös soppaa perinteisestä soppakannusta, joka oli melko iso. Soppaa riitti useille mutta jo keskipäivän tienoilla soppa alkoi loppua. Itse en ehtinyt maistamaan mutta koska se loppui nopeasti, voidaan olettaa, että maistuvaa oli. Keskipäivän aikana kärry jo pakattiin eli sen jälkeen soppaa ei ole enää kukaan saanut. Sen sijaan puoluemökeissä naposteltavaa oli edelleen todella paljon. Kahvittelijoita ainakin riitti ja monesti iäkkäämmät ihmiset juttelivat keskenään puoluemökkien läheisyydessä keskustellen päivän säästä, kunnallisvaaleista ja muun muassa politiikasta.
Eri puolueiden puoluemökeissä naposteltavan määrä vaihteli. Joissakin oli pelkkää kahvia, joissakin oli kahvin lisäksi esimerkiksi keksejä tai karkkeja. Joissakin puoluemökeissä tarjottiin puoluelehtiä tai vaikkapa ilmapalloja. Väkeä riitti ja kaikkien puoluemökkien ympärillä olikin riittävästi yleisöä. Minusta se on hienoa, että puolueet tarjoavat pikkusyötävää kunnallisvaalien aikana. Tällä luodaan sitä luotettavuutta kyseessä olevaan puolueeseen. Oma henkilökohtainen suosikkini oli Vihreät-puolueen mökki, sen vieressä oli niin upea asia, että Vihreitä äänestäisin jos vain voisin.

Maistuva soppa loppui kesken
Puoluemökit saivat yleisöä
Oli edustettava puolue mikä tahansa, se sai joka tapauksessa useita tamperelaisia ympärilleen. Välttämättäkään puolueen kannattaja ei tarvinnut olla eli politiikasta kiinnostunut on voinut vaan kahvitella ja lähteä toiseen puoluemökkiin kahvittelemaan. Käytännössä omasta mielestäni väkeä oli eniten niiden puoluemökkien kohdalla, jotka olivat ensimmäisiä muun muassa 16 linja-autopysäkin kohdalla. Siellä ruuhkaa oli kaikkien eniten. Vihreiden puoluemökin kohdalla väkeä ei esimerkiksi ollut niin paljon. Totuus oli kuitenkin se, että väkeä silti riitti, ihmisiä oli suoraan sanottuna ennätysmäärä.
Itse en ole ehtinyt kahvittelemaan yhdessäkään puoluemökissä, koska 16 oli tulevinaan ja sillä piti lähteä kotiinpäin. Onneksi ehdin ottamaan edes ne 12 valokuvaa tätä hienoa raporttikirjoitusta varten. Keskustorilla viihdyin noin puolen tunnin ajan valokuvaillen ja tarkastellen paikan tunnelmaa. Aikaa siis olisi voinut olla enemmän, toki seuraavakin linja olisi tullut 20 minuutin sisään mutta ajattelin mennä ensimmäisellä vuorolla. Otin viimeisen kuvan juuri ennen linja-autoon astumista, kuvalla olen pyrkinyt kuvaamaan tunnelmaa ja sitä ruuhkaa parhaalla mahdollisella tavalla.

Kahvit maistui ja pikkunaposteltava kelpasi
Loppusanat
Tampereen kunnallisvaalien tunnelma on eksoottinen. Puoluemökit ovat Keskustorilla edelleen eli sinne kannattaa ilman muuta mennä jos vain politiikka kiinnostaa ja ennen kaikkea jos kunnallisvaalit kiinnostavat. Toivon, että tämä raportti oli mielenkiintoinen ja nyt haluaisin sinun mielipiteitä politiikasta, kunnallisvaaleista ja erityisesti Tampereen kunnallisvaalien tunnelmasta. Pistän lopuksi todella kattavan kuvagallerian ja kommentteja saa toki laittaa kommentoimalla tätä artikkelia. Kaikkihan on sillä tavalla, että politiikka on kiinnostava asia.
Jos sinua ei kiinnosta, niin sitten täytyy vain ihmetellä. Esimerkiksi politiikalla taataan kuntalaisten tai vaikkapa kaupunkilaisten tyytyväisyys omaan kuntaan tai kaupunkiin. Vain äänestämällä voit vaikuttaa eli nyt kaikki yli 18-vuotiaat ennakkoäänestämään! Äänestäminen ei ole siis turhaa kunnallisvaaleissakaan, koska yksikin ääni voi ratkaista. Toki äänestäjän täytyy tietää mikä puolue ajattelee samalla tavalla kuin äänestäjä itse. Siksipä puoluelehdet ja -mökit täytyy ottaa vakavasti. Ne ovat loistavia tapoja mitata sitä, että onko esimerkiksi Vihreät-puolue sellainen, jonka tiettyä edustajaa sinä haluaisit äänestää. Nyt siis ennakkoäänestämään!
Kuvagalleria

Joskus kahvitella sai jopa kaikessa rauhassa

Puoluemökkejä oli riittävästi

Vihreät haluavat Tampereenkin vihreämmäksi

Myös polkupyöräilijät tarkastelivat “mainosseinää”

Kahvittelijat ja linja-autojen odottelijat -tilanne

Kunnallisvaalit kiinnostavat kaikenikäisiä

Kuten kuvastakin näkyy, väkeä oli todella paljon
Avainsanat: Kunnallisvaalit, Puolueet, Raportti, Tampere, Vihreät
Muita samankaltaisia
tai sitten ei... [?]
- Kunnallisvaalit: Kunnallisvaalitunnelmaa ja mielipiteitä
- Katukerjäläiset keskustojen nähtävyyksinä
- Kuvagalleria
- Tampere: Vandalismi vallitsee kaupungin kaduilla
- Tampereen liikenne ei ole sujuvaa
Muita satunnaisia
tai sitten ei... [?]
- NRJ Hot
- Nettisivu.org-palvelun uudistus on loppusuoralla
- Onko ongelma sisäantennissa vai digiboksissa?
- Ei ilmaisjakelua
- OpenOffice.org: Todella hyvä ilmainen toimisto-ohjelmapaketti

(6 arviota, keskiarvo: 4.33 / 5)
Lokakuun 15. 2008 klo 22.54
Tamperelaisena on kiva lukea näitä kotikaupunkia käsitteleviä juttuja. Täytyykin pian piipahtaa noilla mökeillä. Puolue on toki jo tiedossa, mutta ehdokkaasta en ole vielä varma.
Lokakuun 15. 2008 klo 23.00
Kiitos palautteesta. Onhan niitä kotikuntaa tai -kaupunkia käsitteleviä artikkeleita aina mukavaa lukea. Siellä kannattaa käydä etenkin silloin, kun aikoo äänestää kunnallisvaaleissa.