Eilen aamulla se tapahtui, nimittäin Tuomas Rajala ilmoitti lähtevänsä radiokanavalta YleX. Olen iloinen tästä mutta muutamat henkilöt vastustavat tätä. Keneltä se on oikeasti pois, jos Tuomas Rajala lähti omille teilleen? Itse olen sitä mieltä, että heidän aamuohjelman puujalkavitsit kaikkine muine asioineen ovat jo niin loppuun kuluneita, että uudestaan en kuuntelisi. Hyvä Yleisradio, vihdoinkin tajusitte, että samojen radiojuontajien ohjelmaa ei jaksa kuunnella kovin pitkään. Koska muuten Puopolon show alkaa vedellä viimeisiään? Hänen jutut vasta tylsiä ovatkin nykyään.
Itse olen kuunnellut Yleisradion radiokanava YleX:n ohjelmaa kuunnelmina omasta iPod-musiikkisoittimesta ja ei se yhtään parempaa omasta mielestäni ollut kuin saman juontajaparin iltaohjelmatkaan. Oikeasti se on todella hyvä uudistus, että juontajapareja vaihdetaan, koska samoja ei jaksa. Radio Rock -radiokanavalle pikkuvinkki, koska heidän aamuohjelmien radiojuontajat vaihtuvat? Ei niidenkään yhteistä radiojuontoa enää jaksa, kulunutta jo.
Olen siis sitä mieltä, että ohjelmablokkien välillä tulisi olla enempi vaihtelua. Tällä tarkoitan sitä, että edes radiokanavan omat juontajat vaihtaisivat paikkaa eri ohjelmablokkien välillä. Nimittäin samat radiojuontajat samaan aikaan päivästä eivät ole hyvä asia pidemmän päälle. Miten olisi sellainen tilanne, että juontajablokkien välillä radiojuontajia vaihdettaisiin viikoittain? Vaihtelevuutta kiitos, nykyään melko laadutonta sen suhteen. Muutamilla radiokanavilla radiojuontajat vaihtavat paikkansa ohjelmistossa säännöllisen epäsäännöllisesti mutta säännöllisyyttä tähän siis kaivataan. Ainakin omasta mielestäni, sinun mielipiteesi voit kertoa alla olevalla kommentointilomakkeella.
Itse en ainakaan jää kaipaamaan YleX:n aamujen juontajaparia yhteislähetykseen. Jutut olivat olleet viime aikoina melko kuluneita ja mitäänsanomattomia. Tämä merkintä oli pieni uutinen ja kannanotto asiaan. Jos haluat lukea tällaisia pikkumerkintöjä radioalalta jatkossakin, kerro mielipiteesi tästä asiasta kommenttien kautta. Edellinen vastaava radiouutinen käsitteli Iskelmän keskipäivän uutta ja siis Iskelmän uutta radiopersoonaa nimeltä Satu Järvinen. Toki Satu Järvinen on ollut käsittääkseni Iskelmällä juontamassa ennenkin mutta kuitenkin. Tämä merkintä päättyköön tähän ja terveiset Tuomas Rajalalle pääosin hyvistä jutuista, joskin viime aikoina hieman kuluneistakin. Hyvää päivänjatkoa kaikille.
Avainsanat: Radioasiaa, Radiojuontaja, Radiouutisia, Yleisradio, YleX
Muita samankaltaisia
tai sitten ei... [?]
- YleX: Myös Olli Junes lähti radiotaajuudelta
- Aloitus takana: Reilun vuoden jälkeen kävijäennätys
- YleX kuulostaa tuoreelta
- Radio Nova: Mitä uutta radiotaajuudella?
- Idols-Kalle: Sinusta ei vaan ole Idols-voittajaksi
Muita satunnaisia
tai sitten ei... [?]
- Windows Live Messenger mainoksettomaksi
- Kauhajoen kouluammuskelu: Päivän surullisin asia
- Viihde: Idols-Kallella väsyneitä esityksiä
- Aerobikkaa kotioloissa: Näin laihdutat helposti
- Phpbb.fi




Syyskuun 15. 2008 klo 11.50
Olen kyllä kanssasi eri mieltä. Olisin mielelläni vielä kuunnellut Tuomasta ja Ollia yhdessä. Heidän kemiansa toimi.
Pitää vain toivoa, ettei Tuomaalle käy samoin kun aamun entiselle Juuusolle, joka siirtyi televisioon, mutta ei ne jutut toimineetkaan niin hyvin siellä…
Syyskuun 15. 2008 klo 22.21
Jokainen saa olla eri mieltä. Varmasti mielipiteitä on monia. Totta, että heidän jutut toimii mutta samantoistoa en itse ainakaan jaksa.
Syyskuun 17. 2008 klo 18.07
Tuomas on ollut aina yksi suosikkejani ellei suosikkini YleX:llä. Iltapäivä oli ehkä kuitenkin parempi ohjelmapaikka, oi niitä aikoija kun ÄlyX kajahti ilmoille!
Syyskuun 17. 2008 klo 18.15
Iltapäivien aikana Tuomaksen juonto oli parempaa. Itsekin muistan nauttineeni radiojuonnosta tuohon aikaan, kun hän oli vielä illoissa. Aamujuonto ei ole sitten enää maistunut ja nyt koko miestä ei ole enää radiokanavalla.
Syyskuun 17. 2008 klo 18.54
Aika turhaksi meni koko ylex tätä myötä. Tuomas oli parhautta
Syyskuun 17. 2008 klo 18.58
YleX:n taso on heikentynyt jo ajat sitten. Nykyään melko laadutonta. Omasta mielestäni koko radiotaajuus saisi jo lopettaa.
Syyskuun 17. 2008 klo 23.32
ylex aamu meni pilalle tuomaksen lähdettyä. juuson ja ollin kemiat ei pelaa yhtään eikä juuson juttuja jaksa muutenkaan kuunnella. tuomas jaksoi aina naurattaa ja aamut lähtivät mukavasti käyntiin ollia ja tuomasta kuunnellen. harmi että lopetti radio hommat. tuomas takaisin!
Syyskuun 18. 2008 klo 07.44
Tuomaan juonto oli tosiaan parempaa iltapäivissä, jutut meni helpommin levottomiksi ja sai nauraa!
Syyskuun 18. 2008 klo 11.40
@ Ht
Olihan se entinen kaksikko kieltämättä paljon parempi kuin nykyinen kaksikko. Juuson radiojuontoa en ole paljoakaan kuunnellut mutta aamuja täytyy joskus kuunnella ihan mielenkiinnostakin heti, kun aikaa siihen löytyy.
@ tupu
Tuomas oli parhaimmillaan iltapäivissä. Minusta Tuomas sopisi radiokanavan iltapäivään Ollin seuraksi entiseen tapaan. YleX teki päätökset tästä uudistuksesta ja nyt Tuomas vieläpä lähti. Onko tämä hyvä asia vai huono, niin siihen en ota kantaa. Tuomas oli kuitenkin mainio iltapäiväjuontaja.
Syyskuun 19. 2008 klo 08.01
Tuomaan lähtö radioaalloilta oli kyllä suuri menetys. Lähtö käveleen oli henk.kohtainen päätös, eikä Yleisradiolla ollut mitään tekemistä asian kans (paitsi vaihto aamuun)
Pitää paikkansa että iltapäivässä homma oli parhaimmillaan, keihään kärki oli jo tylsynyt. Mutta miettikää 20h viikossa täytyy tuottaa tuoretta tekstiä,helppo homma vai.
Muilla radiokanavilla tekstiä tuotetaan vähemmän ja biisejä enemmän.
Haudan lepoon Suomen paras radiosou Olli Ja Tuomas R.I.P
Syyskuun 19. 2008 klo 08.49
Näin on eli Tuomas lähti henkilökohtaisella päätöksellään, eikä Yleisradio ole siis kyseessä olevaa radiojuontajaa ulos potkinut. Olet aivan oikeassa siinä, että muilla radiokanavilla puhetta on vähemmän ja musiikkia sen sijaan enemmän.
Syyskuun 24. 2008 klo 15.52
Ei voi olla totta. Aamut lähti Tuomaksen myötä niin hyvin käyntiin ja linja-autossa sai pidätellä naurua ihan tosissaan. Äijältä lähti juttu käsistä kyllä erittäin hienosti ja se oli sitä parhainta radioshowta ikinä.
Adressi on vetämässä Tuomasta takaisin.
Syyskuun 24. 2008 klo 18.34
Voi adressista olla hyötyäkin, saa nähdä. Onhan Tuomas Rajalalla paljon niin sanottuja vakiokuuntelijoita ollut eli varmasti monet haluaisivat juontajan palaavan. Saa nähdä tullaanko radiojuontajaa vielä kuuntelemaan tulevaisuudessa.
Syyskuun 26. 2008 klo 10.01
olen miettinyt että voisiko joskus käydä niin huonosti että olli ja tuomas hajoaa, ja nyt niin kävi. nyt varmasti radion kuuntelu vähenee.
Syyskuun 26. 2008 klo 16.01
Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Olen kuullut, että myös Olli olisi poistunut radioaalloilta mutta joku tietävämpi voisi tästäkin kertoa lisää. Kiitos kommentista.
Syyskuun 26. 2008 klo 21.54
tuomaksen nasaali ääni on hävinnyt aamusta,sääli…,jutut Ollin kanssa hihityksineen piti immmeiset hereillä ; (
Syyskuun 26. 2008 klo 23.30
Käsittääkseni myös Olli Junes lähti radiokanavalta. Näin ainakin kerrotaan Suomi24-radiopalstalla. Kaikki hyvä loppuu aikanaan.
Syyskuun 26. 2008 klo 23.48
Joo niin kai legendaarinen radioääni Olli lopetti kans,ihan yllättäen he lopetti olen ollu intissä en ole ollu kuuntelemassa. kaikki loppuu aikanaan. mut hyviä he on työssään! jokapäiväses elämäs mukana se kai tekee näistä niin tunneasioita.
Syyskuun 26. 2008 klo 23.56
Tämä tapahtui itse asiassa aika yllättäen. Ensin Tuomas Rajala poistuu, sitten myös Olli Junes. Vaikka tämä ei ole paras ratkaisu, on tämä vain hyväksyttävä. Joskus niiden juonto oli melko mautonta mutta useimmiten juonto oli hauskaa ja mielenkiintoista.
Syyskuun 27. 2008 klo 10.05
Minusta Sami Kuronen on oikein hyvä Radio Aallolle. Toki muillekin radiokanaville hän voisi sopia.
Lokakuun 1. 2008 klo 21.49
Kuuntelin tuossa Ylen podcasteistä kyseisen palauteresiina pätkän jossa Tuomas juonsi viimeisen juontonsa Ylex:ssä. Siinähän kävi harvinaisen selväksi että kyseinen mies jatkaa Yleisradion palveluksessa mutta suuntaa katseensa television puolelle. Luulenpa että Ollinkin osoite on sama! Ja onhan kyseiseltä kanavalta ennenkin lähteny porukkaa “ykskaks yllättäen” kuten Juuso Myllyrinne uudenvuodenaattona 2004. Muistaako kukaan? Ja sille joka herjasi Radio Rockin aamuja niin kyllä nelikko (Heikelä, Linnanahde, Sika-Harri ja Jenni) varsin mukavaa läppää heittää…
Lokakuun 1. 2008 klo 21.51
ja muistetaanpa sellainen tosiseikka että Olli on perheellinen mies joten ehkei aikaiset aamu herätykset ihan parhaiten sopineet hänelle…
Lokakuun 1. 2008 klo 22.13
Kiitos kommentistasi. Yleisradiossa he mahdollisesti jatkavat työtänsä. Jos Olli on perheellinen, on ymmärrettävää se, että miksi aamujuonnot eivät ole maistuneet kovin hyvin.
Lokakuun 6. 2008 klo 14.52
http://www.adressit.com/tuomas-back
Lokakuun 6. 2008 klo 16.13
Kiitos linkistä.
Lokakuun 16. 2008 klo 15.17
Se perhanan peltsi sieltä pois pitäis laittaa ja uudet juontajat johki maailman huonoimmat juontajat osastolle/kanavalle. Peltsin jutut on ollut kuivia jo 4vuotta ainakin. Mutta näillä mennään ja taajuus tulee olemaan radio rockilla, ainoaa järkevää settiä! kiitos ja kuulemiin.
Lokakuun 16. 2008 klo 15.28
Peltsi on tuttu minullekin. Joskus kauan sitten hänen jutut kelpasi vielä kuunnella. Nykyään YleX:n radiojuontajien taso on minusta todella alhainen. Jussi Putkonen, Peltsi ja Puopolo. Siinä on kolme huonointa radiojuontajaa kyseessä olevalla radiokanavalla.
Lokakuun 30. 2008 klo 18.51
Lienette ehkä huomanneet, mutta pistänpä tähän infoa, että Tuomasta näkee Summeri-ohjelmassa.. nyt tulevana talvenakin. Talvi-Summeri, no mikäs siinä
“Talvella Summeri tulee joulukuusta tammikuuhun 27. - 31.12 2008 ja 2. - 5.1.2009. Juontajina talvella toimii … Mirella, Matti ja Tuomas.” (http://summeri.yle.fi/ohjelma/summerin-juontajat-2008)
Vissiin njetissä näkyy vain, ainakaan en hoksinu mistään tv-kanavaa, jolla näkyis.
Lokakuun 30. 2008 klo 18.54
Kiitos tästä tiedosta. Voi olla ihan järkevä vaihtoehto se, että joskus tämä ohjelma tulisi oikeaan televisioonkin. Saa nyt sitten nähdä tuleeko.
Lokakuun 30. 2008 klo 20.12
Sori, moka. TV2 esittää ohjelmaa. Näin.
Lokakuun 30. 2008 klo 20.24
Kiitos täydennyksestä!
Marraskuun 2. 2008 klo 09.46
Edellisestä kommentista reilu kuukausi tässä ketjussa. Kyllähän se iso aukko on että ne parhaimmat Olli ja Tuomas lähti YleX:iltä.
Oon vähän ihmetellyt tätä että mikä siihen oli lopulta syynä miksi lähtivät? Puhutaan vaan lähdöstä mutta että syy on jäänyt epäselväksi.
- lähtivätkö he omasta tahdosta?
- ja miksi he lähtivät xältä? Olisihan siellä ollut muitakin hommia?
- riitaantuivatko he?
- lähtivätkö he käskystä?
Jokatapauksessa tämä uusi aamu oli alukis piristävä mutta en jaksa enää kuunnella. Jutut eivät naurata. Pakko etsiä jotain muuta.
Marraskuun 2. 2008 klo 10.01
Uusimmat kommentit ovat ensin eli edellinen kommentti tuli lokakuun 30. Tänään sinun kommenttisi eli 2. marraskuuta. Kuukautta ei ihan siis mennyt. Kiitos kommentistasi. Kyllähän tämä on joillekin kova haaste ylittää se aukko. Nykyinen aamu ei vaan vedä. Aiempi kokonaisuus oli parempi. Toki heiltäkin tuli välillä ainakin omaan makuun tylsää juttua mutta siinä sentään sai nauraa ja useimmiten ihan hauskoillekin jutuille.