Nyt se aika koitti, nimittäin tänään pääsin kuuntelemaan pitkästä aikaa Iskelmän keskipäivää. Radiojuontajana toimii Satu Järvinen, joka siirtyi muutama viikko sitten radiokanavalta The Voice. Sanotaanko näin, että radiojuonto siellä päin eli Iskelmän “radiotaajuudella” on nykyään melkoista paskanjauhantaa. The Voicella Satu Järvinen oli parhaimmillaan mutta Iskelmällä hänen radiojuonto on todella kamalaa ja mautonta. Onneksi asiaakin vielä suusta esille pääsee mutta paskanjauhannan osuus radiojuonnosta on silti aivan liian suuri.

Iskelmähän on siitä hyvä radiotaajuus, että radiokanavan johto määrää mistä puhutaan. Mitä Satu Järvinen voi siihen? Nykyään hänen radiojuonto sisältääkin tietoa kellonajoista, kilpailuista, radiokanavan omista ohjelmaosioista ja muun muassa niinkin upeaa tietoa kuin seuraavaksi soivat biisit. Välillä voi kuulla ihan oikeaakin asiaa mutta se aika on todella minimaalinen. Paskanjauhantaa siis riittää ja paskaa jauhavat myös Iskelmä-radiokanavan muutkin “radioammattilaiset”. Nyt siis Satu Järvisen radiojuonto on paskanjauhantaa parhaimmillaan.

Hermot saa olla ainakin todella kireät, että viihtyy Iskelmän toimituksessa edes neljän tunnin ajan. Täytyy sanoa, että vaikka Satu Järvisen radiojuonto on Iskelmän huonoimmasta päästä, kuten kaikki muukin kyseisen radiokanavan radiojuonto, kelpaa Satu Järvistä sentään vielä kuunnella ja se johtuu siitä, että välillä hän juontaa jopa tyydyttävästi eli paremmin kuin kaikki muut Iskelmän radiojuontajat. Oli miten oli, tällainen radiojuonto on niin tylsää, että Iskelmää ei ole aihetta kuunnella jatkossakaan kovin paljon. Toki asiaa saa olla ja sitä Satu Järvinen vielä onneksi tarjoileekin. Iskelmä vie mukanaan — mauttoman radiojuonnon pariin.

Oikeasti tässähän on nyt kokonainen rasitustesti kyseessä. Koko radiokanava on niin oksettava, että jopa Radio Nova on sen rinnalla kuunneltava. Iskelmällä soivat samat biisit, kuten tapana ja pienimuotoinen paskanjauhanta-seminaari on todella jäätävä. Sitä jos tunnin kuuntelee, niin johan alkaa korvissa soida! Sen lisäksi ärsyttävät mainokset ja radiokanavan ärsyttävät omat kehumainokset ottavat aina päähän. Mitä tästä voidaan päätellä? Iskelmä on sellainen radiokanava, jonka kuuntelu pitäisi kieltää lailla. Olen puhunut, kirjoita kommentti ja huomaa kuinka hyvin sananvapaus toimii. Toivoja pääsee syömään, voihan Satu Järvinen! Sanoit jo tuon puolen tunnin aikana ainakin kolme keraa. Vaihtelua radiojuontoon kiitos!

Avainsanat: , , ,

Muita samankaltaisia

tai sitten ei... [?]

  1. Iskelmä: Satu Järvinen siirtyi Iskelmän keskipäivään
  2. YleX: Tuomas Rajala lähti radiotaajuudelta
  3. Venla Kokkonen
  4. Iskelmä vajosi uudistuksen myötä tarpeeksi syvälle
  5. YleX: Myös Olli Junes lähti radiotaajuudelta

Muita satunnaisia

tai sitten ei... [?]

  1. WordPress: Blogitilastot sivupalkkiin
  2. Blogger-julkaisujärjestelmä testissä
  3. Google: Maatalouskoneita-haulla tuntuu ainakin löytyvän
  4. Vieraskirja
  5. Tampere: Joukkoliikenteen hintoja ei tarvitse nostaa

Arvioi artikkeli

KamalaTyydyttäväKuittaan luetuksiHyväErinomainen (4 arviota, keskiarvo: 3.25 / 5)

Jätä kommentti

:D :-) :( :o 8O :? 8) :lol: :x :P :oops: :cry: :evil: :twisted: :roll: :wink: :!: :?: :idea: :arrow: :| :mrgreen:

Roskaviestien välttämiseksi julkaisun kommentointi suljetaan 12.02.2009.

Huomautus: Tämä julkaisu on yli kuukauden vanha.